Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenkan tavoitteena on ollut luoda mahdollisimman epäpoliittinen kansa, vahva hallinto, joka ei salli edes ajatusta muista ehdokkaista, ja kansalaisyhteiskunnan työntäminen marginaaliin. Hän on onnistunut. Jo yli kymmenen vuoden ajan yhteiskunnallinen aloitteellisuus on johtanut Valko-Venäjällä hankaluuksiin.

Valko-Venäjällä on rekisteröity 15 poliittista puoluetta, 25 ammattiliittoa, ja lisäksi on 43  865 yhdistystä. Tasavallan perustuslaki takaa sananvapauden, kieltää tyrkyttämästä ideologioita ja kieltää minkään ideologian dominoivan aseman. Sen mukaan sensuuria ei ole, ja puolueita ja yhdistyksiä kohdellaan tasapuolisesti.

Käytännössä oppositiojärjestöjä on Lukašenkan presidenttikauden alusta lähtien tuhottu, ja laillisten oikeuksien toteutumisen korvaavat kirjoittamattomat, lainvastaiset säännöt. Valtiolliseksi ideologiaksi on muodostunut Lukašenkan kunnioittaminen, eikä sillä ole mitään tekemistä lakiin kirjattujen periaatteiden kanssa.

Kansalaisyhteiskunnan syntymiseksi tarvitaan taloudellisesti turvattu keskiluokka, joka voi jokapäiväisten tarpeidensa tyydyttämisen lisäksi huolehtia myös yhteishyvästä, oikeudenmukaisuudesta ja paikallishallinnon työn kontrolloimisesta. Neuvostojärjestelmän ”maksuttomat” palvelut, matala tulotaso ja pula kulutustavaroista tekivät ihmiset valtiosta riippuvaisiksi. Rahat olivat valtion. Siltä saatiin lahjoja eikä budjettiin voinut vaikuttaa, vaan armopaloista tuli kiittää. Valko-Venäjällä nämä neuvostokauden perinteet ovat säilyneet, joten kansalaisten ajattelu ei ole juuri muuttunut itsenäistymisen 1991 jälkeen.

Kieltoa kiellon perään

Viidentoista viime vuoden aikana opposition vaikutus maassa on ollut vähäinen, eivätkä kansalaiset pitäneet oppositiopuolueita vaihtoehtona Lukašenkalle. Kansan epäpoliittisuus, vahva hallinto, joka ei salli edes ajatusta muista ehdokkaista ja kansalaisyhteiskunnan työntäminen marginaaliin ovat olleet Lukašenkan tavoitteita. Hän on niissä onnistunut. Puolueiden ja kansalaisjärjestöjen tuhoamiseksi on muutettu lakeja, ja aktivistien toiminta on vaikeutunut jatkuvasti. Poliittisten puolueiden keskeinen ongelma on toiminnan rahoitus. Se on nyt äärimmilleen säänneltyä, mikä tekee lähes mahdottomaksi saada rahaa toimintaan laillisesti.

Laki poliittisista puolueista kieltää puolueiden ja liittojen rahoittamisen valtiollisesta tai paikallisista budjeteista. Niillä ei myöskään ole oikeutta saada tukea valtion elimiltä, ulkomaisilta valtioilta tai järjestöiltä, ulkomaan kansalaisilta, kansainvälisiltä järjestöiltä, nimettömiltä tukijoilta tai uskonnollisilta yhteisöiltä. Rahavarat on pakko tallettaa valkovenäläisiin pankkeihin, ja osinko- ja arvopaperitulot on kielletty. Kielletyt tulot on luovutettava valtiolle. Tasavallassa on kielletty myös ulkomaisten poliittisten rahastojen toiminta. Kaikki eurooppalaisten poliittisten rahastojen ja monien poliittisluonteisten järjestöjen edustustot toimivat Vilnasta tai Varsovasta käsin välttääkseen rikossyytteet Valko-Venäjällä. Niin ollen ainoaksi tulolähteeksi jäävät kansalaisten tukimaksut, mutta niitä pienentävät oppositiojärjestöjen vähäinen tunnettuus ja kansalaisten köyhyys. Toukokuussa 2021 keskipalkka Valko-Venäjällä on 457 euroa kuukaudessa, mutta todellinen palkka jää pääkaupungin ulkopuolella 200 euroon (opettajat ja lääkärit) ja vähemmän koulutettujen palkat alle 150 euron. Näistä kaikista maksetaan vielä verot.

Koska poliittisten puolueiden toimintaa rajoittavat monet kiellot, kansalaisyhteiskuntaa edustavat lukuisat ei-valtiolliset kansalaisjärjestöt. Kestävän kansalaisyhteiskunnan rakentamista haittaa puolueiden ja kansalaisjärjestöjen huonot suhteet: yhdistystoimijoiden epäluottamus puolueaktiiveja kohtaan ja jyrkkä rajanveto kaikkinaiseen politiikkaan, mikä johtuu puolueiden marginaalisesta asemasta. Esimerkiksi puolueiden ja kansalaisjärjestöjen nuorisoaktiivien tapaamisessa nuoret painottivat, että he paneutuvat vain sosiaalisiin ongelmiin eivätkä missään tapauksessa harrasta politiikkaa. Puolueaktiiveja kritisoitiin heidän toimintamenetelmistään ja yhteisten kampajoiden ikävistä kokemuksista. Näin syntyy jakolinjoja ja kansalaisyhteiskunnan eri toimijoiden välinen solidaarisuus estyy. On selvää, etteivät järjestöt pysty toteuttamaan päämääriään, elleivät ne ratkaise yhteistä ongelmaansa: toiminnan poliittisten ja lainsäädännöllisten rajoitusten purkamista Valko-Venäjällä.

Aktiivisuus merkitsee ongelmia

Kun maan hallinto on toistakymmentä vuotta perustunut lakien sijasta Lukašenkan keskeiseen asemaan ja hänen näkemyksiinsä valtiosta ja ihmisten elämäntavasta, tämä vaikuttaa kansalaisten lisäksi liike-elämään. Esimerkiksi vuokraamalla tiloja poliittisluonteisille tapahtumille vuokraaja joutuu luultavimmin verottajan ja muiden kontrolliviranomaisten hampaisiin. Siksi puolueet ja yhteiskunnalliset järjestöt ovat kokoontuneet Liettuassa ja Puolassa, ja sitä on jatkunut jo toistakymmentä vuotta.

Näin ollen on mahdotonta luonnehtia vaikutusvaltaiseksi sen paremmin mitään puoluetta kuin järjestöäkään. Monia hyviä aloitteita on ilmaantunut, mutta ulkoisten esteiden, heikon johtamisen ja vähäisen yhteistyön vuoksi ne ovat toimineet vain paikallistasolla, pääosin suurimmissa kaupungeissa. Esimerkkinä onnistuneesta yhteiskunnallisesta järjestöstä voidaan pitää Yhteiskunnallista liittoa ”Puhu totta”. Se on julkistanut poliittisia tavoitteitaan, pitänyt suoraa yhteyttä asukkaisiin kansalaisjärjestöjen tavoin ja keskittänyt toimintansa maakuntiin ja niissä esiintyviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Se tuo havainnollisesti esiin ongelmien kytköksen poliittiseen ilmapiiriin ja siihen, etteivät vallanpitäjät vaihdu.

Jo yli kymmenen vuoden ajan yhteiskunnallinen aloitteellisuus on johtanut Valko-Venäjällä hankaluuksiin. On samantekevää, yritätkö suojella eläimiä, perustaa eläkeläiskerhon, järjestää julkisia luentoja vai asettua ehdolle paikallisvaaleissa. Lukašenkan ajattelussa vain valtiokoneistosta tuleva aloite on hyväksyttävissä. Valtion virkakoneisto on pöhöttynyt ja joutuu jatkuvasti perustelemaan olemassaoloaan: jos aloite tulee kansalaisilta, valtavan virkakunnan ylläpito näyttää turhalta. Valko-Venäjällä toteutuu täydellisesti sanonta ”aloitteesta seuraa rangaistus”. Kannattaa myös muistaa, että julkista tukea voi saada vain rekisteröity järjestö. Rekisteröimätön on laiton ja sitä on rangaistava. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on rekisteröity vain hallitusta tukevia järjestöjä. Ne eivät toteuta kansalaisjärjestöjen tehtäviä, vaan toimivat keinona saada apurahoja kansainvälisiltä järjestöiltä, rahastoilta ja kehittyneiden maiden lähetystöiltä.

Diktatuuri ei kukistu omin käsin

Vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat ovat entisestään vaikeuttaneet kansalaisjärjestöjen ja poliittisten puolueiden asemaa. Suurin osa niiden aktiiveista on joko teljetty vankiloihin tai anomassa turvapaikkaa ulkomailta. Kansalaisyhteiskunnan toiminta on nyt täysin pysähdyksissä. Siihen kohdistuvien julmuuksien laillistamiseksi hallitusta tukevien järjestöjen kokouksessa julistettiin, että vuoden 2021 loppuun mennessä hyväksytään uusi puolueiden toimintaa koskeva lainsäädäntö: niiden pitää rekisteröityä uudelleen. Tämä takaa, ettei ainoakaan oppositiopuolue saa toimintalupaa tasavallan alueella, ja kaikista toimivista puolueista tulee Lukašenkan marionetteja.

Kun ajatellaan Lukašenkan rankaisematta jääneitä laittomuuksia 27 vuoden valtakaudella, ei lentokonekaappaus ja piestyn vangin haastattelu valtion tv-kanavilla tai raju väkivalta rauhallisia ihmisiä kohtaan näytä mielenhäiriöltä vaan johdonmukaiselta seuraukselta. Maailma tajuaa nyt hieman paremmin, mihin diktatuuri pystyy, ja ymmärtää mitä merkitsee Lukašenkan lausahdus ”toisinaan ei jouda miettimään lakia” – miten hän on kohdellut valkovenäläisiä kahden vuosikymmenen ajan.

Neuvostomentaliteetin perinne, kansantalouden epävakaus, maan asukkaiden taloudellinen turvattomuus, poliittinen vanhoillisuus ja tietämättömyys sekä kaikkien vaalitulosten härski väärentäminen riistävät meiltä toivon, että valkovenäläiset kukistaisivat diktatuurin yksinään. Kansalaisyhteiskunnan resurssit on tuhottu. Valkovenäläisten ainoa toivo kamppailussa terroria ja sivistyneeseen maailmaan EU:n rajalla kohdistuvaa uhkaa vastaan on kansainvälinen yhteisö ja toive sen voimien kokoamisesta.

Teksti ja kuvat: Volha Pavuk
Kirjoittaja on Liettuassa poliittisena pakolaisena asuva valkovenäläinen aktivisti-toimittaja.

Suomennos: Kirsti Era

Faktaruutu

Viime vuoden presidentinvaalien jälkeen Valko-Venäjällä noin 30 000 ihmistä on ollut pidätettynä, ja poliittisia vankeja arvioidaan olevan yli 750. Näiden lisäksi sortotoimet ja maan taloudellinen tilanne on johtanut massiiviseen muuttoliikkeeseen.

Muutaman viime kuukauden aikana noin 20 000 valkovenäläistä on muuttanut lähinnä Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Ukrainaan. Näin siis virallisten tietojen mukaan. Viime vuoden elokuun jälkeen maasta on lähtenyt monta kertaa enemmän ihmisiä kuin koko vuonna 2019.

Viranomaisten sortotoimien vuoksi ihmisiä on lähtenyt maasta kaikkien vaalien jälkeen. Luotettavia tietoja ei kuitenkaan ole saatavilla. Viranomaiset ovat muun muassa koronaan liittyen muuttaneet edellisen vuoden tilastoja.

Maasta lähteneiden joukossa on tietysti myös pelkästään taloudellisista syistä muuttaneita.

Esimerkiksi Puola on myöntänyt vuoden 2020 syyskuun jälkeen 10 000 viisumia valkovenäläisille koodaajille ja muille IT-ammattilaisille ja heidän perheilleen. Maa on myös avustanut 125:tä valkovenäläistä yhtiötä siirtämään toimintansa Puolaan. Toiminnasta vastaava valtion investointi- ja kauppavirasto avustaa tällä hetkellä yli 40:tä yhtiötä hankkeissa, joiden yhteisarvo on noin 60 miljoonaa euroa. Puolassa on myös kattava ohjelma, jolla rahoitetaan valkovenäläisten opiskelua maan yliopistoissa.

Kaiken kaikkiaan Puola on myöntänyt vuoden 2020 elokuun jälkeen yhteensä 125 000 viisumia valkovenäläisille, näistä noin 10 000 humanitaarisista syistä.