KOLUMNI: Outo maa, yksi jumala

[rapu] RaimoPesonen2016 (05.02.16)Suurin osa suomalaisten ulkomaanmatkoista liittyy lomaan – ne tehdään huvin vuoksi 
ja myönteisin odotuksin. Matkailu on arkipäiväistynyt ja vakiokohde saatetaan kokea lähes toiseksi kodiksi. Kulttuurin vivahteiden ja kielialueen vaihtumisessa säilyy kuitenkin oma virityksensä, joka kirkastaa kontrasteja. Vieraalla maalla elämän pienet positiiviset yksityiskohdat saavat ylimääräistä viehättävyyttä ympärilleen, mutta myös ruma ja pelottava näyttäytyy paljaampana. Kadulla toisilleen vihaisina huutavat ihmiset säikäyttävät iltakävelylle lähteneen helpommin silloin, kun heidän kieltään ei ymmärrä. Riidan aihe ja perusteet ovat toissijaisia, muukalainen toivoo vihanpidon vain loppuvan nopeasti. Jos yhteistä kieltä ei löydy, toisten ilmeitä ja eleitä seurataan tarkasti, toiveikkaasti ja joskus pelokkaastikin. Kodittoman tai sairaskohtauksen saaneen hätä näkyy paljaammin hätänä, vailla suodattavia selityksiä.

Ensisijaisesti lomalta haetaan myönteisiä kokemuksia, mutta matkan onnistumiseen liittyy aina myös matkajännitys, vastoinkäymisten välttäminen tai niistä selviytyminen. Matkajännityksen pohjalta voi yrittää eläytyä niiden asemaan, jotka siirtyvät outoon maahan pakon edessä, ilman hotellivarauksia ja rahaa taksikuljetuksiin tai ravintolaillallisiin, epätietoisina perheensä kohtalosta ja vailla tietoa paluusta. Miltä kuulostavat kadulla vihaiset sanat joiden merkitystä
ei ymmärrä, kuinka paljon merkitystä on pelkästään ohikulkijoiden ilmeillä ja eleillä.

Kaikkialla on ihmisiä, jotka elävät oudossa maassa, toisten armoilla, ja siihen asemaan voi joutua kuka tahansa meistä.

Omaa kulttuurista lukutaitoaan ei voi kytkeä täysin pois päältä, mutta joskus voi olla viihdyttävääkin miettiä, miltä kotikulmien elämä vaikuttaa ulkopuolisen silmin. Ajatusleikkejä voi jatkaa myös uskontojen suhteen. Hiljattain näin historiaa popularisoivassa julkaisussa maininnan paavin kirjeestä, joka lähetettiin 1000-luvun tiimoilla Pohjois-Afrikan islamilaisille hallitsijoille ja jossa todettiin heidän kaikkien palvelevan samaa jumalaa. Abrahamilaisten uskontojen ykseys ei ollut vieras ajatus myöskään muslimeille, mutta nykyisessä maailmantilanteessa sen soveltaminen saattaisi tuntua lähes radikaalilta. Väite
siitä, että meidän oma valtauskontomme levittäytyy Lähi-idästä Eurooppaan (eikä uskonnon harjoittajien maallistuminen ole mahdollista) saattaisi herättää enemmän huvittuneisuutta kuin kauhua, eikä Israelin ja Palestiinan konfliktikaan olisi enää aivan entisensä. Eihän ajatus yhdestä jumalasta konflikteja lopettaisi, siitä ovat antaneet todisteensa niin protestantit ja katolilaiset kuin shiiat ja sunnitkin, mutta vihanpidolle pitäisi joissakin tapauksissa keksiä uusia perusteita – ja silloin niiden takana vaikuttavat todelliset voimat tulisivat paremmin näkyviin.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.