Laustin lukuvinkki: Riippumattomien, kriittisten journalistien esittelyä. Vuorossa Robert Fisk.
Robert Fisk keskusteli kerran israelilaisen kollegansa Amira Hassin kanssa journalismin roolista. Fisk kertoo sanoneensa, että journalistien tehtävä on kirjoittaa historian ensisivut. Hass keskeytti kollegansa puheen ja sanoi: ”Ei, Robert, olet väärässä. Meidän tehtävämme on valvoa vallan keskuksia.” Fisk sanookin tulleensa siihen tulokseen, että tämä journalismin määritelmä on paras hänen kuulemistaan. On asetettava kyseenalaiseksi kaikki auktoriteetit, etenkin silloin, kun hallitukset ja poliitikot vievät meitä sotiin, kun he ovat päättäneet tappaa ihmisiä ja vaatia toisia kuolemaan.
Brittiläisen Independent-lehden Lähi-idän kirjeenvaihtajana vuosikymmeniä työskennellyt Fisk tarkasteleekin artikkeleissaan armotta vallanpitäjien opportunismia, lyhytnäköisyyttä ja valheellisuutta. George W. Bushin ja Tony Blairin puhuessa kaunopuheisesti demokratiasta ja ihmisoikeuksista Fisk kiersi sairaaloita ja ruumishuoneita tutkimassa heidän päätöstensä todellisia seurauksia. Fiskin silmissä sota on vain kuolemaa ja tappamista. Se on ihmisyyden täydellistä luhistumista.
Fisk kirjoittaa, ettei toimittajan pidä rajoittua vain tapahtumien kuvaamiseen. Hänen on myös kysyttävä, mikä niihin johti. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen kävi selväksi, että voimakkaat tahot tekivät kaikkensa estääkseen tuon kiusallisen kysymyksen esittämisen. Kuten niin usein muissakin yhteyksissä, Fisk joutui ei vain vallanpitäjien ja lukijoiden vaan monien kollegojen tuomion kohteeksi etsiessään vastausta Yhdysvaltojen omasta politiikasta Lähi-idässä ja Persianlahdella. Hän pitää syyskuun iskuja hyökkäyksenä ihmisyyttä vastaan, mutta katsoo, että journalistin velvollisuus on tutkia tekijöiden vaikuttimia. Kiitokseksi tästä Fisk on yritetty leimata terrorismin kannattajaksi.
Suomen Ukraina-väittelyssä länsivallat nostetaan usein demokratian esikuviksi ja kansainvälisen oikeuden puolustajiksi. Fisk varmaankin päästäisi hörönaurun tällaista kuullessaan. Omalla työsarallaan Lähi-idässä hän on seurannut vuosikymmenten ajan länsivaltojen tapaa lietsoa levottomuuksia, kuolemaa ja hävitystä maiden ajaessa omia geostrategisia etujaan. Kansainvälinen oikeus ei tässä olojen alinomaisessa horjuttamisessa paljoa paina.
Fisk on seurannut läheltä, minkälaisia mielialoja tämä kolonialistihenkinen asenne herättää Lähi-idän kansojen keskuudessa. Ihmiset näkevät selvästi Yhdyvaltojen ja sen liittolaismaiden päätöksentekijöiden kaksinaismoraalin ja rasistisen piittaamattomuuden aiheuttamiaan kärsimyksiä kohtaan. Ihmiset näkevät, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla ei ole Washingtonin silmissä yhtäläista arvoa. Kaikki riippuu siitä, miten ne palvelevat sen omia tarkoitusperiä. Mielipidetiedustelut osoittavat Lähi-idän ihmisten enemmistön pitävän Yhdysvaltoja suurimpana uhkana maailmanrauhalle.
Fisk toteaa, että tekopyhyys leimaa länsivaltojen asenteita Lähi-idän konflikteissa. Iranin väitetty halu valmistaa ydinaseita saa läntiset päätöksentekijät raivoihinsa, vaikka Israelin suuresta ydinasemäärästä ei hiiskaista sanallakaan. Yhdysvallat raivostuu, kun Krim liitetään Venäjään, mutta minkäänlaista suuttumusta ei ole tuotu julki Golanin tai Länsirannan arabialueiden liittämisestä Israeliin. Nämä kaikki ovat yhtäläisesti kansainvälisen oikeuden vastaisia tekoja, Fisk huomauttaa. Tällaisille asenteille perustuvat laittomat hyökkäykset, kuten esimerkiksi Irakissa, Fisk huomauttaa.
Journalismin tehtävä on paljastaa tällainen tekopyhyys. Suurin osa läntisestä valtamediasta ei tähän kykene tai edes tiedosta ongelmaa. Sotilaallisiin väliintuloihin taipuvissa maissa kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa toimittajiin kohdistuu voimakasta painetta myötäillä hallituksen politiikkaa. Kriittisen itsenäisyytensä säilyttäviä toimittajia on masentavan harvassa.
Fisk seurasi myös Afganistanissa omalla hyvyydellään ylvästelevien amerikkalaisten päätöksentekijöiden aiheuttamia kärsimyksiä. Pommeja pudotettiin silmittömästi viattomien afgaanien päälle. Matkustaessaan pommitusten kohteena olleessa maassa Fisk totesi lukemattomien kylien joutuneen amerikkalaisten pommien tuhoamiksi. Eräässä kylässä suuttunut väkijoukko pieksi Fiskin henkihieveriin luullessaan häntä amerikkalaiseksi. Monet kollegat pilkkasivat häntä, kun hän sanoi ymmärtävänsä tuota vihaa. Fisk muistutti kuvanneensa yli neljännesvuosisadan ajan muslimimaailman nöyryyttämistä ja kärsimystä. Hän tietää jotakin ihmisten mielialoista.
Nyt Lännessä teeskennellään riemua uudesta ”siirtymävaiheesta” kohti demokratiaa. Egyptissä kenraali Abdul Fattah al-Sisin hirmuvalta ei aiheuta länsivaltojen hallituksissa suuttumusta. Fisk toteaa, että todellinen vastavallankumous ei ollut ”pateettisen” Mursin kukistaminen vaan se, mitä sitten seurasi: armeija palautti itselleen massiiviset finanssietunsa, kauppakeskuksensa, kiinteistöt ja pankit, joilla sotilaseliitti hankkii miljardeja dollareita. Tämän eliitin liiketoiminnat nauttivat nyt perustuslain suojaa, johon mikään demokraattisesti valittu hallitus ei puutu.
Ja kun al-Sisi on nyt valittu presidentiksi, kenenkään ei pidä Fiskin mukaan luulla, että armeija, joka saa yhä miljardeja Yhdysvalloilta, ryhtyisi siistimään monimiljoonaisia taloudellisia operaatioitaan.
Länsivaltojen eliitit eivä todellakaan ole ajamassa demokratiaa arabimaihin. Aivan kuten ne ovat olleet pääasiallisesti vastuussa niin monista alueen joukkoteurastuksista, nytkin ne ovat kiinnostuneita omista materiaalisista ja geopoliittisista eduistaan. Demokratialla ja uskonnollisuudella rehvasteleva Tony Blair on Fiskin silmissä esimerkki tällaisesta laskelmoivasta ja moraalittomasta poliittisesta johtajuudesta. Blairillä ei ole vaikeuksia hyväksyä arabimaiden lähitulevaisuuden olemusta. Fiskillä on nimi, joka luonnehtii parhaiten Lännen tukemaa järjestelmää. Se ei ole Irakstan, Syriastan tai Egyptstan. Tämän uuden uljaan maailman nimi Mafiastan, likaisen rahan valtakunta.
Teksti: Tapani Lausti
Robert Fisk: The Great War for Civilisation. The Conquest of the Middle East. Fourth Estate 2005.
