Kaksi merkittävää kansainvälistä järjestöä täyttää tänä vuonna tasavuosia. Molempien merkitys kansainvälisen diplomatian saralla on valitettavasti vähentynyt merkittävästi.

Etyjin 50-vuotisjuhlia vietettiin Helsingissä heinä-elokuun vaihteessa Finlandia-talolla varsin vaatimattomissa merkeissä. Vuoden 1975 niin sanotusta Helsingin hengestä ja sen synnyttämästä toiveikkuudesta ei ollut käytännössä mitään jäljellä. Etyjin kunniakas historia näyttää päättyneen edellisen kylmän sodan loputtua Neuvostoliiton hajoamiseen. Sittemmin järjestö on ollut sivuraiteilla kaikissa merkittävissä sodissa ja konflikteissa Euroopassa, ja siitä on tullut pelkästään tarkkailija. Sitäkään ei pidä väheksyä, esimerkiksi järjestön vaali- ja ihmisoikeustarkkailijoilla on ollut oma osansa eri maiden demokratioiden kehittämisessä. Mutta jälleen kerran kahtia jakautuneessa Euroopassa Etyjin rooli sodan ja rauhan diplomatiassa on kutistunut lähes olemattomiin. Nyt kattava diplomaattinen keskusteluyhteys on Euroopassa täysin poikki.

Nobelin rauhanpalkintoa tavoitteleva Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sen sijaan etsii diplomaattista ratkaisua Ukrainan sotaan. Samalla hän uskoo ilmeisesti parantavansa asemiaan palkinnosta käytävässä kisassa tukemalla täysin Israelin kansanmurhan keinoin väestönvaihtoon tähtäävää politiikkaa Gazassa. Siellähän hänen diplomatiaansa ei ole kuulunut palestiinalaisten kuuleminen. Eurooppalaiset johtajat ovat puolestaan ajautuneet katsomoon Yhdysvaltojen harrastamassa sukkuloinnissa Ukrainan ja Venäjän välillä, josta käsin Trumpia imartelemalla nähtävästi yritetään vaikuttaa lopputulemaan.

Lokakuun 24. päivänä puolestaan täyttää 80 vuotta Yhdistyneet kansakunnat, YK. Sekin on ajautunut toisen maailmansodan päättymisen jälkeen yhä enevässä määrin sivuun kansainvälisen politiikan kuumimmissa kysymyksissä. Järjestö on osoittautunut Etyjin tavoin täysin voimattomaksi, kun sodan jumalat on päästetty valloilleen.

Molempien järjestöjen arvovalta on suurvaltojen panttivankina murentunut lähes olemattomiin. Muutkaan jäsenvaltiot eivät ole välttämättä osanneet arvostaa niitä riittävästi. Kiinnostavampia ovat olleet omat viiteryhmät, olivat ne sitten sotilaallisia, taloudellisia tai poliittisia liittoutumia. Etyj ja YK ovat esillä juhlapuheissa, mutta todellisuudessa niitä on pidetty paperitiikereinä, joista ei oikeasti tarvitse välittää. Niiden ainutlaatuinen merkitys on kuitenkin niiden kaikenkattavuudessa. Ne ovat kaikille avoimia järjestelmiä ja mahdollistavat (tai ainakin mahdollistaisivat kaikkien niin halutessa) dialogin erilaisten blokki- tai muiden rajojen yli.

Rauhanjärjestöt ja -aktiivit viettävät kaikesta huolimatta juhlavuotta – samalla kuitenkin odottaen ja vaatien näiden ainutlaatuisten kansainvälisten järjestöjen uudistumista ja nousemista uudelleen rauhanrakentamisen keskiöön. Poliittisten päättäjien vain on palautettava niiden arvovalta.