Lepopäivän ratoksi, osa 1

Paljonko alennusta Israel antaisi meille suomalaisille asekaupoissa, mikäli me siirtäisimme lähetystömme Jerusalemiin ja väittäisimme palestiinalaisten miehittävän Israelia.

Kaikkien maailman juutalaisten pääministeriksi julistautunut Benjamin Netanjahu väitti hiljan, että hänen hallituksensa masinoimaa oikeuslaitoksen uudistusta vastustavat protestoijat ovat liittoutuneet PLO:n ja Iranin kanssa.

Entä miksi Bibi ja hänen äärioikeistolaiset hallituskumppaninsa mahtavat kutsua sitä kasvavaa joukkoa juutalaisia, jotka katsovat – juutalaisvaltioksi julistautuneen – Israelin täyttävän yhä selvemmin apartheidvaltion tunnusmerkit.

Koska itsellänikin lienee kunnia kuulua tähän poppooseen, veikkaan: antisemiittejä me olemme. Mitä muutakaan? Bibin asteikolla me olemme selvästi vaarallisempia vehkeilijöitä kuin vanhan koulun kansalliskiihkoiset ja äärioikeistolaiset antisemiitit. Heikäläisten kanssa Israelin johto flirttailee ja hieroo entistäkin avoimemmin kauppoja. Bibin hallituksen tuoreimmista bisneskumppaneista mainittakoon romanialainen AUR-puolue.

Riskimatka Barbaristaniin kannattaa

Kun ystävä suositteli, menin kuin meninkin katsomaan Barbien. Enhän minä ole yhtä ennakkoluuloinen kuin isäni? Muistan, miten hän takavuosina poistui saatanoita sadatellen telkkarin äärestä viimeistään siinä vaiheessa, kun ranskalaisessa (”ne helvetin hienostelijat”) tai italialaisessa (”Saksa hävisi sodan koska italiaanot popsivat spagettia”) leffassa alettiin pussailla.

Barbie otti riskin ja lähti opintomatkalle reaalimaailmaan. Suosittelen samaa kaikille israelilaisten ja palestiinalaisten ystäville, teoriassa ja käytännössä, vaikka reissusta ”Barbaristaniin” voikin koitua A-luokan mainehaittaa. Liberaalin Israelin julkisivulautakunnan leimakirves heiluu herkästi.

Juutalaisvaltion johdolle sopii, että taivaan herra varjelee kaikkia Israelin ystäväksi julistautuneita toiviomatkalaisia eksymästä miehitetyille palestiinalaisalueille. Toki Herra on omilleen armollinen: Itä-Jerusalemia ja Betlehemiä lukuun ottamatta.

Bibin mielestä hallituksen kuuluu lukea korkeinta oikeutta ja sehän ei satojen tuhansien israelilaisten mielestä sovi. Yli yhdeksän kuukauden ajan uudistuksia vastaan marssineet juutalaiskansalaiset julistavat puolustavansa maansa demokratiaa. Vaan niin väittävät tekevänsä myös Bibi ja hänen äärioikeistolaiset hallituskumppaninsa.

Tarkennetaan. Uudistusten vastustajat korostavat olevansa tuiki tavallisia israelilaisia, jotka yrittävät pelastaa hengenvaarassa olevan liberaalin demokratiansa. Useimpia heistä yhdistää myös viha Bibiä kohtaan. Pääministerin tavoin he tietävät, että hänen hallituksensa pysyy pystyssä fasistisia äänenpainoja viljelevän äärioikeiston (eritysesti Uskonnollisen sionistipuolueen) tuella. Nämä puolueet pyrkivät keinoja kaihtamatta runnaamaan Israelista juutalaiseen uskonnolliseen lakiin halakhaan tiukasti nojaavan teokratian, jossa sekulaareilla sionisteilla olisi piukat paikat. Sanonko sen varmuuden vuoksi: palestiinalaisten paikoista puhumattakaan.

Ellette usko minua, niin tutustukaa Bibin hallituksen ministerien kylmääviin puheisiin. He elämöivät avoimesti sellaisen yhteiskunnan puolesta, jonka synnystä ja kasvusta antisionistiset juutalaiset ja etenkin palestiinalaiset tutkijat ovat varoitelleet vuosikymmenien ajan. Toistan: vuosikymmenien ajan, systemaattisesti.

Kiistämättä protestiliikkeen edustajilla on perustellut syyt olla huolestuneita. Hallituksen kannattajat järjestivät syyskuun alussa oman mielenosoituksensa. Julisteissa hehkutettiin Baruch Goldsteinia, joka tappoi vuonna 1994 Hebronin kaupungissa sijaitsevassa moskeijassa 26 palestiinalaista, pääministeri Jitzhak Rabinin murhaajaa Jigal Amiria ja tietysti monien äärioikeistolaisten supersankaria, Juutalaisen puolustusliiton perustajaa Meir Kahanea.

Bibin hallituksen valtiovarainministeri Bezalel Smotrich, joka toimii myös toisena puolustusministerinä vastuualueenaan miehitetyt alueet, on itse todennut olevansa fasistinen homofoobikko. Ministeriksi noustuaan hän on toki luvannut, ettei hän tulisi kivittämään homoja. Eittämättä lupaus koskee vain juutalaisia homoja, sillä ministerin mukaan on moraalisesti väärin verrata juutalaisten siirtokuntalaisten hyökkäyksiä palestiinalaisten terroristien israelilaisiin kohdistamiin hyökkäyksiin.

Uudistusten vastustajat ja kannattajat ovat täysin eri maata, paitsi yhdessä hyvin oleellisessa asiassa. Siinä kaikkein oleellisimmassa. Molemmat haluavat säilyttää maansa juutalaisvaltiona. Ja sehän luontuu laillisesti, sillä vuonna 2018 Bibin silloinen hallitus sääti kansalaisuuslain, joka määrittelee Israelin juutalaiseksi kansallisvaltioksi.

Pask on ahnen palk

Kuka uskoo, että demokratialiikkeellä ratsastavat Israelin oppositiojohtajat, keskustavasemmistolaiseksi luonnehdittu entinen pääministeri Jair Lapid ja keskustalaiseksi mainostettu entinen puolustusministeri Benny Ganz kärjessä, ryhtyisivät yhtäkkiä käytännössä purkamaan miehitysapparaattia ja kampanjoimaan elinvoimaisen palestiinalaisvaltion puolesta.

Joka moiseen uskoo, voi yhtä hyvin uskotella itselleen ratkaisseensa Palestiinan kysymyksen ja saarnata muille, että miehitys- ja apartheidpolitiikkaa harjoittava valtio voi olla liberaali demokratia.

Etnisesti häiriintyneeseen vakkasuomalaiseen tajuntaani moinen simsala bimbeli -meininki ei mahdu. Miksi Israelin ”omat” palestiinalaiset, ne pari miljoonaa toisen luokan kansalaista,  lähtisivät marssimaan niiden kanssa, joiden ensisijaisena tavoitteena on entistä liberaalimpi juutalaisvaltio kaikkien kansalaisten valtion sijaan.

Sen tajuamiseen, miten valistuneen liberaali ja tasapuolinen komento 7,1 miljoonan juutalaisen ja 7,4 miljoonan palestiinalaisen asuttamassa Suur-Israelissa vallitsee, riittää jo muutaman minttuteen litkiminen Jerusalemin vanhassakaupungissa. Jos se ei vielä vakuuta, voi käydä nurkan takana ihastelemassa 700:ää pitkää kilometriä pitkää apartheidmuuria.

Kannattaa pitää mielessä, että vasemmistolaisen ”kauniin Israelin” kuningattaren Golda Meirin johtama hallitus näytti vihreää valoa Hebronin keskustaan pystytetylle Kiryat Arban siirtokunnalle, siis sille, johon fasistirabbi Meir Kahane asettautui.

Meirin pyynnöstä päätöksestä ei hiiskuttu ääneen. Hiljaa hyvää tulee.

Tai että siirtokunta-apparaattia kiihdytettiin kiivaimmin Työväenpuolueen Ehud Barakin pääministerikaudella. Tänään yhdeksi demokratialiikkeen puhemiehistä noussut Barak varoittelee Bibin uudistusten suistavan israelilaisen demokratian diktatuuriin.

Lapsuuteni suosikkisadussa kaksi leijonaa ahmi kilpaa lettuja. Kun viimeinen räiskäle oli ahmittu, jellonat ryhtyivät syömään toisiaan. Sehän sattuu. Testasin: Haukkasin pikkuveljeäni huulesta.

Satukirjani viimeisessä kuvassa oli tyhjää.

”Pask on ahnen palk.” Tähän isäni hokemaan (vakkasuomalaiseen?) sanontaan voin yhtyä. Ei kannata vohkia kaikkea. Siitä ei synny yhtä demokratiaa kahdesta puhumattakaan.

Moniko Israelin juutalaiskansalainen lähtisi marssille, jonka ykköstavoitteena olisi apartheidjärjestelmän purku? Entä moniko 750 000:tä miehitetyille alueille asutetusta siirtokuntalaisesta?

Vain Israelin palestiinalaisvähemmistön puolueet ovat yksiselitteisesti vaatineet miehitysapparaatin purkamista.

2800 uusantisemitistiä

Pari vinkkiä meistä Israelin apartheidmeininkiä vastustavista ja kritisoivista ”uusantisemiiteistä”. Jotkut meistä ovat antisionisteja, jotkut ei-sionisteja ja eittämättä entistä useampi tasapainoilee tuskissaan sionisminsa kanssa.

Kipuilevista sionisteista kelvatkoon esimerkiksi Benjamin Pogrund. Puolet elämästään Etelä-Afrikassa asunut toimittaja-kirjailija loi maineensa apartheidin vastaisena äänenä. Pogrund kertoo voineensa pahoin, kun hän seurasi natsien tukijaksi julistautuneen pääministeri Johannes Vorsterin vierailua holokaustin muistomuseossa Jerusalemissa vuonna 1976. Epäilemättä Pogrund tiesi miten läheistä, ydinaseluokkaan huipentunutta yhteistyötä Israel ja hänen kotimaansa harjoittivat.

Vuotta myöhemmin Pogrund muutti Israeliin. Vuosikausia hän puolusti systemaattisesti uutta kotimaataan kansainvälisillä foorumeilla rasismi- ja apartheidsyytöksiltä. Ei enää. Haaretzin ohella myös Guardianissa julkaistussa kirjoituksessaan hän toteaa rekisteröivänsä nyt Israelissa samanlaisia apartheidin muotoja, joiden parissa hän oli kasvanut.

Amnesty International, Human Rights Watch ja Israelin tunnetuin ihmisoikeusjärjestö B’Tselem katsovat Israelin harjoittavan apartheidpolitiikkaa. Ajatus kauniista Israelista, joka ihan sattumalta – tai korkeintaan muina miehinä – on hairahtunut harjoittamaan miehityspolitiikkaa, ei enää käy järjestöille kaupaksi.

Yhä useammat uskaltavat kysyä, mikä Israelia vaivaa tänään. Seuraavaksi heidän kannattaa kysyä, mikä sitä on vaivannut jo vuosikausia.

Israelilaiset tutkijat käynnistivät elokuussa ”Elefantti huoneessa” -kampanjan, jolla pyritään hätistelemään erityisesti Yhdysvaltojen juutalaisia reaalimaailmaan. Vetoomuksen on allekirjoittanut toistaiseksi noin 2 800 juutalaista silmäätekevää ja mielipidevaikuttajaa tutkijoista, kirjailijoista, toimittajista ja taiteilijoista rabbeihin.

Vetoomuksen motto kuuluu: Israelin juutalaisilla ei voi olla eikä tulla demokratiaa niin kauan kuin palestiinalaiset pakotetaan elämään apartheidhallinnon alla.

Vetoomuksen käynnistäjiin kuuluva holokaustin tutkimukseen erikoistunut professori Shira Klein kertoo, että enemmistö allekirjoittajista kuuluu varttuneempaan ikäluokkaan. Nuoret ja keski-ikäiset tieteenharjoittajat ovat harvassa. Kleinin mukaan se kielii siitä, että reissu reaalimaailmaan on riski. Tutkijat ovat huolissaan uransa puolesta. Tällaisen johtopäätöksen puolesta puhuu sekin, että moni on kuulemma kertonut jättäneensä allekirjoittamatta, vaikka vetoomuksen sanamuoto vastaa heidän ajatuksiaan.

Kirje oli selkeä ja vahva kannanotto. Vertaan sitä 11 eurooppalaisen poliitikon ja kansalaisjärjestöpomon hiljan laatimaan hampaattomaan julkilausumaan, joka julkaistiin muun muassa Haaretz-lehdessä. Liberaaleiksi demokraateiksi itsensä määritelleet silmäätekevät ovat huolissaan israelilaisen demokratian rapautumisesta. Heidän mottonsa kuuluu, ettei meillä ole varaa antaa israelilaisen liberaalin demokratia kaatua ja harhautua Puolan ja Unkarin valitsemille poluille.

Julkilausuman laatijat käyttävät yhden lauseen sen toteamiseen, että Israelin demokratiassa oli puutteita (flaws) jo ennen nykyistä oikeuslaitoksen kaappausyritystä. Puutteen nimi on ”palestiinalaisalueiden miehitys”. Heti perään he kuitenkin muistuttavat ”Israelin turvanneen omalla alueellaan aina demokratian perusperiaatteet maailmankuulua ja itsenäistä oikeuslaitosta myöten”.

Minusta miehitys on israelilaisen yhteiskunnan ylivertaisesti suurin puute. Ilman sen lopettamista on turha vaahdota liberaalista demokratiasta ja tarjota demokratialiikkeen maalailemaa israelilaista mallia vientiin yhteenkään ilmansuuntaan.

Allekirjoittajien joukossa on lukuisia holokaustitutkijoita. Hyvä näin. Heidän sanansa painavat paljon kansainvälisessä Israel-Palestiina-puntarissa, aivan samoin kuin kaikkien niidenkin, joiden vanhemmat, isovanhemmat tai sukulaiset ovat menehtyneet tai riutuneet keskitysleirillä.

Heti perään on kuitenkin kysyttävä kovaan ääneen, paljonko saman puntarin viisarit värähtävät niiden palestiinalaisten sanoista, jotka elävät Israelin miehityshallinnon alaisuudessa. Kelpaavatko hekin kansainväliselle raadille todistajiksi?

Vuonna 2007 osallistuin Jerusalemin holokaustin muistomuseossa Jad Vashemissa kurssille, jolla jäljitettiin antisemitismin juuria. Parhaiten 12 päivän ajalta painuivat tajuntaani Yehuda Bauerin (s.1926) luennot. Yhä tutkimuksiaan jatkava Israelin kenties tunnetuin holokaustitutkija allekirjoitti myös elefanttivetoomuksen, mutta veti nimensä sittemmin pois. Saisinpa luennon siitä, miksi hän teki näin.

Jad Vashemin kurssilaisuus velvoittaa. Bauerin mukaan antisemitismi vaanii kaikkialla. Yritän pysyä valppaana. Siksi ensi kerralla tutustutan teidät niihin Bibin hallituksen orbanistisiin kumppaneihin, joiden kanssa käydään antisemitismillä kauppaa.

Teksti: Mikko Zenger

Vapaa toimittaja ja opintomatkojen vetäjä. Intian ja Pyhän maan hallitsevat tavat ja takamaiden meininki ovat olleet lempiharrastuksiani 1970-luvulta lähtien.