Emäntämaasopimus

Emäntämaasopimus

[rapu] teemu (08.05.14)Suomi allekirjoitti Naton kanssa niin sanotun isäntämaasopimuksen (eng. Host-Nation Support) syyskuun alussa Naton huippukokouksen yhteydessä Walesissa. Sekä ulkoministeri Tuomioja että puolustusministeri Haglund ovat vakuuttaneet, ettei sopimus vie Suomea lähemmäksi Natoa. Sopimuksen väitetään koskevan vain lähinnä mahdollisten Nato-maiden ja sen rauhankumppanien sotilaiden Suomen ”vierailujen” logistiikkaa eli sitä, miten hoidetaan muun muassa niiden polttoainehuolto, muonitus sekä lääkintäpalvelut. Entinen valtisihteeri Risto Volanen arvioi kuitenkin viime Rauhan Puolesta -lehdessäkin julkaistussa blogikirjoituksessaan, että ”Suomalaisittain sanoen kyseessä on perinteistä kokonaismaanpuolustusta vastaava, Natoa tukeva sotilaallis-yhteiskunnallinen järjestelmä Naton kaikissa mahdollisissa toiminnoissa Suomen alueella. Suomen alue tehdään päätöstä vaille valmiiksi Naton toiminnalle harjoituksista täysimääräiseen sotaan. Ei siis ole todenmukaista kertoa kansalaisille, ettei tämä prosessin läpivienti lähentäisi Suomea Natoon.”

Isäntämaasopimus on siinä mielessä ongelmallinen, että se jälleen kerran antaa epäselvän kuvan Suomen turvallisuuspolitiikan linjasta. Parhaiten maamme turvallisuutta palvelee se, että puolustus- ja turvallisuuspolitiikkamme on mahdollisimman ennustettavaa ja johdonmukaista. Ettei naapuriemme tarvitsisi kovin paljon arvuutella käyttäytymistämme kriisien yhteydessä.

Suomi voisikin isäntämaasopimusten sijaan ehdottaa emäntämaasopimusten allekirjoittamista kaikkien Nato- ja muiden mahdollisten maiden kanssa. Sopimuksella Suomi sitoutuisi emännöimään ja isännöimään keiden tahansa välisiä rauhanneuvotteluita sekä kaikkia mahdollisia aseriisuntaneuvotteluja. Voisimme sitoutua huolehtimaan tarpeen vaatiessa paitsi kokoustiloista, majoituksesta ja muonituksesta, myös halukkaiden saunotuksesta. Ainoana sopimusehtona olisi aito pyrkimys konfliktien rauhanomaiseen ja oikeudenmukaiseen ratkaisemiseen. Ja että torrakot pitäisi luovuttaa viimeistään porstuassa.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.