Jo ennen Salisburyn myrkytysvälikohtauksen nostattamaa kohua suomalaisissa lehdissä saattoi törmätä ajatukseen, että Venäjän ”aggressiivisuus” on tehnyt maailman entistä vaarallisemmaksi. Tai sitten on lainattu kritiikittä Naton lausuntoja, joiden mukaan ”Venäjän voimatoimet” Ukrainassa neljä vuotta sitten käynnistivät Naton vastareaktion. Naton asiantuntijoiden mukaan tapahtumat Ukrainassa ovat edelleen syy nykyiseen tilanteeseen.
Tässä läntisessä propagandassa Yhdysvallat ja Nato siis näyttäytyvät kriisin viattomina osapuolina. Vallanvaihto Ukrainassa oli kuitenkin osa Yhdysvaltain pitkäaikaista geopoliittista vehkeilyä. Washington oli pitkään kaavaillut Ukrainan vetämistä pois Venäjän vaikutuspiiristä ja viimein sen liittämistä Natoon. Ukrainan Natoon liittymisen ehtona olisi ollut Venäjän Krimillä olevien sotilastukikohtien karkottaminen. Ei ole järkevää odottaa Venäjän suhtautuvan levollisesti tällaiseen kehitykseen. Venäjän vastatoimet tässä tilanteessa olivat kuitenkin lieviä verrattuna Yhdysvaltain jatkuviin aggressioihin eri puolilla maailmaa.
Mitä aggressiiviseen käyttäytymiseen tulee, tässä lyhyt sitaatti: ”Presidentti George W. Bushin, Barack Obaman ja nyt Donald Trumpin alaisuudessa Yhdysvaltain sotavoimat ovat olleet alati liikekannalla. Olen valmis väittämään, että yksikään muu valtio kirjoitetun historian aikana ei ole lähettänyt joukkoja niin moneen paikkaan kuin Yhdysvallat vuodesta 2001 lähtien. Amerikan pommeja ja ohjuksia on satanut huomattavaan määrään maita. Olemme surmanneet uskomattoman määrän ihmisiä.”
Sitaatti on Andrew Bacevichilta, joka on amerikkalainen historioitsija ja entinen Yhdysvaltain armeijan eversti.
Osa suomalaisista joukkotiedotusvälineistä on omaksunut Washingtonista levinneen hysterian Venäjän väitetyistä yrityksistä horjuttaa ”läntisia demokratioita”. Amerikkalaisen median Russiagate-kirjoittelu on usein nielaistu sellaisenaan, vaikka kriittistä aineistoa olisi tarjolla. Hyvin vähän on niinikään kiinnitetty huomiota siihen, että Yhdysvallat on alinomaa puuttunut muiden valtioiden vaaleihin. On laskettu, että vuosina 1946–2000 Yhdysvallat sekaantui muiden maiden vaaleihin 81 kertaa. Lisäksi Washington turvautui sotilaallisiin väliintuloihin, saartoihin, salamurhayrityksiin ja muihin keinoihin hallitusten vaihtamiseksi.
Kansainvälistä politiikkaa käsittelevät uutisvirrat ovat kieltämätä viime aikoina muuttuneet entistä sekavammiksi. On houkuttelevaa suhtautua alentuvasti yleisön kykyyn arvioida raportoinnin uskottavuutta. Kuitenkin toimittajienkin keskuudessa on havaittavissa kykenemättömyyttä tarjotun uutisaineiston järkevään arviointiin. Ottakaamme esimerkiksi Bellingcat-organisaation johtaja Eliot Higgins, jonka työ on herättänyt meilläkin innostusta.
Hyödyllinen tapa arvioida kirjoittajien luotettavuutta on selvittää, miten oikeaan osuviksi heidän aiemmat analyysinsä ovat osoittautuneet. Yhdysvaltain parhaimpiin tutkiviin toimittajiin lukeutunut, hiljattain edesmennyt Robert Parry kiinnitti huomiota Higginsin epäluotettaviksi paljastuneisiin kirjoituksiin. Parry kirjoitti Higginsin tehneen työssään sellaisia virheitä, että moisella menolla moni journalistinen ura olisi loppunut lyhyeen. Tästä huolimatta The New York Times ja The Washington Post lainasivat innolla Higginsin analyysejä.
On oireellista, että Higgins innostuu asioista aina, kun tehdyt johtopäätökset näyttäisivät myötäilevän Washingtonin ja Naton linjoja. Ei ihme, että Higgins nimitettiin vuonna 2016 Natoa ja Yhdysvaltain valtaapitäviä lähellä olevan Atlantic Council -ajatuspajan ulkojäseneksi.
Lähdekritiikkiä jää kaipaamaan monissa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita käsittelevissä artikkeleissa. Yhtenä esimerkkinä olkoon brittiläisen journalistin Luke Hardingin ja entisen brittiläisen vakoojan Christopher Steelen yhteistyö, jota jotkut suomalaisetkin toimittajat ovat seuranneet kritiikittä.
Robert Parry seurasi tarkkaan Russiagaten vaiheita ja piti Christopher Steelen tietoja Putinin väitetyistä Trump-sympatioista epäluotettavina. Osa tiedoista saattoi olla paikkansapitäviä, osa taas Hillary Clintonin porukan Steelelle antamien rahapalkkioiden innoittamia arvailuja.
Luke Harding pyrkii osoittamaan, että Steelen selvitystyö oli korkealaatuista tiedustelua. Uskottavat amerikkalaiset asiantuntijat leimasivat Steelen raportin ”epärehelliseksi”.
Monen suomalaisen toimittajan työtä leimaa sinänsä ymmärrettävä epäluulo Venäjän tiedottamista kohtaan. Venäjän median ongelmat ovat helposti nähtävissä. Uskottavia riippumattomia uutislähteitä on vähän. Meillä outo usko läntisten demokratioiden esimerkillisyyteen ja niiden joukkotiedotusvälineiden riippumattomuuteen taas peittää näkyvistä toisenlaisen todellisuuden. Amerikkalaiset tutkivat toimittajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että eturivin sanomalehdet ja johtavat televisiokanavat ovat läheisessä yhteydessä Yhdysvaltain tiedustelupalveluihin ja muihin yleisöltä näkymättömiin jääviin puolisalaisiin instituutioihin. Huomattava osa amerikkalaisesta mediasta palvelee valtion propagandaa.
George W. Bushin presidenttikaudella puolustusministeriö värväsi 75 kenraalia toimimaan ministeriöissä ”objektiivisina” asiantuntijoina, joiden analyyseihin toimittajat opetettiin luottamaan. Hiljattain CIA:n entinen johtaja John Brennan nimitettiin parin johtavan televisiokanavan tiedusteluasioiden asiantuntijaksi. Brennan tunnetaan CIA:n vankien kidutuksen kannattajana ja senaatin toimihenkilöiden salakuuntelun organisoijana, kun nämä selvittivät CIA:n roolia vankien kiduttamisessa.
Mielipidetiedustelut osoittavat, että amerikkalaisten enemmistö suhtautuu epäluuloisesti median ”objektiivisuuteen”. ”Vapaata lehdistöä” ei pidetä luotettavana. Myös Yhdysvaltain muihin keskeisiin instituutioihin suhtaudutaan nykyään niin kielteisesti, että maan sanotaan elävän historiansa suurinta uskottavuuskriisiä.
Teksti Tapani Lausti
Lähteet:
Ray McGovern: Intel Committee Rejects Basic Underpinning of Russiagate. Consortiumnews.com. 14.3.2018.
Robert Parry: What Did Hillary Clinton Know? Consortiumnews.com, 25.10.2017
Robert Parry: MH-17’s Unnecessary Mystery, Consortiumnews.com, 15.1.2016.
Robert Parry: MH-17 Case: ‘Old’ Journalism vs. ‘New’, Consortiumnews.com, 20.10.2015.
Paul Robinson: Dolphin hunting in Lugansk, irrussianality, 9.12.2017.
Olli Tammilehto: Venäjän vaikutus jää selvittämättä, Olli Tamilehdon kirjoituksia, 1.3.20187. http://www.lausti.com/articles/books/harding.html
Olli Tammilehto: Sensuuria valeuutissyytösten varjolla, Olli Tamilehdon kirjoituksia, 20.11.2017. http://www.tammilehto.info/blogi/2017/11/20/sensuuria-valeuutissyytosten-varjolla/
Kevin Zeese & Margaret Flowers: Our New National Defense Strategy, ZNet, 7.2.2018.
