Olin Vilkkilänturalla lintutornissa, kun kuulin läheltäni keskustelua. Käänsin päätäni kiikarista katsellen, jotta en vaikuttaisi uteliaalta tirkistelijältä.

Näin puun oksalla pienen ihmistä muistuttavan nuken ja korpin. Korpin puhetta en ihmetellyt, koska tiesin sen viisaaksi linnuksi, mutta nukkea ihmettelin. Tarkensin kiikariani, ja näin Peukaloisen. Tunsin hänet heti, koska Selma Lagerlöfin kirja Peukaloisen retkistä on mielilukemistoani.

Kuulin korpin kysyvän: ”Lensitkö tänne Akka Kebnekaisen kyydissä?”

”Kyllä vaan. Tulimme Euroopan läpi Tonavan suistosta läheltä Mustaa merta”, Peukaloinen sanoi.

”Oliko siellä yhtä kylmä kuin täällä?” korppi jatkoi.

”Oli, luntakin satoi talvella monta kertaa ja pikku lahdet jäätyivät.”

”Näkyykö täällä tuttuja naamoja Euroopan lintupaikoilta?” kysyi korppi.

”Olin tuossa toisella tornilla näkevinäni pari ihmistä, joihin törmäsin maaliskuussa jo Tonavan suistossa. Ja hassua kyllä, samat huhtikuussa Haapsalussa. Siellä oli pusikot täynnä kiikaroivia ihmisiä. Nythän he erottuvat paremmin, kun pukeutuvat värikkäästi. Ennen oli vain vihreitä naisia ja miehiä.”

Korppi huomasi minut: ”Tuossa vieressä kiikarien takana piileskelee mies, joka selvästi katsoo meitä.” Se jatkoi: ”Kuulehan! Mitä sinä siinä kiikarilla katsot, kun olemme tässä ihan vieressä.”

Sanoin olevani hiukan ujo, enkä halunnut häiritä. Peukaloinen jatkoi. ”Näytit vähän pelleltä noiden kiikarien kanssa. Olikohan ne oikein päin.”

Korppi nakkasi Peukaloiselle: ”Pidähän poika leipäläpesi soukemmalla.”

Sitten korppi kääntyi minuun päin. ”Muuttavatko ihmiset vuodenaikojen mukaan?” Sanoin, että monet muuttavat talveksi pois kuin linnut. Heitä sanotaankin etelässä muuttolinnuiksi. ”Kyllä täällä maan sisällä muutetaan myös. Minä vaihdan paikkaa melkein joka viikko ja nyt kesäksi muutan tänne kokonaan.”

Korppi ihmetteli: ”Pitäisihän pesässä olla, jos sen rakentaa. Seurataanko teidän muuttojanne niin kuin lintujen?” ”Voi veikkonen”, sanoin, ”joka muutosta pitää tehdä ilmoitus viranomaiselle. Ja kuule, ulkomaanmatkalla poliisi tarkistaa aina tiedot majapaikassa.”

Peukaloinen ilakoi: ”Minä menen aina pummilla joka paikkaan. Koskaan en ole peukaloni jälkeä antanut poliisille enkä muullekaan.”

Korppi alkoi tuumailla: ”Pitäisiköhän lintujen alkaa tarkkailla teitä, kun olette niin vikkeliä liikkeissänne. Mitä tuumit, jos me kyttäisimme teitä samalla tavalla kuin te meitä?”

Silloin minulle tuli mieleen Hitchcockin elokuva Linnut. Siinä linnut tarkkailevat ihmisiä ja saavat koko kaupungin kaaokseen. Tukkani nousi pystyyn. Muistin vielä Georg Orwellin kirjan Eläinten vallankumous. Siinä eläimet tappavat tilan isäntäväen ja ottavat vallan. Vaihdoin puheenaihetta.

”Ihmiset hoitavat eläimiä ja lintujakin valvotaan – tarkoitan, seurataan – lintujen omaksi parhaaksi. Me laskemme, paljonko teitä on, ja sitten suojelemme, jos on tarve”, sanoin. Korppi kysyi: ”Keneltä te suojelette?” Vastasin: ”Suojelemme teitä liikenteeltä, rakentamiselta, myrkyiltä, sähköjohdoilta, tuulimyllyiltä ja joskus muilta eläimiltä.” Korppi sanoi: ”Muilta eläimiltä, siis ihmisiltäkö?”

Huomasin, että korpin kanssa meni vaikeaksi. Kysyin Peukaloiselta: ”Oletko sinä tykännyt matkustaa?”

”Kattia kanssa, pelkkiä hankaluuksia joka reissulla. Milloin on kissa syömässä minut, milloin taas kotka nappaamassa ruoaksi. Olen harkinnut paluuta Ruotsiin. Siellä olisi kiva päästä saunomaan bastuun, siitä kaikki nyt puhuvat, ja muuttua tavalliseksi ihmiseksi.”

Tornissa takanani oleva pariskunta kysyi: ”Anteeksi, kenen kanssa te puhutte?” Sanoin että Peukaloisen ja korpin. ”Tuossa ne ovat oksalla.” Katsoin oksaa, se oli tyhjä. Totesin, että onkin aika lähteä kotiin, siellä on puuro hellalla ja munat kiehumassa.