Paljon on puhuttu siitä, kuinka Suomen on vältettävä suurvaltojen pelinappulaksi joutumista ja harmaita alueita. Suomen jäsenyyshakemusta Natoon voi tässä suhteessa pitää onnistumisena. Hakemuksella peippaileva Turkki ei ole suurvalta.

Oma lukunsa ovat ne päivälehdistön pääkirjoitukset, joissa nimenomaan ihastellaan Suomen nykyistä asemaa Yhdysvaltojen pelinappulana. Tälle voi olla perusteensa, jos uskoo Suomen ja Yhdysvaltojen intressien pysyvän samoina hamaan iankaikkisuuteen. Vain uskossa väkevien sanotaan näkevän jumalan.

Puhe Natosta läntisten demokratioiden arvoyhteisönä on vaimentunut. Nyt liittoutumista perustellaan Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan muodostamalla pakkotilanteella. Kevään aikana toisteltiin, kuinka vain ydinasesateenvarjo voi meitä suojella. Ylen toukokuun lopulla siteeraama pitkäaikainen ulkopolitiikan vaikuttaja ministeri Jaakko Iloniemi toteaa, että ”mikään valtio ei vaaranna omaa kansallista olemassaoloaan suojatakseen jotakin toista valtiota. Se tarkoittaa, että ydinasesateenvarjoa ei ole olemassa.” Ei Iloniemeä varsinaisena Naton vastustajana tunneta, mutta iäkkäänä ihmisenä hänellä ei ehkä ole tarvetta ruokkia harhakuvitelmia muita miellyttääkseen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikalle niin tärkeä tunteilematon viileä harkinta kiteytyi eduskuntakeskustelussa. Puheenvuoroja esitettiin muun muassa edesmenneelle kenraalille, joka komensi metamfetamiinipäissään tykistön ampumaan omia joukkojaan.

Mediassa Ukrainan sota kehystettiin valinnaksi Suomen Nato-jäsenyyden ja Putinin kannattamisen välillä. Spekuloitavaa riittää tuleviksi vuosikymmeniksi, mutta vanha sanonta maahan kaatuneen maidon perään itkemisen turhuudesta pätee kauramaidon aikakautenakin.

Kiinnostavin kulma tapahtuneeseen löytyy median ja poliittisen päätöksentekokoneiston toiminnasta kriisissä – siitä kun on mahdollista oppia jotakin. Kriisissä vallanpitäjät ovat toimittajien keskeisin tiedonlähde, ja hädässään tiedonjanoinen kansa taas ”pakottaa” päättäjät tekemään niitä valintoja, jotka media esittää ainoiksi vaihtoehdoiksi.

Jo käynnissä olevat keinottelutalouden ja ympäristön kriisit tuottavat tulevaisuudessa tilanteita, joissa hätä on suuri, medialta janotaan tietoa, johtajilta nopeita päätöksiä ja riveiltä suoruutta.

Teksti: Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.