Marokon vuonna 1975 miehittämästä Länsi-Saharasta välittyy hyvin kapea kuva muuhun maailmaan. Luonnonvaroiltaan yksi Afrikan rikkaimmista alueista on jäänyt hämärän peittoon, kun Marokko pyrkii muokkaamaan kuvaa, joka siitä välittyy ulospäin. Media on hiljaa, koska Marokko estää kansainvälisiä toimittajia saapumasta miehittämälleen alueelle, ja ne harvat, jotka sinne pääsevät, karkotetaan, kuten esimerkiksi The Economistin toimittaja Robert McShane.

Miehitetyllä alueella elävä sahrawinuoriso on ottanut käyttöön uudet keinot, joilla se pyrkii murtamaan hiljaisuutta: uusi tekniikka, internet ja älypuhelinsovellukset.

Sahrawitoimittajat ottavat valtavan riskin toimiessaan salassa erittäin väkivaltaisessa ympäristössä, jossa ihmiset ovat jatkuvan tarkkailun alla. Nuoriso kehittää uusia tapoja, joilla se saisi levitettyä teksti- ja kuvamateriaalia Marokon miehityksestä ja siitä, miten luonnonvarojen riistäminen sekä sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen apartheid vaikuttaa heidän arkeensa.

Päivittäistä ahdistelua

Oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin Gdeim Izikin* poliittisia vankeja, siirrettiin Länsi-Saharasta yli tuhannen kilometrin päähän Rabatiin. Tämä aiheutti sen, että sahrawien omat toimittajaryhmät joutuivat tekemään pitkän matkan tarkkaillakseen oikeudenkäyntiä. Tehtävän suorittamista vaikeuttaa lisäksi toimittajien oma heikko taloudellinen asema.

Aicha Babeit, 24, media-aktivisti Boujdourin kaupungista, on ryhmänsä nuorin. Hän kuvaa, nauhoittaa ja kirjoittaa juttuja kaupungistaan, kuten myös Meriem Zafri, 33, joka kuuluu Salwan Mediaan. Meriem El Bourhimi, 34, Nazha Khalidi ja Afaf Houseini, 32, ovat Equipe Median ja RASD TV:n tiimeistä ja Salha Boutanguize, 33, myös RASD TV:stä. Heillä kaikilla on selkeä päämäärä siitä, että he tulevat kamppailemaan itsenäisyyden puolesta sanan ja kuvan avulla. Heitä ahdistellaan päivittäin, usein heidän kimppuunsa hyökätään. Heidän kotiensa lähettyvillä on joka päivä yksi tai useampi auto, joissa on valtion agentteja tarkkailemassa heidän menemisiään ja katsomassa, keitä ihmisiä he tapaavat kotonaan.

Valokuvat Salha Boutanquizan törkeästä pahoinpitelystä levisivät kaikkialle sosiaaliseen mediaan. Kuvat eivät kerro kuitenkaan koko totuutta siitä, kuinka laajaa hänen ja hänen kollegoidensa kohtaama väkivalta oikein onkaan.

Sahrawiyhteisö tukee toimittajia

Näiden naisten tekemä työ on mahdollista vain koska koko sahrawien yhteisö tukee heitä. Se tarjoaa heille suojelua ja apua vähäisistä resursseista ja vaikeista oloista huolimatta.

Rankka työ, kovat olosuhteet ja riskit, joita nämä toimittajat joutuvat kestämään, eivät auta heitä tulemaan kuuluisiksi tai edistä heitä urallaan. Heitä motivoi halu rikkoa hiljaisuus ja saada kansainvälinen yhteisö reagoimaan. Se on tärkeää, mikäli sahrawien kamppailun ja vastarinnan halutaan kantavan hedelmää.

Sahrawimedia onnistui kuin onnistuikin julkaisemaan tietoa Rabatin oikeudenkäynneistä, kiitos nuorten rohkeiden toimittajien. Olemme kuitenkin heille sen velkaa, että levitämme tietoa sahrawien väkivallattomasta vastarinnasta ja siitä kärsimyksestä, jota he ja heidän perheensä joutuvat kokemaan miehityksen alla. Nämä nuoret toimittajat tekevät työtä asian, eivät uransa vuoksi.

Teksti: Por un Sahara libre -kollektiivi

Suomentanut Antti Kurko

*Gdeim Izik oli vuonna 2010 järjestetty mielenosoitusleiri, jonka tuhannet sahrawit perustivat miehitetyn Länsi-Saharan pääkaupungin El Aaiúnin ulkopuolelle. Marokon armeija hajotti leirin erittäin väkivaltaisesti, ja tästä tapahtumasta voidaan laskea alkaneen myös arabikeväänä tunnettu kansannousujen sarja Pohjois-Afrikassa.