Presidentivaalien ensimmäisissä kampanja-avauksissa korvaan osui puheenvuoro itäisen Suomen elinkelpoisena ja asuttuna pitämisen puolesta. Ei niin harvaanasuttua aluetta, etteikö jokainen sen ääni ehdokkaille kelpaisi.

Aluepolitiikka ei kuulu presidentin valtaoikeuksien piiriin, mutta turvallisuuspolitiikan kautta kytkentä on mahdollista tehdä: asumattomien rajaseutujen valvonta on vaikeaa, ja armeijan kaipaama tiestö ja muu infra rapistuu tai puuttuu kokonaan. Kun tohmajärveläisten perheenperustamismahdollisuudet muuttuvat osaksi Nato-Suomen ja Venäjän rajan jännitteitä, ne on turvallistettu.

Turvallistamisessa normaalista yhteiskunnallisesta kysymyksestä tehdään turvallisuuskysymys. Ei ole olemassa yksiselitteistä mittaria sille, kuinka suuri uhka turvallistamispuheen taustalta löytyy. Joskus kyseessä voi olla todellinen ja havahtumista vaativa vaara, joskus pelkkä retoriikka.

Pandemia-aika ravisteli suomalaisten turvallisuuskäsityksiä. Havahduttiin siihen, että teho-osastoja, hengityskoneita ja niiden osaavia käyttäjiä olisi hyvä olla riittävästi. Terveydenhoitojärjestelmä nähtiin hetkellisesti muuna kuin loputtomana rahareikänä ja potentiaalisena yksityistämisen kohteena. Vastaavankaltaisia havahtumisia aiheuttivat maanviljely, kauppojen logistiikka ja sähköntuotanto. Huoltovarmuutta kaikki. Roskakuskienkin työlle löydettiin kokonaisturvallisuuden sädekehä.

Pandemia-ajan turvallistaminen on muuttunut täysimittaiseen sotaan valmistautumiseksi. Turvallistamista on yritetty ulottaa jopa taiteen, kirjallisuuden ja opetuksen kentille saakka. Jos ei ole suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä, niin minkä puolesta sitten sodittaisiin?

Ehkä pandemiasta otettiin jotakin opiksi, mutta päivänpolitiikassa terveydenhoito ja monet muut hetkellisen arvonnousun kokeneet alat ovat muuttuneet jälleen silppuriin työntämistä odottaviksi leikkauskohteiksi.

Pitäisikö kaikki päivähoidosta vanhustenhoitoon ja kulttuurista liike-elämään turvallistaa. Kun aika on militarismin kyllästämää, muunlaisia perusteita ymmärretään heikosti.

Samalla luovutettaisiin kuitenkin suoraviivaisimpien uhkakuvien maalailijoille oikeus pystyttää ne kehikot, joissa julkista keskustelua käydään.

Teksti: Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.