Teinivuosina luin innokkaasti toisesta maailmansodasta kertovia Korkeajännitys-sarjakuvia. Niistä jäi ehkä nuoren pojan mieleen kytemään usko siihen, että loppujen lopuksi hyvä voittaa aina pahan. Sankarillisuus selättää lopuksi julmuuden. Sittemmin lukioikäisenä erityisesti Dee Brownin Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen -kirja horjutti vakavasti tätä uskoa. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön lähes täydellisen kansanmurhan synkkä historia järkytti. Nuoren mielen täytti syvä suru yhdistettynä voimattomaan raivoon epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden peruuttamattomasta voitosta. Onneksi voimattomuuden tunne menneisyyden vääryyksien vuoksi kanavoitui myöhemmin uskoksi oman toiminnan vaikutusmahdollisuuksiin toisenlaisen tulevaisuuden puolesta.
Tämänhetkinen maailmantilanne horjuttaa tuota uskoa. Aurinkoisena syyspäivänäkin ajatuksiin hiipii synkkiä pilviä. Onko maapallo nyrjähtämässä radaltaan ja syöksymässä pimeyteen. Sota Ukrainassa, Gazan verilöyly ja poliitikoiden, valtioiden ja muiden kansainvälisten toimijoiden kyvyttömyys edes pyrkiä etsimään rauhanomaista ulospääsyä näistä katastrofaalisista konflikteista vievät mielen helposti alakuloon. Istuttaako vielä se omenapuu, uskoako vielä ihmisyyteen?
Eräät suomalaispoliitikot näyttävät olevan silmää räpäyttämättä jopa valmiita antamaan täyden tukensa Israelin armeijan välinpitämättömyydelle palestiinalaissiviliien kohtalosta. Kuvat kuolleista palestiinalaislapsista eivät herätä samaa myötätuntoa kuin ukrainalaisten vastaavat. Pintaan vaikuttaa nousevan verenhimoinen halu tukea Israelin kostoretkeä Hamasin järkyttävän terrori-iskun jälkeen viattomista siviiliuhreista välittämättä.
****
Tätä kirjoitettaessa Helsingin Sanomat on juuri ”vuotanut” julkisuuteen tietoja Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyösopimusta koskevista neuvotteluista. Sopimus näyttäisi olevan menossa eduskunnan käsittelyyn ilman minkäänlaista laajempaa poliittista keskustelua. Pahoin pelkään, että kansanedustajat tulevat olemaan päätöstä tehdessään selkä seinää vasten: ota tai jätä. Sopimusesitykseen tuskin hyväksytään mitään muutoksia.
Näillä näkymin USA:n asevoimille annettaisiin mahdollisuus käyttää sovittuja alueita myös pidempään kuin tavallisten sotaharjoitusten ajan. Mielestäni olennaista on se, annetaanko tämä mahdollisuus vain kutsuttuna, ja säilyvätkö alueet Suomen täydellisen suvereniteetin viranomaisvalvonnan piirissä. Vai onko kyseessä Porkkala 2.0?
Teksti: Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.
