Emojänis tuli pyrynä metsän rajaa ja huusi kita auki: ”Pennut tänne ja äkkiä!” Risujen ja männynkäpyjen seasta kerääntyi yhdeksän töpöhäntää emojäniksen luo. ”Mikä hätänä?” kysyi Mirka-jänis, joka oli poikasista vanhin ja jo aikuinen.
”Luin Jäniskansa-lehdestä, että meikäläisten määrä uhkaa romahtaa. Viidenkymmenen vuoden päästä meitä on enää vain kymmenen tuhatta, kun nyt on miljoona.”
Mirka kysyi: ”Mistä tämä johtuu?” Emo siihen: ”Kotikontumme ovat muuttumassa kokonaan mahdottomiksi. Kaikki on yhtä ryteikköä, kantoja ja koneuria. Kun olemme talvipuvussa lumettoman maan aikana varhain syksyllä ja myöhään keväällä, niin vaikea on selvitä välisesongin yli. Tiedätte kyllä miksi. Näillä avohakkuilla ei ole piilopaikkoja.”
Mika, joka oli puhelias töpöhäntä ja jota pidettiin lörppösuuna, sanoi: ”Sittenhän meillä on tilaa temmeltää ja rummuttaa, padam, padam.” Ida, joka oli Mikan ikätoveri, kysyi, että missä se lehti on, se pitää käydä lukemassa.
Emo sanoi, että se on mäen takana kalliossa ison kiven vieressä. Koko porukka pomppi sinne risuja väistellen ja niiden välistä ryömien. Jäniskansa-lehti ilmestyi seinälehtenä laakealla kalliolla. Se koostui lähinnä hajuista ja papanoista. Kieli oli jäniksille helppoa mutta muille hepreaa.
Mirka katsoi lehteä ja sanoi: ”Onhan tuossa muutakin. Poikasia syntyy älyttömän vähän, kun sikiäminen on heikkoa. Näkee tuon papanoista ja haistaa hajuistakin. Mika heti siihen: ”Kyllä minä jaksan puputtaa ja panna tiineeksi koko parven.” Mirka sanoi: ” Pidä sinä leipäläpesi kiinni.” Mika mutisi jotain urosten arvostuksen heikentymisestä.
Mirka jatkoi: ”Tässä sanotaan myös, että jäniskannat ovat sisäsiittoisia pienen lukumäärän takia”, ja katsoi Mikaan, ”nuorilla jäniksillä on myös haluttomuutta perustaa pupuperhe. Lisäksi sosiaalinen media, kuten ylenmääräinen jälkien haistelu, vie huomion epäolennaisiin asioihin.”
Mirka sanoi, että tämän saattoi arvata. Mutta sitten hän lisäsi: ”Lehden mukaan kumppanin valinta on vaikeutunut, koska nuoret urokset ovat entistä konservatiivisempia ja autoritaarisempia ja vastaavasti naaraat liberaalimpia. Sopivaa paria on vaikea löytää.”
Nyt keskusteluun liittyi myös Sami: ”Naaraat ovat nykyään sellaisia himpulanpimpuloita, että eihän ne anna, vaikka pyytäis. Ne vaan surkuttelevat vanhojen metsien katoamista.”
Emma puuttui puheeseen: ”Sanotaanko rusakoista mitään?” Mirka: ”Kyllä. Rusakot ovat hätistelleet jänikset pois parhailta ruokapaikoilta, ja siksi meikäläisten poikasmäärät ovat pieniä.” Emma sanoi, että ei rusakoille mitään mahda, ovat isoja kuin norsut. Emma oli nähnyt norsujen kulkevan sirkuksen kanssa tiellä, ja tunsi kummatkin otukset.
Mirka sanoi: ”Jänisten aika on ohi, loppu tulee.” Emojänis puuttui nyt puheeseen: ”Meidän täytyisi saada yhteys suon takana oleviin jäniksiin ja yhdistää laumamme. Niin saisimme uutta perintöainesta ja olisimme terveempiä ja vahvempia.”
Sami nosti nyt kauhean elämän ja huusi naama punaisena: ”Ei tänne tarvita muita uroksia naaraita narraamaan. Me olemme metsän kaunein jänisjoukko, jolle maa kuuluu.” Mirka sanoi siihen: ”Käyhän sitten itse suon takana morsian hakemassa, jos olet noin pollea.” Mika mutisi jotain ketuista ja ilveksistä, mutta kirosi naapurilauman uroksia.
Emojänis päätti: ”Me lähdemme nyt koko joukolla suon taa. Jos rusakot estelevät, hätistämme ne yhdessä pois. Nyt nokka kohti suon reunaa.”
Emojänis pysähtyi heti suon takana kuivalla maalla ja jähmettyi paikalleen, muut seurasivat sen mallia. Kettu oli suolla nähnyt jänisten juoksun, mutta liikkumattomia jäniksiä se ei tavoittanut. Niin se jatkoi matkaansa.
”Tämä näyttää hakkuuta paremmalta paikalta. On varjoa ja suossa on vettäkin. Nyt meidän pitää löytää toinen lauma.”
Siinä kävi niin, että metsän jänisporukka löysi heidät ja toivotti tervetulleeksi seuraavin sanoin: ”Hienoa että liityitte meihin. Nyt metsän tasapaino palaa. Meitä oli liian vähän syömään vesakkoa ja ruokkimaan kettuja ja ilveksiä. Jos yksi laji puuttuu, se heiluttaa pian koko eliökuntaa. Me jänikset tunnemme vastuumme.” Emojänis sanoi mielessään: ”Samaa mieltä.”
