Suomessa on maailman alhaisin lapsi- ja äitiyskuolleisuus, korkea kansanterveys, yksi maailman korkeimmista elinajanodotteista sekä 100 prosentin lukutaitoaste. Tämä perus- ja ammattisivistys on ensi sijassa kunnallisen sosiaali- ja terveystyön sekä sivistys- ja kulttuurialan huippusaavutus, josta koko kansa voi ylpeillä.
Ihmistyön paikoista ja olemuksesta
Kodeissa, kouluissa sekä päivä-, lasten- tai vanhainkodeissa, monenlaisissa paikallisyhteisöissä ja myös pakolaisleireillä paljaan taivaan alla luodaan joka hetki konkreettista ihmisarvoa, ihmiseltä ihmiselle ihmisarvoista elämää. Tässä työssä tekniset välineet ovat toisarvoisia. Puhe, kirjoitettu kieli, taide ja tekniset välineet voivat auttaa ja olla hyvänä tukena konkreettisessa ihmistyössä, mutta ilman toista läsnä olevaa, ravintoa ja puhtautta tarjoavaa, hoitoa ja hellyyttä antavaa, ymmärtävää ihmistä ei yhdestäkään lapsesta kasva tervettä ja hyvinvoivaa ihmistä, eikä vanhus elä ihmisarvoista elämää, kuoleva koe rauhaa ja turvaa läheistensä läsnäolosta.
Ikiaikaisesta ihmistyöstä
Paljaimmillaan ihmistyön olemus ilmenee ihmislapsen kohdunaikaisessa elämässä, synnytyksessä sekä myöhemmässä kasvu-, kehitys- ja oppimisprosessissa. Ihmissikiölle ja/tai varhaisikäiselle lapselle sopimattomissa olosuhteissa kasvu ja kehitys voi häiriytyä merkittävästi. Hyvin toimiva äidin kohtu on ”kohtuullinen koti lapselle”, nälkiintyneet ja sairaat äidit synnyttävät sairaita ja heikkoja lapsia. Lapsen suotuisa kasvu vaatii aina aikuisten monipuolista ja pitkäaikaista työtä, sivistysvaltioiden normien mukaisesti vähintään 17 vuoden ajan.
Ihmistyö on ikiaikaista ihmiselämän ylläpito- ja kohennustyötä, joka on ”langennut” naissukupuolen harteille. Naisten iänikuista vaivaa ja rasitusta on pidetty ja pidetään usein edelleen luonnollisena, itsestään selvänä, ilmaisena tai puoli-ilmaisena palveluna miehelle, suvulle, yhteisölle, valtiolle ja nykyideologian mukaisesti, vientiteollisuudelle. Nykymaailmassa nainen on kuitenkin osin vapautunut näkymättömän palvelijattaren roolista. Mutta edelleenkään ei kansakunnan kasvattamisen ja sukupolvien uudistamisen vaatima valtava ihmistyön määrä, kuten ei sen tuloskaan, konkreettinen ihmisarvo, kirjaudu plussapuolelle kansantalouden tilinpitoon.
Yhteisöllisesti järjestetty ihmistyö pelastaa lasten ja äitien elämän
Neuvolatoiminnan käynnistymisvuonna 1936 Suomessa kuoli 90 lasta tuhannesta ennen ensimmäistä ikävuottaan. Antibioottien käyttöönoton myötä vuonna 1952 imeväiskuolleisuus oli 30 lasta tuhannesta ja keskussairaalaverkoston luomisen jälkeen vuonna 1965 luku oli laskenut 30:een tuhannesta lapsesta. Kuitenkin vielä vuonna 1970 kymmenen lasta tuhannesta kuoli ennen ensimmäistä ikävuottaan, mutta vuonna 2013 enää 2,6 lasta tuhannesta kuoli imeväisikäisenä. Nykyään vain harvat äidit ja isät kokevat tämän katastrofaalisen menetyksen. Äitiyskuolleisuus, jota aiheuttivat osaltaan laittomat abortit, lähti selvään laskuun vasta 1970-luvulta keskeytyslainsäädännön tultua voimaan. Nykyään äitiyskuolemia sattuu 3-5 vuodessa.
Markkinafundamentalistinen pahoinvointivaltio tuottaa kuolemaa
Suomen lähihistoria, kirkonkirjat ja hautuumaat paljastavat hyvinvointiyhteiskunnan ja -valtion vaihtoehdon, markkinalähtöisen pahoinvointivaltion: hallitsevan porvariston välinpitämättömyys ja Snellmanin kovan rahan politiikka johtivat maamme Euroopan viimeiseen suureen nälänhätään ja kansalliseen katastrofiin. Vuosina 1867-68 Suomen suuriruhtinaskunnassa kuoli neljäsataa tuhannesta elävänä syntyneestä lapsesta ennen ensimmäistä ikävuottaan.
Nykyään missään maassa ei pikkulasten kuolleisuus ole näin suurta, mutta edelleen maailmassa kuolee vuosittain 6,5 miljoonaa ja joka päivä 17 000 alle 5-vuotiasta lasta puutteellisen terveydenhoidon, riittämättömän ja epäterveellisen ruoan ja ympäristön aiheuttamiin tauteihin ja tapaturmiin. Kuinka ihmiskunta voi sallia tämän?
Monissa Afrikan maissa lapsikuolleisuus on hälyttävän korkea. Libyan lasten kuolleisuus on mantereen alhaisin huolimatta maan raunioittamisesta Naton massiivisilla pommituksilla vuonna 2011. Amerikan valtioista edistynein on Kuuba, joka on jättänyt jälkeensä myös Amerikan Yhdysvallat, jossa etenkin imeväisikäisten lasten kuolleisuus on kääntynyt nousuun 1980-luvulta lähtien, samoihin aikoihin, jolloin friedmanilainen julkisen sektorin hävittämiseen tähtäävä markkinafundamentalismi otti maassa vallan.
Valtio ja kansa käsi kädessä
Valtiota voidaan kutsua demokratiaksi ja hyvinvointivaltioksi vain siinä tapauksessa, että se kansalta saamallaan valtuutuksella ja varoilla mahdollistaa ja tukee koko kansan, sen jokaisen yksilön ja ryhmän, kuten lasten, nuorten, naisten ja vanhusten hyvää elämää. Demokratian ydin on jokaisen ihmisen perustava oikeus elää ja toimia ihmisenä, kasvaa ja kehittyä arvokkaasti sekä tulla hoidetuksi ja hoivatuksi ja arvostetuksi yhteisössään.
Sodat tuhoavat kansallisen hyvinvoinnin, ja seurauksena ovat aina myös massiiviset lapsikuolemat. Suomessa varsinaisen hyvinvointivaltion rakentaminen käynnistyi Saksan aseveljenä käydyn ja hävityn sodan jälkeen. Demokratisoitu valtionjohto, kansanvaltaiset puolueet sekä laajat kansalais-, ay- ja naisliikkeet toteuttivat peruspalvelujen rakennustyön hämmästyttävän nopeasti noin 40 vuoden aikana. Kansalaisen perus- ja ihmisoikeudet mahdollistava kunnallinen sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuuripalvelujärjestelmä saavutti 1980-luvun lopussa korkean tason ja kattavuuden. Tulos oli mahdollinen siksi, että valtiovalta, eduskunta ja virkamiehistö kulkivat oikeistopuhureista ja -kampituksista huolimatta käsi kädessä kansalaisten kanssa.
Kansanvallan ydin asuu, elää ja kasvaa kunnissa
Suomessa hyvinvointiyhteiskunta muodostuu kunnista, perustuslaillisista itsehallinnollisista paikallisyhteisöistä, joiden yksiselitteinen kuntalaissa (17.3.1995, 1§) määritelty tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja toteuttaa kestävää kehitystä alueellaan. Jokainen Suomen kansalainen on kunnan jäsen. Lain mukaan kunnan tehtävänä on asukkaidensa hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistäminen alueellaan. Kunnat mahdollistavat koko kansan päivittäisen elämän edellytykset.
Itsehallinnolliset ja paljolti myös omavaraiset kuntayhteisöt ja niiden monitaitoinen työntekijäjoukko on suomalaisen hyvinvointivaltion perusta ja kivijalka. Kunnissa ja kuntainliitoissa työskentelee noin 440 000 työntekijää. Näistä yli 90 prosenttia on naisia. Kaikista naispalkansaajista joka kolmas työskentelee kunnissa tai kuntainliitoissa. Suomessa kunnat ovat naisten suurin työllistäjä ja matalapalkka-ala.
Ihmisvastainen politiikka tuhoaa kansakunnan ytimen
Hegemoniseen asemaan 1970- 1980-luvuilla Yhdysvalloissa ja Englannissa päässyt ihmisvihamielinen markkinafundamentalismi – jossa on kosolti irrationaalisia, fasismille tunnusomaisia piirteitä – rantautui 1990-luvun alkupuolella myös Suomeen. 1990-luvun kotitekoisen laman avulla käynnistyi koko kansan ideologis-poliittinen ”valmennus” julkista sektoria, ”sosialismin jäännettä” vastaan, ja luotiin Suomen valtion ja kuntien, koko julkisen sektorin hävittämistä vaativa konsensus. Julkisen sektorin hävittämislinjan omaksuivat poikkeuksetta kaikki hallituspuolueet. Kaikkien hallitusten hallitusohjelmien tavoitteena on ollut ”ylisuureksi paisuneen” julkisen sektorin, talouden ja toiminnan leikkaaminen ja alasajo. Kuntien hyvinvointityön ammattilaisten suut on vaiennettu, työ tehostettu äärimmilleen, ja koko kuntalaitos on joutunut vuosikymmeniä jatkuneen parjauksen kohteeksi. Viime vuosina kokoomus on kaapannut valtion ja kuntien johtavat virkapaikat ”välttämättömän rakenneuudistuksen” toteuttamiseksi ja loppuun viemiseksi.
Markkinafundamentalismi muovaa kansallisvaltioista suuryritysten, miljardöörien ja korporatiivisen järjestelmän palvelijan. Sen sisäänajosta EU-byrokratian avuin ja turvin on seurannut kansakunnan jakautuminen, lapsiperheiden ja lasten, eläkeläisten ja työttömien köyhdyttäminen, ihmisarvoisen elämän edellytysten kyseenalaistaminen. Tilanne suorastaan huutaa kansanvaltaa!
Eeva Kaukoluoto
