Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen tuntee kansalaisjärjestöjen toiminnan käytännön tasolla. Hän on työssään nähnyt läheltä, miten järjestöt täydentävät julkisia palveluja lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Siksi hallituksen tekemät leikkaukset sosiaalialan järjestöjen avustuksiin huolestuttavat häntä. Hallitus on leikannut rahoitusta ja osa tuista – kuten rauhanjärjestöjen avustukset – on lopetettu kokonaan.

”Lukuisat järjestöt tekevät erityisasiantuntemusta vaativaa ennaltaehkäisevää työtä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Niissä on palvelutuotantoa ja todella paljon vapaaehtoistyötä. Mutta onko hallituksessa ymmärretty, millaisia vaikutuksia näillä leikkauksilla on järjestöjen toimintaan ja lasten ja perheiden hyvinvointiin?”

Pekkarinen muistuttaa, että järjestöt tekevät paljon lähityötä ja tavoittavat usein ihmisiä paremmin kuin viranomaiset. Viime vuosina juuri tätä työtä on siirretty yhä enemmän kansalaisjärjestöille.

”Esimerkiksi jalkautuva nuorisotyö on monilla alueilla lähes kokonaan järjestöjen vastuulla. Samoin perhekahvilatoiminta, tukiperhetoiminta ja ystävätoiminta. Leikkausten vuoksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto joutui luopumaan lastenhoitajapalvelusta, jota perheet pystyivät käyttämään edullisesti satunnaiseen lastenhoitoon.”

Pekkarinen arvioi, että puolustusmenojen kasvu alkaa näkyä sosiaalimenoissa viiveellä.

”Tästä KEVAn johtaja Jaakko Kiander totesi, että jos verotusta ei koroteta, ainoa väylä on tehdä leikkauksia.”

Ryhmässä oppii hyvää ja pahaa

Pekkarinen on tutkinut vertaisryhmätoimintaa sosiaalityön palvelumuotona. Hänen mukaansa ryhmä voi olla tärkeä paikka jakaa kokemuksia ja oppia toisilta, mutta siihen liittyy myös riskejä.

”Ryhmä voi olla äärimmäisen haitallinen. Se voi johtaa erilaisten alakulttuurien ja ideologioiden rakentumiseen, radikalismiin ja ekstremismiin. Tässä puhutaan poliittisen kentän kaikista laidoista.”  Ryhmissä voivat levitä myös salaliittoteoriat ja disinformaatio. ”Vertaisen antama tieto on usein vakuuttavampaa kuin muualta saatu.”

Hän korostaa, että lasten ja nuorten autonomista ryhmäytymistä pitää tukea, mutta siihen on liityttävä riittävä aikuisten tuki. ”Ajattelen aika perinteisesti, että lasten ja nuorten pitää voida kohdata toisiaan. Mutta se edellyttää turvallisia tiloja ja valvontaa. Digitaalisessa ympäristössä tämä on erityisen vaativaa, koska aikuisten tuki ja läsnäolo on siellä yhä vaikeampaa järjestää.”

Sosiaalisen median rajoista ja vastuusta

Pekkarisen mukaan lasten ja nuorten verkossa liikkumista on tarpeen rajoittaa siten, että he pääsevät vain heille turvallisiin ympäristöihin. Täyskieltoihin hän suhtautuu varauksella. ”Täydellinen kieltäminen harvoin toimii ilmiöissä, joita kukaan ei pysty täysin hallitsemaan. Australiassa nuoret ovat kiellosta huolimatta siirtyneet uusiin some-kanaviin.” Olennaisempaa on tehdä olemassa olevista verkkoympäristöistä turvallisempia.

Lapset ja nuoret itse ovat ehdottaneet, että verkossa vietettyä aikaa pitäisi pystyä rajoittamaan teknisesti ja muutenkin paremmin. Pekkarinen painottaa, että vastuu on ensisijaisesti alustoilla. ”Teknologian osaaminen on yrityksissä sillä tasolla, että ne pystyisivät tekemään palveluista turvallisia jo nyt. Haitallista sisältöä voisi suodattaa, ja tunnistautuminen on täysin mahdollista, jos siihen olisi tahtoa.”

Vanhemmuus ei synny yksin

Lapsiasiavaltuutettu toivoo suomalaiseen keskusteluun vanhemmuutta arvostavaa ja kannustavaa sävyä. ”Vanhemmuudesta puhutaan usein syyttävään ja vähättelevään sävyyn. Hokemat kuten ’vanhemmuus on hukassa’ ovat yleisiä. Samalla vanhemmille annetaan ristiriitaisia viestejä.” Yhtäältä lapsia ohjataan varhaiskasvatukseen hyvin varhain, toisaalta korostetaan vanhempien kasvatusvastuuta. Pekkarisen mukaan tällainen puhe asettaa vanhemmat kohtuuttomaan asemaan.

”Kukaan ei voi olla vanhempi ilman yhteiskunnan ja yhteisön tukea.” Hän muistuttaa myös koulun merkityksestä lasten sosiaalisena ympäristönä. ”Koululta odotetaan lähes mahdottomia. Koulu on muutakin kuin opetuksen ja sivistyksen paikka. Emme voi odottaa, että opettajat yksin vastaavat lasten kasvatuksesta. Vanhan sanonnan mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä.”

Leikki lapsen työnä

Lapsiasiavaltuutetun toimisto on selvittänyt leikin merkitystä kysymällä yli 400 esikoululaiselta, mikä esiopetuksessa on heille tärkeintä. Vastaus oli yksiselitteinen: leikki. ”Leikki on lapsen työtä. Se kehittää monipuolisesti taitoja ja auttaa kasvamaan ihmiseksi.”

Pekkarinen suhtautuu varauksella varhaiskasvatuksen koulumaisuuteen. ”Olen tyytyväinen, että kaksivuotista esiopetusta koskeva ehdotus tutkittiin huolellisesti. Tutkimuksessa todettiin, ettei siitä ollut lapsille hyötyä. Vaikka leikki ei tutkimuksen mukaan vähentynyt, koulumaisuuden lisääntyminen muuttaa väistämättä esiopetuksen määrää ja laatua.”

Julkinen puhe sodasta

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Elina Pekkarinen on seurannut huolestuneena julkisen puheen muutosta. ”Virkamiehenä ajattelen, että militaristisen puheen lisääntyminen on kammottavaa. Olen istunut lukuisissa turvallisuusseminaareissa, joissa ensin kerrotaan, miten suuressa vaarassa olemme, ja sen jälkeen sama viesti toistuu poliisin ja pelastuslaitosten puheenvuoroissa.”

Hänestä puhe toivosta ja rakentavista ratkaisuista on jäänyt taka-alalle. Pekkarinen kirjoitti Helsingin Sanomiin kriittisen kolumnin Suomen irtautumisesta Ottawan miinakieltosopimuksesta ja puolustusmenojen kasvattamisesta ilman laajaa yhteiskunnallista keskustelua. ”Sain siitä rajua palautetta. Kritiikki leimataan herkästi epäisänmaalliseksi tai ääriajatteluksi.” Hän sanoo suhtautuvansa palautteeseen itse rauhallisesti, mutta näkee ilmiössä ongelman. ”Nuorille ja kokemattomille asiantuntijoille se voi olla lamauttavaa. Voi syntyä tunne, että on vain mentävä massan mukana.”

Median kuvasto ja lapset

Pekkarisen mukaan sodan kuvastoa ja vihollispuhetta tulisi tarkastella erityisesti lasten näkökulmasta. ”Lapsia pitäisi suojella tällaiselta puheelta ja kuvastolta. Kun lapset kysyvät sodasta, asioista pitäisi pystyä keskustelemaan mahdollisimman rakentavasti.”

Hän pitää vaarallisena kehitystä, jossa viholliskuvia rakennetaan riisumalla ihmisiltä inhimillisyys. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Noora Kotilainen on tutkinut militaristista kuvastoa mediassa ja kirjoittanut siitä.

”Lapset ja nuoret jäävät tänne, kun meistä aika jättää. Sitä ennen he pitävät meistä huolta”, Pekkarinen sanoo. Hänen mukaansa jokaisen aikuisen tehtävä on kasvattaa lapsista ja nuorista empaattisia, vastuuta kantavia ja viisaita aikuisia. ”Toivoisin, että jokainen aikuinen sitoutuisi tähän tehtävään.”

Valtiotieteen tohtori ja dosentti Elina Pekkarinen on aiemmin työskennellyt ohjaajana Helsingin Naulakallion hoitokodissa ja sosiaalityöntekijänä Helsingissä ja toiminut kymmenen vuotta lastensuojelun asiantuntijana Helsingin hallinto-oikeudessa. Lisäksi Pekkarinen on tehnyt pitkän uran tutkijana Nuorisotutkimusseura ry:ssä.