Rauhantyön veteraani Veikko Laine on sitä mieltä, että kun hommiin ryhdytään, ne tehdään kunnolla ja pitkäjänteisesti. Samaa ajatusta hän on noudattanut niin työelämässä kuin vapaaehtoistoiminnassakin. Aktiivisia toimintavuosia eri tahoilla onkin kertynyt yhteenlaskettuina useita satoja. Peräänantamattomuus sekä usko järjen ja käden yhteistyöhön ovat Laineen vahvoja ominaisuuksia.

Veikko Laine on onnistunut kääntämään lapsuusvuosiensa kovat koettelemukset edukseen. Yhdeksänlapsisessa perheessa leivästä oli pulaa. Suurperheitä ylenkatsottiin ja perhe joutui muuttamaan usein. Vanhemmat eivät ehtineet valvoa lastensa koulunkäyntiä ja vastuu pärjäämisestä oli lapsilla itsellään.

Isä oli ankara. ”Minkä teet, tee se kunnolla”, oli ohjenuorana, ja siitä Veikko on itsekin pitänyt kiinni läpi koko elämänsä. Äiti sen sijaan oli ”villasukanpehmeä”, lapsiaan alati kannustava, eikä Laine muista hänen koskaan arvostelleen ketään ihmistä.

Jo 12-vuotiaana Laine muutti pois kotoa isoäitinsä luokse asumaan. 15-vuotiaana hänellä oli elämänsä ensimmäinen työpaikka LVI-alan yrityksessä. Samaiselta alalta hän jäi eläkkeelle putkimiehen ammatista lähes 50 vuotta myöhemmin.

Rakentaja rauhantyössä

Työuransa alkuaikoina Veikko Laine liittyi ammattiyhdistysliikkeeseen. Jäsenyyttä Rakennusliiton osastossa numero 391 Turun Putkimiehet ja Eristäjät Laineelle on nyt kertynyt 58 vuotta.

Rauhanpuolustajiin hän liittyi 60-luvulla, kun työpaikalla kävi järjestön edustaja vierailulla. Liittymisensä syiksi hän mainitsee silloiset sodat ja konfliktit, jotka eivät sopineet ammattirakentajan maailmankuvaan. ”Rakentaminen ja rauhantyö ovat kuin erottamattomat veljekset. Rakentaja ei voi hyväksyen katsoa kättensä töiden tuhoamista.”

Laineen sodanvastaisuuteen on varmasti vaikuttanut myös oman isän esimerkki aseistakieltäytymisestä. Suomen valmistautuessa sotaan itänaapuria vastaan isä pakeni metsään välttääkseen asepalveluksen. Taustalla oli myös poliittinen vakaumus.

Umpihankeen uutta luomaan

Tammikuussa vietetiin Työpaikkojen rauhantoimikunnan 40-vuotisjuhlia. Perustava kokous pidettiin vuonna 1974 Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla. Laine oli mukana ensimmäisessä kokouksessa. Kaikkiaan kokouksessa oli noin 500 osanottajaa.

Syitä Rauhantoimikunnan perustamiselle Laine näkee silloisessa maailmantilanteessa. Takana oli Vietnamin sota, Chilen kriisi oli alkanut ja Suomen poliittinen työväenliike oli hajallaan.

Rauhantoimikuntaan olivat kaikki tervetulleita heti alusta alkaen. ”Ensimmäinen puheenjohtaja Sorjo Saarinen oli avarakatseinen ihminen ja tavallinen duunari. Toiminnalla ei ollut valmista kaavaa vaan umpihankeen lähdettiin uutta luomaan.”

Veikko on ylpeä toimikunnan aikaansaannoksista. Niistä yksi osoitus olivat tammikuussa Hyvinkäällä järjestetyt Rauhanpäivät, joissa oli osanottajia 23:sta eri ammattiliitosta.

Rauhanpuolustajien Turun piirijärjestössä Laine on ollut aitiopaikalla vuosikymmenten ajan. Alueen parhaat toiminta-ajat sijoittuvat hänen mielestään 1960-80-luvuille. Sittemmin toiminta on ollut väkimäärältään ja toiminnaltaan vähenevää. Vain Irakin sodan vastaiset suuret mielenosoitukset 2000-luvulla ovat onnistuneet haalimaan väkeä kasaan rauhanmarsseille.

”Vallalla on yleinen välinpitämättömyys, ihmisiä on vaikea saada mukaan.” Hän palaa mielessään vanhoihin kulta-aikoihin: ”1960-80-luvuilla Turussa ammattiyhdistysliikkeen rooli oli vahva. Työpaikoilla oli rauhanvastaavia ja porukka oli innostunutta. Oltiin mukana monessa asiassa ja liikkeessä. Oli jopa velvollisuus auttaa muitakin aktivisteja.” Kuten nykyäänkin, toiminnan silloisia ongelmia olivat rahapula ja tiedottamisen kangertelu. ”Joskus jopa järjestettiin rahankeräyksiä, että saatiin Rauhanpuolustajien työntekijän palkka maksettua.”

Turussa toiminnan etuina oli aikoinaan vahva työläiskaupunkimaisuus. Muun muassa Nummenpakka ja Raunistula olivat ennen pelkästään työläiskaupunginosia. Turussa oli myös yltä kyllin

monien eri teollisuudenalojen työpaikkoja. Useilla järjestöillä, esimerkiksi rauhan- ja urheilujärjestöillä, oli poliittinen tuki. Nyt tilanne on toinen.

Kylähulluja tarvitaan

Tänä päivänä Veikko Lainetta kummastuttaa eri järjestöjen pirstaleisuus ja yhteistyökyvyttömyys. ”Miksi esimerkiksi rauhanjärjestöt tekevät niin vähän yhteistyötä?”

Yksi tapahtuma, joka on jättänyt häneen lähtemättömän vaikutuksen, oli vuonna 1992 järjestetty Rauhanpyöräily. Silloin Pietarin rauhan ja sovinnon neuvoston ystäviä pyöräili Suomeen ja täällä järjestettiin rauhanleiri. Teemoina olivat urheilu, luonto ja ystävyys. Järjestelyt hoidettiin yhteistyöllä useiden tahojen kesken ja tunnelma oli mahtava.

Laineen mielestä tämän päivän järjestötoiminta lepää liian paljon sähköisen yhteydenpidon varassa. Henkilökohtaiset kontaktit ovat vähäisiä ja se syö keskustelevaa toimintakulttuuria. Hän suree, kun ”vanhat kylähullut” kuolevat, eikä uusia löydy tilalle.

Veikko Laine itse on pitkäjänteisen ja sitoutuneen toimintansa ansiosta saanut luottomiehen maineen siellä missä on ollut mukana. Hän sanoo, että se on edesauttanut saamaan läpi uusia ideoita, sellaisiakin, joiden läpiviemisessä muutoin olisi voinut olla vaikeuksia. Hän painottaa hyvien kontaktien luomista ja ylläpitämistä.

Kokemus tekeekin mestarin. Laine toimi muun muassa yhteensä 26 vuotta TUL:n Varsinais-Suomen piirin ja Rakennustyöläisten Turun aluejärjestön puheenjohtajina. Molemmissa järjestöissä oli tuolloin kymmeniätuhansia jäseniä.

Järjestökonkarin arvot

Veikko Laine on antanut vapaaehtoiselle järjestötyölle elämästään vuosikymmeniä ja sitoutunut näihin vuosiin täydestä sydämestään. Silti mies on kriittinen omaa toimintaansa kohtaan: ”Aina välillä sitä miettii, että vieläkin enemmän olisi voinut tehdä.”

Hän arvelee, että elämän läpi kantanut yhteisvastuullinen elämänasenne juontaa juurensa lapsuudenkotiin. Kun on kasvanut isossa perheessä ja sisarusparven keskellä, on joutunut auttamaan muita ja jakamaan omastaan. Hänelle tärkeitä toimintatapoja ja -arvoja ovat toisten kunnioittaminen ja kuunteleminen, paremman yhteisen lopputuloksen etsiminen, hyvä yhteishenki ja reiluus.

Vuosikymmenten toiminnasta Laine on saanut paljon sisältöä elämäänsä. ”Upeaa on se, että on saanut tavata erilaisia ihmisiä ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Rauhanliikkeen tilaisuuksista ei tarvitse lähteä kotiin pahoilla mielin. Ei ole niin suurta tai pahaa konfliktia etteikö rauhanliike voisi tarjoutua ja tarttua auttamaan pulaan jääneitä konfliktien urheja.”

Lainetta kuunnellessa tulee mieleen virtaava vesi, joka ei koskaan pysähdy. Vapaa-ajan harrastuksia miehellä riittää rauhan- ja ay-liikkeen lisäksi eri tahoilla ja järjestöissä. Lisäksi hän puuhastelee kotona ja puutarhassa sekä tekee syksyisiä metsäretkiä.

Polittiiseen toimintaan hän osallistui 1970-80-luvuilla. ”Ennen pitkää huomasin, ettei se ollut minua varten. Liian härskiä ja likaista touhua ja ristiriidassa omien työtapojeni ja arvojeni kanssa. Jätin aktiivipolitiikan pelimiesten harrastukseksi.”

Maisa Kuikka