Länsisaharalaisten nuorisodelegaatio vierailulla Suomessa
Delegaation edustajat haluavat muistuttaa erityisesti suomalaisia päättäjiä ja virkamiehiä EU-tuomioistuimen äskettäin antamasta päätöksestä, joka koski EU:n ja Marokon välisen kauppasopimuksen ...
Ammattiliitot vaativat jäädyttämään EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen
Joukko eurooppalaisia ammattiliittoja vaatii jäädyttämään EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen. Sopimus antaa Israelille erilaisia etuuksia, muun muassa vapautuksen tulleista. Sopimuksen tekstin ...
Somalian parlamentti äänesti perustuslakimuutoksen puolesta – siirtyykö klaaneihin perustunut vallanjakojärjestelmä historiaan?
Liittotasavallan presidentti tohtori Hassan Sheikh Mohamudia voidaan pitää nyky-Somalian uskaliaimpana presidenttinä. Hän jatkaa taistelua äärijärjestöjä ja terroristeja vastaan ja on ...
USA:lla on omat intressit puolustusyhteistyöhön Pohjolassa
DCA-sopimus johtaa Yhdysvaltojen sotilastukikohtien perustamiseen maahamme ja kansallisen itsemääräämisoikeuden kaventumiseen. USA:n tavoitteena täällä, noin 6 000 kilometrin päässä omista rajoistaan, on ...
Afrikan sarven vakauttamiseksi tarvitaan perinteisten ja uskonnollisten johtajien, nuorten ja naisten mobilisointia
Somalia luonnehti vuoden alussa solmittua aiesopimusta räikeäksi aggressioksi maan suvereniteettia vastaan. Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991, mutta kansainvälisesti sitä pidetään ...
Talibanin väärinkäytökset ja avustusleikkaukset vaarantavat miljoonien terveyden Afganistanissa
Afganistanin talous on romahtanut Talibanin otettua maan hallintaansa elokuussa 2021. Avunantajamaiden päätökset vähentää humanitaarista apua, jolla suurelta osin rahoitettiin Afganistanin ...
Afrikan sarven alueella aseellisten ääriryhmien asema vahvistumassa – Suomen rauhanneuvottelutaidoille ja puolueettomuudelle olisi tilausta
Etiopian pääministeri Abiye Ahmed allekirjoitti Somalimaan presidentin Muse Bihin kanssa aiesopimuksen, jonka sisältö on suhteellisen salaperäinen ja sisältää avoimia kysymyksiä ...
AKL: Armeijan markkinointipäivä tarkoittaisi nuorison ja koulujen lisääntyvää militarisointia
Aseistakieltäytyjäliiton kannanotto 31.1.2024 Puolustusministeriön tuoreen tiedotteen mukaan kutsuntojen kehittämistyöryhmä ehdottaa kaikille 17-vuotiaille yhteistä oppilaitoksissa toteutettavaa maanpuolustuspäivää. Päivän aikana nuorille jaettaisiin ...
Suomi vetoaa Gazan puolesta – näin sinäkin voit osallistua
Israel on pommittanut Gazan siviilejä pian neljä kuukautta. Suuri osa Gazan infrastruktuurista on tuhoutunut, enin osa sairaaloista ei toimi, gazalaisille ...