Laustin lukuvinkki: Ann Jones
Amerikkalaisten toisinajattelijoiden esittelyä

Yksi häkellyttävimmistä piirteistä Suomessa puhjenneessa Ukrainaa ja Venäjää koskevassa väittelyssä on vaikeneminen Yhdysvaltain aggressiivisesta roolista maailmassa. Venäjä koetaan yleisesti suurimmaksi uhkaksi maailmanrauhalle. Yhdysvaltoihin sen sijaan asennoidutaan hyväntahtoisesti. Kukaan ei vaadi pakotteita sitä kohtaan, vaikka se on Naton kanssa tuhonnut useita maita, aiheuttanut satojen tuhansien ihmisten väkivaltaisen kuoleman, ajanut miljoonat ihmiset kodeistaan ja kylvänyt tuhoa useissa osissa maailmaa. Suomessa ollaan merkillisen hitaita heräämään tähän todellisuuteen, mutta monin paikoin maailmaa ihmetellään sitä, miten tähän on tultu. Suomessa asian pohtiminen johtaa usein syytöksiin ”antiamerikkalaisuudesta”.

Amerikkalaisia toisinajattelijoita väite naurattaisi.

Amerikkalaiset eivät ymmärrä mainettaan

Ann Jones on Norjassa nykyään asuva amerikkalainen journalisti, vapaaehtoistyöntekijä ja kirjailija, joka on koko ikänsä kiertänyt maailmaa. Hän on vuosikymmenten mittaan elänyt, työskennellyt ja matkustanut liki kaikkialla maailmassa. Uteliaana ihmisenä hän sanoo aina keskustelleensa paikallisten ihmisten kanssa.

Hän kirjoitti hiljattain: ”Muistan vielä ajan, jolloin amerikkalaisia kadehdittiin. Maata, jossa kasvoin toisen maailmansodan jälkeen, kunnioitettiin ja ihailtiin kaikkialla maailmassa.”

Hyökkäys Irakiin vuonna 2003 muutti Jonesin mukaan lopullisesti kaiken. Amerikkalaisten enemmistö kannatti tätä sotaa, vaikka suurin osa muusta maailmasta oli sitä vastaan. Nyt maailmaa kiertävät Yhdysvaltain kansalaiset joutuivat vastaamaan hankaliin kysymyksiin.

Alkusyksystä vuonna 2014 Ann Jones kiersi kahden kuukauden ajan Itä- ja Keski-Eurooppaa. Kun paikalliset asukkaat huomasivat Jonesin olevan amerikkalainen, kysymyksiä alkoi sataa. Ihmiset olivat kyllä yleensä kohteliaita, mutta kysymyksille oli yhteistä ihmettely siitä, ovatko amerikkalaiset seonneet. Oletteko tulleet hulluiksi? Voitko selittää?

Viime vuonna Jones vieraili vanhassa kotimaassaan. Hän kuvaa kokemustaaan näin: ”Huomasin, että amerikkalaisilla ei ole aavistustakaan siitä, miten outoina suuri osa muusta maailmasta meitä pitää. Oman kokemukseni perusteella ulkomaalaiset tarkkailijat tietävät meistä enemmän kuin tavallinen amerikkalainen heistä. Tämä johtuu osittain siitä, että ’uutiset’ amerikkalaisissa joukkotiedotusvälineissä ovat niin nurkkakuntaisia ja rajoittuneita selostaessaan omaa toimintaamme ja muiden maiden ajattelutapoja – jopa maiden, joiden kanssa olemme hiljattain olleet sodassa, olemme parhaillaan sodassa tai joita uhkaamme sodalla. Amerikan sotaisuus, puhumattakaan finanssiakrobatiasta, pakottaa muun maailman pitämään meitä tarkoin silmällä. Kuka tietää, minkälaiseen konfliktiin amerikkalaiset saattavat heidät vetää, joko hyökkäyksen kohteena tai vastahakoisena liittolaisena?”

Kiintymys aseisiin

Jones kirjoittaa, että ulkomaalaisten kysymysten taustalla on ihmettely amerikkalaisten raakuudesta ja sivistymättömästä epäinhimillisyydestä. Miten te saatoitte perustaa keskitysleirin Kuubaan? Miksi ette sulje sitä? Miten teeskentelette olevanne kristitty maa mutta kuitenkin panette toimeen kuolemanrangaistuksia?

Ihmettelyä herättää Jonesin mukaan amerikkalaisten kykenemättömyys ymmärtää tiedettä ja sokeus ilmastonmuutosta kohtaan. Amerikkalaiset puhuvat lainkuuliaisuudesta, mutta maan presidentit rikkovat kansainvälistä oikeutta ryhtyessään sotiin milloin vain haluavat. Geneven sopimukset ja periaatteet heitetään syrjään kidutuksen mahdollistamiseksi. Amerikkalaisten kiintymys aseisiin ihmetyttää. Eniten ihmiset ihmettelevät sitä, miksi amerikkalaisia sotajoukkoja lähetetään kaikkialle maailmaan lietsomaan levottomuuksia, jotka vahingoittavat meitä kaikkia.

Näin Jones: ”Tuo viimeinen kysymys on erityisen polttava, koska historiallisesti Yhdysvaltoihin myönteisesti suhtautuneet maat Australiasta Suomeen yrittävät selvitä pakolaistulvasta, kun ihmiset pakenevat amerikkalaisten sotia ja väliintuloja.” Jones kiinnittää huomiota siihen, miten kaikkialla Länsi-Euroopassa ja Skandinaviassa on noussut populistisia oikeistopuolueita vastustamaan hallitusten maahanmuuttopolitiikkaa.

Sota sairastutti sotilaat

Jones huomauttaa, että eurooppalaiset ymmärtävät amerikkalaisia paremmin sisä- ja ulkopolitiikan välisen läheisen yhteyden: ”He ymmärtävät, että Amerikan holtiton käyttäytyminen muualla maailmassa on yhteydessä maan sisäisten olojen retuperään. He ovat panneet merkille, miten Yhdysvallat on purkanut muutenkin heikkoa sosiaaliturvaa, laiminlyönyt rapistuvan infrastruktuurin korjaamisen, heikentänyt järjestäytyneen työväestön asemaa, laiminlyönyt koululaitosta, saattanut lansäädännön pysähdyksen tilaan ja luonut syvimmän tasa-arvoisuuden sitten vuoden 1928. He ymmärtävät, miksi amerikkalaisista, joiden turvallisuudentunnetta heikennetään liki olemattomalla hyvinvointijärjestelmällä, on tulossa yhä ahdistuneempia ja pelokkaampia.”

Ann Jones oli reportterina ja vapaaehtoistyöntekijänä Afganistanissa kahdeksan vuotta. Hän on seurannut läheltä sodan vaikutusta amerikkalaisiin sotilaisiin. Noin 2,6 miljoonaa miestä ja naista on lähetetty sotiin Irakissa ja Afganistanissa. Heistä kolmannes sanoo mielenterveytensä olevan huonompi kuin ennen sotaan lähtöä, liki puolet on huonommassa fyyisessä kunnossa. Lähes puolet sanoo olevansa taipuvaisia raivokohtauksiin. Vain 12 prosenttia sanoo olevansa paremmassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin ennen sotaan lähtöä.

Väkivalta kantautuu rintamilta kotioloihin. Irakissa ja Afganistanissa useita kertoja komennuksella olleet sotilaat palaavat kotiin, missä vaimo toteaa miehensä ”muuttuneen”. Lapsiaan palaavat sotilaat tuskin tuntevat. Perheväkivalta on pelottavan tavallista. Kymmenet tuhannet sotilaat saavat riittämättömiä veteraanipalveluja, vaikka heillä on vakavia vammoja ja he kärsivät posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Armeijan henkeen kuuluu myös ajatus, ettei tosi sotilas apua kaipaa. Jones toteaa, että tämä sopii hyvin puolustus- ja veteraaniministeriöille, joilla on maine hidastella kaikessa avunannossa.

Sota lisää perheväkivaltaa

Monet kotiin palaavat veteraanit sortuvat huumeisiin ja alkoholiin. Monet päätyvät vankilaan huumeiden käytöstä tai rikoksista, joita saatettaisiin pitää lievinä, ellei syytetty olisi kantanut asetta – tapa, johon armeijassa tottuu. Perheväkivalta ei sekään ole sattumaa. Yhdysvaltain asevoimat on macho-organisaatio, joka on Jonesin mukaan jopa ylpeä tästä pitkästä perinteestä. Siitä ei hevin luovuta.

Kotiin palaavat naisveteraanit ovat hekin usein osallisia perheväkivaltaan. Toisin kuin miehet, he eivät tavallisesti ole tappava osapuoli vaan väkivallan uhri.

Jones kirjoittaa: ”Herää Amerikka. Pojat palaavat kotiin, mutta he eivät ole samoja poikia, jotka lähtivät.”

Näin syntyy kuva kaikkea muuta kuin onnellisesta yhteiskunnasta. Yhdysvaltoihin turvautuminen kriisitilanteissa on outo jäänne ajasta, jolloin maata kunnioitettiin, olkoonkin, että jo Vietnamin sota heitti varjon maan maineen ylle. Suomessakin Nato-intoilua mielekkäämpää olisi todelliseen kriisinhallintaan turvautuminen. Nyt ollaan liian usein hanakoita vain kiihdyttämään kriisejä.

Tomgram: Ann Jones, Answering for America
Tomgram: Ann Jones, Star-Spangled Baggage

Teksti: Tapani Lausti
www.lausti.com

Kuva: José Manuel García Jurado