Putin – roisto, sankari vai valtionpäämies?

Miksi Vladmir Putinista ajatellaan näin jakautuneesti ja mihin johtopäätöksiin eri suhtautumistavat Suomen ulkopolitiikassa johtavat?

Putinia roistona pitävät ne, jotka tarkastelevat Venäjää hänen autoritaarisen ja moniin demokratian loukkauksiin syyllistyneen hallintonsa kautta. Viimeisin todiste häntä vastaan ovat Ukrainan tapahtumat. Sankarina Putinia pitävät ne, jotka uskovat hänen muodostavan vastavoiman tai jopa vaihtoehdon Yhdysvaltojen ja länsimaiden ylivallalle tai länsimaiselle rappiolle. Toinen motiivi ovat erilaiset russofiliaan liittyvät syyt, venäläisen kulttuurin sympatisointi ja osalle venäläisistä maahanmuuttajista myös vastareaktio heitä kohdanneita kielteisiä asenteita kohtaan. Uutena ryhmänä ovat Euroopan oikeistonationalistit, jotka pitävät Putinia vapaamielisyyttä ja demokratiaa hylkivänä konservatiivisen Euroopan puolustajana.

Valtionpäämieskategorian mukaisesti suhtautuvat voivat hyvin hyväksyä edellä esitettyjä määritelmiä Putinista, mutta ne jäävät toissijaisiksi. Heitä voidaan pitää sekä hyvässä että pahassa pragmaatikkoina, joiden mukaan meidän intressimme on ylläpitää mahdollisimman hyviä suhteita Venäjään.

Jos Putin on siis roisto, on hänet syrjäytettävä tavalla tai toisella. Silloin myös EU:n pakotepolitiikka – sen sijaan että kysymys olisi Ukrainan kriisin ratkaisemisyrityksestä, ja myös monet muut asiat – muuttuvat tämän toteuttamisyrityksen välineiksi. Sankarina Putinia pitäville taas käy kaikki: joko he hurraavat Putinin konservatiivisuudelle tai kuvitellulle antiamerikkalaisuudelle tai valkaisevat Venäjän synnit lännen vastaavilla rikoksilla. Suhtautuminen Putiniin valtionpäämiehenä perustuu yhteisten intressien tunnustamiseen ja niiden hoitamiseen ilman, että muut Putiniin tai Venäjään liittyvät näkemykset estävät tätä. Tämän tuloksena Suomi on mukana Venäjäpakotteissa, mutta on silti pitäytynyt jättämästä Nato-hakemusta, ja presidentti Niinistö ylläpitää keskusteluyhteyttä Putinin kanssa. Talouselämän ja Venäjän intressit taas yhtyvät Fennovoima-hankkeessa.

Jälkimmäinen suhtautuminen voi tuottaa kyynisiä ratkaisuja, mutta tärkeää on se, että se avaa myös mahdollisuuden toteuttaa rauhaa ja vakautta edistävää politiikkaa lähialueillamme.

Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.