Aina silloin tällöin tulee mieleeni käymäni puhelinkeskustelu kirjailija Erno Paasilinnan kanssa vuonna 1994. Suomi ja Rauhanpuolustajatkin olivat syvässä lamassa. Työttömiä oli 17 prosenttia, ja Pulujen valtionapu oli katkolla – järjestö oli muuttanut Bulevardin hulppeasta toimistosta Kallion Kurviin kahteen pieneen kopperoon. Soitin pyytääkseni Paasilinnalta Rauhanpuolustajien lehteä varten julkaisuoikeudet Valtavat unenlahjat -esseeseen.

Paasilinna lupasi heti, että saamme tietenkin julkaista tekstin. Juttelimme kuitenkin pitemmän tovin Suomen ja maailman tilasta. Muistan hyvin kuinka hän sanoi, että rauhanliikkeellä on edessä kovat ajat. Hänen mukaansa rauhantyötä arvostetaan vain kun taloudessa menee hyvin. Valitettavan oikealta tuo arvio tuntuu nykyhallituksen toimia katsellessa.

Kovat arvot jylläävät. Kipeiden leikkausten rinnalla ollaan kuitenkin valmiita olemaan mukana uudessa varustelukierteessä ja lähettämään suomalaissotilaita suin päin sinne sun tänne muiden sotatantereille. Sotainnon toteuttamisen suurin este näyttäisi olevan se, ettei perustuslaki tällä hetkellä taivu ihan kaikkeen. Rahasta, tai ‘sijoituksen’ järkevyydestä, ei tarvitse keskustella.

Tämän hallituksen jäljiltä Suomi ei ole entisensä – pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajon lisäksi ollaan ajamassa alas myös valtion osin tukema kansalaisyhteiskunta, jonka merkitys on myös demokratian kannalta oleellinen. Perinteisesti valtion roolina on nähty riippumattoman yhteiskunnallisen keskustelun ja kansalaisten osallistumisen tukeminen. Kansalaisjärjestöjä koskevat leikkaukset iskevät paitsi paljon esillä olleeseen kehitysyhteistyöhön myös rauhantyöhön. Rauhanjärjestöille ja -työlle on ensi vuoden budjetissa varattu noin 30 prosenttia vähemmän rahaa kuin tälle vuodelle.

Mainittu Paasilinnan essee kertoo pienestä uutisesta yli kolmekymmentä vuotta tajuttomana olleesta naisesta, joka saatiin lopulta hereille. Hän oli nukkunut läpi toisen maailmansodan, kansanmurhien, pörssiromahdusten ja teloitusaaltojen sormeakaan koukistamatta. Miten hänet saatiin herätettyä jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Tämä oli Paasilinnan mukaan valitettavaa, sillä: ”Emme pääse herättämään niitä miljoonia, jotka vielä jatkavat untaan kaikkialla keskuudessamme.” Toivottavasti me suomalaiset heräämme nykypolitiikan epäkohtiin ennen kuin on liian myöhäistä. Ja meidän rauhanpuolustajien tehtävä on uida vastavirtaan – nostaa rauhantyö politiikan keskiöön.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.