Maaliskuun lopulla Länsi-Ukrainan Tšernovtsyssa turvallisuuspoliisi SBU kutsui politiikantutkija Oleg Khavytshin kuulusteltavaksi todistajana jutussa, joka koskee ”yllytystä Ukrainan alueellisen eheyden ja koskemattomuuden horjuttamiseen” (rikoslain 110 §). Khavytshin mukaan: ”Mennessään todistajana tämän viraston kuulusteluun ei voi tietää, päätyykö syytetyksi.”
Syyte on nostettu koskien tieteellisen konferenssin järjestämistä otsikolla ”Ukrainan etnisten vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen eurointegraation yhteydessä”. Konferenssia, johon piti osallistua edustajia myös Romaniasta ja Puolasta, ei lopulta voitu järjestää. Joukko ”eurointegraation kannattajia” esti sen raastamalla Khavytshin ulos rakennuksesta, jossa konferenssin piti alkaa ja hakkaamalla hänet Romanian pääkonsulin ja Puolan parlamentin Sejmin jäsenen silmien edessä.
Hyökkääjät ilmaantuivat paikalle jo puoli tuntia ennen konferenssin alkua. Kaikkiaan heitä oli satakunta. He pakottivat Khavytshin pihalle ja yrittivät työntää hänet paikalle tuotuun pikkubussiin. ”Poliisi ei häirinnyt kidnappausta, vaan totteli hyökkääjiä johtaneita siviiliasuisia miehiä. Minut pelasti lähellä seisova Etyjin tarkkailijoiden auto. Minua hakattiin ammattimaisesti: lujaa mutta jälkiä jättämättä.”
Konferenssiin hyökänneitä ei syytetä, vaan syyte nostettiin siis konferenssia vastaan. Khavytsh sanoo: ”Sodasta palanneiden mielestä kaikki ovat heille velkaa, eritoten hallitus, joka ei kykene täyttämään heidän toiveitaan. Siksi se yllyttää nämä ihmiset niiden kimppuun, jotka eivät hallitusta miellytä. Sille porukalle pitää keksiä tekemistä, ettei se esitä kysymyksiä vallanpitäjille.”
Hyökkäyksen jälkeen SBU teki Khavytshin kotona kuusituntisen kotietsinnän ja takavarikoi Khavytshin ja hänen vaimonsa tietokoneet ja puhelimet, samoin anopin säästöt. Kotietsintä viittaa siihen, että konferenssin järjestäjä tosiaan muuttuu todistajasta syytetyksi.
Khavytsh kertoo: ”Olen vuodesta 2000 lähtien työskennellyt Kiovassa ja käyn Tšernovtsyssa pari kertaa vuodessa. Minulla on siellä kaupunginvaltuustoajoiltani projekti, kulttuurikeskus Ukrainskaja kniga (Ukrainalainen kirja). Vuoteen 2013 saakka kannatin itsenäistä Länsi-Ukrainaa, joka kuuluisi EU:hun. Olen edelleen sitä mieltä, että valtion on tuettava ukrainan kieltä ja kulttuuria, mutta ei ”ainoaa oikeaa kiovalaista”, vaan kulttuuriset ja historialliset erityispiirteet huomioiden. Itse olen ruteeni, mutta valtio ei pidä meitä, hutsuleja eikä boikeja kansallisuuksina, vaan faktisesti häivyttää historiallisia ja kulttuurisia eroja. [Ruteenit, hutsulit ja bojkit, kuten myös lemkit, ovat karpaattien vuoristoalueella eläviä slaavien kansanryhmiä. Ukrainan lisäksi ruteeneja asuu Puolassa, Slovakiassa ja Unkarissa. Ruteenien kieltä pidettiin aiemmin ukrainan murteena – ruteeneilla on hyvin vahva oma kulttuurinsa ja he ovat pyrkineet saavuttamaan itsehallinnollisen aseman. Vuonna 1991 järjestetyssä kansanäänestyksessä 78 prosenttia (1,25 milj.) kannatti autonomiaa. Toim. huom.]
Ukrainan kielen ja kulttuurin tuen lisäksi tarvitaan kansallisten vähemmistöjen kielten ja kulttuurien tukemista. Ennen muuta valtiollisen kielen opiskeluun pitää kannustaa, eikä edetä kieltojen ja pakottamisen tietä, kuten nyt tehdään. Aikanaan Itävalta-Unkariin kuuluneet Ukrainan alueet voisivat mielestäni vaatia laajaa autonomiaa Veneton tai Katalonian tavoin. Hallitukselle yhtenäisyys on kuitenkin fetissi. Ukraina on itse asiassa keskusjohtoinen diktatuuri, ja se on virhe.
Nykyisin kaikki hallintojärjestelmää tai vähemmistöjen oikeuksia koskeva keskustelu tulkitaan alueellisen yhtenäisyyden horjuttamiseksi. Oikeuslaitoksen työntekijöiden tietotaso on heikko ja konferenssin estäneen joukon ajattelu iskulauseiden tasolla. Heille ainut federalisti on demari ja oikeusoppinut Medvedtshuk, eikä esimerkiksi Jefferson, vaikka he rakastavat harmaanvihreitä lappusia, joissa on tämän kuva.”
Khavytsh kommentoi Donbassin alueen vuonna 2014 esittämiä vaatimuksia laajasta autonomiasta: ”En pidä autonomian vaatimusta uhkana valtion vakaudelle. Eri asia on, olisivatko Donbassin tai Länsi-Ukrainan johtoryhmät osanneet hyödyntää autonomiaa. Vuodesta 1991 Ukrainan presidentit ovat halunneet voimistaa vallan keskittämistä. Vuosien 2013–2014 niin sanottu vallankumous oli väistämätön huipentuma. Olen vakuuttunut siitä, että Ukrainalle olisi hyväksi vallan jakaminen keskuksen ja alueiden kesken. Sota Donbassin kanssa hyödyttää niitä, jotka selittävät sillä kaikki omat virheensä.”
Yksi etnisten vähemmistöjen tilannetta käsittelevän konferenssin keskeyttäneeseen hyökkäykseen osallistuneiden johtohahmoista on tunnistettu Jevgenyi Marusikiksi. Marusik (sotanimeltään Lyijykynä) on vapaaehtoisen Aydar-pataljoonan entinen taistelija. Vuonna 2014 hän haavoittui taistelussa Luhanskissa. Virallisten tietojen mukaan hän haavoittui taistelutilanteessa, mutta väitetään myös, että hän sai vammansa varomattoman aseenkäsittelyn seurauksena. Häntä hoidettiin Unkarin valtion kustannuksella Budapestin sotilassairaalassa.
Marusik on johtava henkilö Tšernovtsyssa Itä-Ukrainan terrorismin vastaisen sodan veteraanien keskuudessa. Hän on useaan otteeseen julistanut, että etnisten vähemmistöjen tulisi poistua maasta elleivät he ole tyytyväisiä kohteluunsa. Oikeuden päätöksestä huolimatta konferenssin järjestäjien kimppuun hyökänneitä vastaan ei ole aloitettu minkäänlaista tutkintaa. Sen sijaan rikostutkinta väitetystä yllytyksestä Ukrainan alueellisen eheyden ja koskemattomuuden horjuttamiseksi on edelleen auki.
Teksti Oksana Tšelyševa
Suomentanut Kirsti Era
