Työpaikkojen rauhantoimikunta: Ongelmat eivät ratkea aseilla

Sodasta ja väkivallasta on tullut myös Euroopassa ja sen lähialueilla arkinen asia. Viestimet tuovat ne päivittäin kaikkien tietoon, ja vaarana on, että traagisiin uutiskuviin totutaan ja asiaan turrutaan. Valitettavasti väkivalta on totta niille tavallisille ihmisille, jotka ovat joutuneet sodan jalkoihin.

Erityisen järkyttävä kuva on syntynyt Isis-järjestön toimista sen luodessa islamilaista kalifaattia, lähinnä Irakin ja Syyrian alueelle. Vahvasti aseistautuneena se on saanut haltuunsa laajoja alueita. Järjestön pääasiallisina aseistajina ovat toimineet Irakin ja Syyrian hallituksen asevoimat, joiden arsenaalia on joutunut sen haltuun. Vapaaehtoisia on liittynyt sen riveihin monesta eri maasta, tiettävästi myös Pohjoismaista ja Suomesta.

Lähi-itä on taas otsikoissa. Edellinen Israelin ja palestiinalaisten konflikti oli 2012. Uusin Israelin hyökkäys tänä vuonna tehtiin ohjuksilla ja tankeilla. Se sai aikaan suunnatonta tuhoa ja kuolonuhreja Gazassa. Palestiinalaiset elävät käytännössä miehitetyllä alueella, monet koko elämänsä pakolaisleireissä. Israel laajentaa asutustaan jatkuvasti palestiinalaisalueille ja on pilkkonut alueen suojamuureilla pieniin osiin.

Suomen hallituksen tulisi seurata Ruotsin esimerkkiä ja tunnustaa Palestiinan valtio. Rauha Lähi-itään syntyy vain kahden tasavertaisen valtion periaatteella, ja johdonmukaista olisi, että Suomi on tunnustanut niistä molemmat.

Ukrainassa on sentään saatu aikaan herkkä aselepo. Maan ongelmat eivät silti ole poistuneet, vaan ukrainalaisilla on edessään valtavat haasteet maan nostamiseksi ahdingosta toimivaksi valtioksi. Maata hallitsevat edelleen rahamiehet. Korruptio ja poliittinen sekasorto ovat vieneet kansalaisilta uskon valtioon, ja uskon palauttaminen kestää.

Tavalliset ihmiset kuitenkin vaativat, että konfliktien ennaltaehkäisyyn käytettäisiin edes murto-osa asevarusteluvaroista. Se tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, koulutusta, ruokaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa, kunnollista toimeentuloa ja köyhyyden poistamista. Sellaista “direktiiviä” ei edes Euroopan unionilta ilmeisesti ole luvassa!

Ay-väen rauhanpäivillä Raumalla 17. – 18.1.2015. ovat nämäkin asiat esillä. Meillä jokaisella on mahdollisuus paitsi kuunnella korkeatasoisia alustajia myös itse osallistua tapahtumaan ja esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.