Jätetään kuitenkin sikseen pääministerin mielipaha menneistä valinnoista ja pohditaan hieman tarkemmin Natoon liittymisen ja samalla siihen lähentymisen seurauksia.
Aluksi on kysyttävä, tuottaako Naton laajeneminen Venäjän rajoille enemmän vakautta ja turvallisuutta. Tähän asti jokainen laajentuminen on aiheuttanut Venäjän vastareaktion. Rajuin niistä on ollut viimeisin, kun vallanvaihdos Kiovassa avasi näkymän Ukrainan Natoon liittymiselle. Venäjä liitti Krimin alueeseensa ja antoi sotilaallista apua Itä-Ukrainan separatisteille.
Suomen Nato-jäsenyys sulkisi Pietarin ja Koiviston öljysataman kahden Nato-maan sumppuun. Venäjä ottaisi varmasti myös huomioon joukkojensa ja järjestelmiensä ryhmityksissä Suomen 300 000 miehen sodanajan armeijan lisäyksen Naton vahvuuteen. On myös kysyttävä, mitä Suomen kaupungeista olisi jäljellä, kun Venäjä hyökkäisi tänne ohjuksin ja ilmavoimin. Maavoimia sen ei ensi vaiheessa kannattaisi käyttää Suomen vahvaa aluepuolustusta vastaan.
Naton solidaarisuuslauseke on myös avaamatta. Se ei tarkoita automaattisesti sotilaallista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle. Apu voi tulla lisäjoukkojen sijaan myös humanitaarisena apuna ja moraalisina tuomioina kunkin jäsenmaan harkinnan mukaan. Venäjä on Yhdysvaltojen veroinen ydinasemahti, jonka haastaminen sen omilla nurkilla ei ole helppoa. Itse epäilen sitä, että François Hollande ja Angela Merkel lähettäisivät joukkonsa Venäjää vastaan ja asettaisivat Pariisin ja Berliinin alttiiksi venäläisten ohjusiskuille.
Kolmas vastausta vaativa kysymys on, lisääntyisikö Suomen turvallisuus, jos olisimme samassa sotilasliitossa sellaisten maiden kanssa, joiden ulkopolitiikka voi olla jopa etujemme vastaista. Kuinka suuri vaara on, että joudumme vedetyksi mukaan jonkin jo valmiiksi Venäjän kanssa vastakkain olevan Naton jäsenmaan ja Venäjän väliseen konfliktiin? Kuinka turvallista ylipäätään olisi olla sotilasliiton eturintamassa Venäjää vastaan?
Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.