Maailma on epäreilu paikka. Lapsena sitä uskoi, että kaikilla tarinoilla on onnellinen loppu. Mustanaamio, Batman, Mikki Hiiri, James Stewart tai joku muu pisti lopulta asiat järjestykseen. Omissa hiekkalaatikkoleikeissä intiaanit pärjäsivät aina länkkäreille.

Kun myöhemmin alkoi seurata uutisia, tuntui kuin sodista ja väkivaltaisuuksista huolimatta maailma kääntyisi rauhaan päin. Siirtomaat itsenäistyivät, Vietnamin sota päättyi ja vaikka oli kylmä sota, Euroopassa ei sodittu asein. Kansainvälinen yhteistyö lisääntyi.

Iän karttuessa totuus alkoi valjeta. Muistan George Orwellin Vuonna 1984 -kirjaa lukiessani odottaneeni toisiinsa rakastuneiden Winstonin ja Julian orastavan vastarinnan Iso veljeä vastaan saavan aikaan vallankumouksen. Lopputulema on kuitenkin julma, kidutettu Winston vaihtaa rakkautensa kohteen Juliasta Isoon veljeen ja päätyy ihmisrauniona nauttimaan loppuelämänsä katkeraa Voiton giniä. Reaalimaailman esimerkin maailman epäreiluudesta tarjosi Dee Brownin Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Orwellilaisittain intiaanien vastarinta murskattiin ja reservaatteihin sullottujen intiaanikansojen rippeiden suurimpia ongelmia olivat alkoholi ja huumeet. Kirjan tarina Pohjois-Amerikan intiaanien tuhosta herätti surun lisäksi raivoa. Myöhemmin Pelle Miljoona kiteytti kirjan herättämät ajatukset laulussaan Häpeän olla valkoinen.

Usko toisenlaiseen tulevaisuuteen on kuitenkin säilynyt. Toiminta erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja -liikkeissä vahvisti uskoa: maailmanmuuttajia on muitakin. Ja monet asiat, erityisesti Suomessa, muuttuivatkin parempaan suuntaan. Vesistöt tervehtyivät, kierrätyksestä tuli normi, kehitysmaaliike vahvistui, reilun kaupan tuotteet siirtyivät vapaaehtoisten pyörittämistä pikkuputiikeista markettien hyllyille, Nelson Mandela vapautettiin, apartheid-hallinto kaatui ja niin edelleen.

Tänä päivänä on kuitenkin alkanut suorastaan pelottaa. Perussuomalaisten rasistiset puheenvuorot näyttävät saavan yhä useamman ”rohkaistumaan” ja liittymään kuoroon. Mistä nämä äänenpainot nousevat? Periaatteessahan Suomi on entistä kansainvälisempi, uskaltaisikohan sanoa monikulttuurisempi maa, ja esimerkiksi suomalainen koululaitos on kehittynyt huimasti viime vuosikymmeninä. Kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa arvioidaan kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa. Suomi on keikkunut tutkimuksissa aina kärkisijoilla. Mutta mittaammeko ja tavoittelemmeko aivan vääriä asioita? Onko Suomesta tulossa Euroopan uusi Unkari, jossa vallassa ovat äärinationalistiset ja rasistiset voimat?

Tilanteen korjaamiseksi ei ole tarjolla supersankareita. Tarvitaan vahva antirasistinen liike. Enkä tarkoita tällä yhden lipun alla olevaa liikettä tai järjestöä. Suomen tulevaisuus on meidän kaikkien käsissä. Luodaan yhdessä tälle episodille onnellisempi loppu, ja jatketaan entistä vahvempina vastaanottamaan seuraavat vastoinkäymiset.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.