Rajatapauksia: Hiustenvälinen ilmastopaneeli

Rajatapauksia: Hiustenvälinen ilmastopaneeli

Saimme ilmeisen viime tipassa varoituksen tulevaisuudesta, kun kansainvälinen ilmastopaneeli kertoi takarajan, vuoden 2050, hiilettömän energian käyttöön. Sehän on tuossa tuokiossa.

Sitä ennen ehtii juuri ja juuri käydä parturissa tai kampaajalla, jos saa ajan. Veikkaan, että monelle tulee tässä hötäkässä kiire. Nimittäin kun keittiössä tai television äärellä alkaa rajoittaa sademetsien hakkuuta, sulkea hiilikaivoksia ja kerätä merestä muovia, niin parta kasvaa ja tukka sotkeutuu pahoin.

Siksi ehdotan vaatimattomampia tavoitteita. Perusta pihallesi niitty. Sen voit tehdä jopa umpikorttelin asvalttipihaan, kerrostalojen väliin ja rivarin pikkupihan nurkalle.

Käy sateella katsomassa, minne kuraojat virtaavat. Jos voit ohjata saappaan terällä vesivirtoja pihalta, tieltä tai kadulta kasvien joukkoon viemärin sijasta, tee se!

Silloin estät tulvia kotirintamalla, ja hidastat maan kuivumista ja edistät sen kuohkeutta.

Jos olet onnekas ja asut pelto- ja metsäojien lähellä, kävele niiden reunoja ja seuraa minne ne laskevat. Ota kynä ja paperia mukaan ja kirjoita paikka muistiin, taskusta kaiva kännykkä ja ota ojan päästä kuva, jos se virtaa suoraan isompaan puroon ilman kaislikon tai altaan suodatusta. Raportoi suoraan maatalousministerille.

Pienvesistöt – purot, ojat ja pikkujoet – ovat elämämme kannalta kaikkein tärkeimpiä veden kulkuväyliä. Sillä vaikka pieniä ovatkin, ne kuljettavat maan pinnalta kaiken veden isoihin jokiin, järviin ja mereen.

Jos virtaus on sopiva, ne sitovat ravinteet, hiukkaset, kaasut ja metallit maaperän kerroksiin, ja vesi on puhdasta. Mutta jos niihin heitetään jätteitä, niihin virtaa vauhdilla ravinteita pelloilta ja metsistä, ne saastuvat ja vievät tavaran eteenpäin jokiin, järviin ja mereen.

Monet kulttuurimaisemiemme halki virtaavat joet ovat jo pilalla, eivätkä sovi käyttövedeksi, uimiseen eikä onkimiseen. Ihmisen elämä on jo silloin vaikeutunut.

Olisi hyvä, jos Teräsmies, kapteeni Amerikka, Peppi Pitkätossu, Rasmus-Nalle ja Sudenpentujen käsikirja olisivat olemassa. Harmin paikka, että eivät ole. Niinpä kaikki tämä kauhea puhdistustyö jää meille ja erityisesti pienvesistöjen pilaajille.

Tilanne on vakava mutta ei toivoton. Monet yritykset ovat ottaneet Maailman ilmastopaneelin aikaisemmat tutkimustulokset tosissaan. Ne ovat ymmärtäneet, että niiden tuotteet menestyvät markkinoilla vain, jos yritys toimii vastuullisesti koko tuotantoketjussa.

Tässä on sinulla ja minulla, maanviljelijällä, metsänomistajalla ja karjatilallisella paikka hoitaa valumavedet kuntoon. Seuraavaa hetkeä ei ehkä tule, viiden vuoden sisällä tukkuliikkeisiin ei kelpaa mikään tuote, jonka päästöt ovat hunnigolla.

Puolueille on asia ollut vaikea ymmärtää, osa niistä kahlaa jo kaulaa myöten tunkiolla ja pyytää vanhan teollisuuden kanssa viemärille jatkolupaa EU:ta myöten. Tämä holtittomuus aiheuttaa väkivaltaa ja sotia toisaalla kaukana meistä, mutta vaikuttaa myös täällä.

Tämä kaikki hämmentää niin, että alkaa nukuttaa.

Käveli huterasti,
vaappui puolelta toiselle,
heilutti käsiään.
Tuuli tarttui,
ja lennätti pois.
Jaloissa oli tuliterät lenkkarit.

Erkki Kupari