Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta Gavrilo Principin Sarajevossa ampumista laukauksista, jotka surmasivat Itävallan arkkiherttuan Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Hohenbergin kreivittären Sofien. Arkkiherttuan murha johti Itävalta-Unkarin sodanjulistukseen Serbialle ja valtioiden välisten liittosopimusten takia lopulta ensimmäiseen maailmansotaan.

Arkkiherttuan salamurhaaja Gavrilo Princip oli Bosnian alueella syntynyt serbi ja jugoslavialainen nationalisti. Teollaan hän halusi edistää eteläslaavien yhdistämistä tavoittelevaa hanketta, jonka keskeisenä pyrkimyksenä oli heidän vapauttamisensa Itävalta-Unkarin vallan alta.

Princip oli jäsen Mlada Bosna (Nuori Bosnia) -nimisessä laittomassa vallankumouksellisessa järjestössä. Arkkiherttuan salamurhaa sinänsä ei pidetä ainoana ensimmäiseen maailmansotaan johtaneena tekijänä. Itävalta-Unkarin hallinto oli Balkanin sotien (1912 – 1913) päättymisestä asti etsinyt keinoa päästä jotenkin tasoihin näissä sodissa voittoisan serbihallinnon kanssa.

Maailmansotaan ajautumista jouduttivat myös Euroopan suurvaltojen keskinäinen kilpailu ja asevarustelu, kiihkomielinen kansallismielisyys, monimutkaiset valtiolliset liittolaissuhteet sekä epäonnistunut diplomatia. Ensimmäisen maailmansodan vaikutukset olivat tuhoisimmat Euroopassa, mutta sota näkyi myös muilla mantereilla kuten Aasiassa ja Afrikassa. Itävalta-Unkarin Balkanilla käymiä sotia leimasi julmuus, jota kohdistettiin ensimmäisen maailmansodan ensi kuukausien aikana erityisesti siviiliväestöön. Serbialaisten siviileiden kärsimät julmuudet saivat paljon huomiota kansainvälisessä mediassa, mutta he eivät olleet kaksoismonarkian sodankäyntikäytäntöjen ainoita uhreja. Historioitsija Jussi Jalonen onkin todennut, että monikansallisesta ja suvaitsevasta luonteestaan huolimatta kaksoismonarkia ”jätti viimeiseksi muistokseen itäiseen Eurooppaan terrorin ja sodanaikaisen sortohallinnon”.

Sodan aiheuttamat tuhot Serbiassa olivat mittavat. Ainakin viidesosan väestöstä arvioidaan menehtyneen. Ensimmäisen maailmansodan tapahtumia muistettiin eri puolilla Serbiaa kesällä 2014 muun muassa erilaisissa poliittisissa tapahtumissa sekä konferensseissa. Kioskit ja kirjakaupat olivat pullollaan erilaisia Principiä käsitteleviä julkaisuja ja jopa t-paitoja. Maanantaina 28.7.2014 paljastettiin muistolaatta sodan aikana erityisen tärkeän eteläserbialaisen kaupungin Nišin yliopistorakennuksessa. Laatta muistuttaa sähkeestä, jonka Serbian pääministeri Nikola Paši´c tasan sata vuotta sitten otti vastaan ja joka sisälsi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksen Serbialle.

Jugoslavian hajoaminen on muuttanut suhtautumista siihen, miten Gavrilo Principin rooli 1990- ja 2000-luvulla itsenäistyneiden Jugoslavian perijävaltioiden historiankirjoituksessa ymmärretään. Jugoslavian aikana Principiä pidettiin eteläslaavien vapauttajana ja sankarina. Nykyisten perijävaltioiden koulukirjoissa Princip saa useampia rooleja ja esiintyy terroristina, sankarina ja patrioottina. Bosnia-Hertsegovinassa Principiä saatetaan pitää terroristina, joka edustaa Balkanin alueen, tai serbien, raakalaismaisuutta.

Principille annetaan sankarin rooli serbialaisessa kansallismielisesti värittyneessä mytologiassa, jossa hänen osansa on varsin huomattava. Jo pelkästään se, että arkkiherttuan salamurha osui erityisesti serbeille merkittävän vuonna 1389 käydyn Kosovo Poljen taistelun vuosipäivään sekä Principin traaginen kohtalo ovat sitoneet tapahtumia serbialaiseen kansallismieliseen ajatteluun. Serbinationalistien, Gavrilo Principin ja keskiaikaisten sankareiden välille muodostettu yhteys on kuitenkin varsin kyseenalainen.

Princip oli lähtökohdiltaan jugoslavialainen patriootti, jonka poliittiset ideat voidaan tulkita anarkistisiksi. Niillä ei ole yhtäläisyyksiä nykypäivän serbialaisen nationalismin keskeisten ajatusten kanssa, jotka keskittyvät ajamaan enemmän ainoastaan serbien asiaa esimerkiksi etnisessä ja uskonnollisessa mielessä. Princip voidaan kuitenkin nähdä serbialaisten sankarina ja uhrina etnisestä taustastaan johtuen sekä siitä, että sota lähti liikkeelle nimenomaan sodanjulistuksesta Serbialle.

Gavrilo Princip kuoli tuberkuloosiin Theresienstadtissa sijaitsevassa vankilassa vuonna 1918. Nykyään kaupunki tunnetaan nimellä Terezín ja se on osa Tshekin tasavaltaa. Principin ruumis palautettiin Sarajevoon vuonna 1920, missä hänet, ateistisista näkemyksistään huolimatta, haudattiin ortodoksisin menoin Nuori Bosnia -järjestön sankareille varattuun hautakappeliin.

Ensimmäisen maailmansodan 100-vuotismuistopäivä tarjosi mahdollisuuden vahvan yhteisen poliittisen viestin esittämiseen. Kukaan huomattavista eurooppalaisista johtajista ei silti tarttunut tähän ja esimerkiksi Sarajevoon sijoittuneet juhlallisuudet olivat vaatimattomat. Vaatimattomuudestaan huolimatta juhlallisuudet saivat myös kovaa kritiikkiä. Bosnia-Hertsegovinaa toukokuussa koetelleet tulvat olivat koskettaneet lähes kolmannesta maan väestöstä. Tästä johtuen valtion julkisten varojen käyttö muistopäivän juhlallisuuksiin suututti monia. Kansalaisten yleiskokous -niminen ryhmä osoittikin mieltään valtaamalla Sarajevon halki virtaavan Miljacka-joen sillat juhlien aikaan. Gavrilo Principiä esittäviin naamioihin pukeutuneina ryhmä halusi osoittaa, että Bosnia-Hertsegovina yhä edelleen on ”miehitetty valtio”. Uusina miehittäjinä mielenosoittajat pitivät nationalismia, fasismia, kapitalismia, Euroopan unionia ja kansainvälistä valuuttarahastoa.

Jotkut mielenosoitukseen osallistuneista vaativat kantamissaan banderolleissa myös Principin monumentin restauroimista kunnianosoituksena nuorelle jugoslavialaiselle vallankumoukselliselle. Mielenosoitus toi selvästi esiin tavallisten kansalaisten turhautumisen loputtomalta tuntuvaan yhteiskunnalliseen murroskauteen ja siihen, että yhteiskuntaa pyritään säätelemään ulkopuolelta. Toisaalta väki ei vielä välttämättä itsenäisesti pysty etnisten ryhmien väliset kuilut ylittävään yhteistyöhön. Näiden kuilujen silloittaminen on ehdoton edellytys toimivan ja kaikki kansalaiset yhdistävän valtion luomiselle, niin Bosnia-Hertsegovinassa kuin muissakin Jugoslavian perijävaltioissa.

Gavrilo Principin roolin ja persoonan ympärillä käytävä keskustelu ilmentää hyvin sitä, mikä Balkanin alueen historiankirjoituksessa on vaikeaa, räjähdysherkkää ja monimutkaista. Samoja tapahtumia tulkitaan kovin eri tavoin. Näkökulmat saattavat myös muuttua, kun jonkun kansanryhmän historiaa uudelleenkirjoitetaan. Valitettavan usein historiantulkintoihin liittyvät voimakkaat tunteet, ja nykypäivän ja menneen välille luodaan hataria, niitä näennäisesti yhdistäviä kehityskulkuja. Tavallisesti mutkat, joita Balkanin alueen historiassa riittää, vedetään yksioikoisesti suoriksi. Tämä ilmenee historiallisten tapahtumien ja tosiasioiden polemisointina, mytologisointina ja vääristelynä, mitä taas helposti käytetään tukemaan erilaisia nationalistisia ideologioita. Nämä vaikeuttavat vuoropuhelua eri kansanryhmien välillä, mikä on huomattava este vahvan kansalaisyhteiskunnan rakentamiselle Balkanin monikulttuurisessa kontekstissa.

Teksti: Nora Repo