Hyvän keskustelun tuntomerkkeihin kuuluu pyrkimys ymmärryksen lisäämiseen. Twitter-todellisuuden kukkotappeluissa tämä tavoite loistaa usein poissaolollaan. Syyt ovat ilmeisiä. Vastakkainasettelut ja tunnekuohut tuottavat huomiota, ja se taas muuttuu somejättien käsissä rahaksi. Niinpä algoritmit ohjaavat yleisövirtoja seuraamaan, kuinka keskustelijat heittelevät toisiaan verbaalisilla kivillä.

Totuuden tavoittelun kanssa tällä on perin vähän tekemistä. Totuus muistuttaa harvoin kiveä, jonka voi poimia käteen, sujauttaa taskuun tai heittää naapurin ikkunaan. Paremmin sitä voisi kuvata kasvuston takaa häämöttäväksi lohkareeksi, jota kiertelevä polku vie välillä lähemmäs ja välillä kauemmas. Kokonaisuus näyttää erilaiselta eri suunnista katsottuna. Kysymys on näkökulmista ja niiden ymmärtämisestä.

Yksinkertaistavat ja kyynisyyteen taipuvaiset todellisuuden hahmottamisen tavat ovat suosittuja, koska niihin keskittymällä voi suojautua pettymyksiltä. On nimenomaan helppoa uskoa, että elämässä vain raha ratkaisee – tai että suurvalta X:n hirmuteot täytyy vain sivuuttaa, koska ne ovat pienempi paha kuin suurvalta Y. Maailman tapahtumia ymmärtääkseen tällaisia näkökulmia on syytä pohtia, mutta ne on myös uskallettava kyseenalaistaa.

Nelisensataa vuotta ennen ajanlaskun alkua käydyn peloponnesolaissodan historioitsijan Thukydidesin mukaan suuret vallat tekevät mitä tahtovat ja pienet kärsivät niin paljon kuin niiden on pakko. Ajatuksella on perusteltu muun muassa Suomen kaltaisen pienen valtion tarvetta liittoutumiseen. Thukydidesin Peloponnesolaissota-teoksen lukija voi tosin päätyä aivan toisenlaiseenkin päätelmään, toteamus voidaan lukea kuvauksena sodan aiheuttaneesta ajattelutavasta eikä yleisenä totuutena. Lisäksi Peloponnesolaissodan kuvaama liittosopimusten verkosto muistuttaa ensimmäisen maailmansodan syttymishetken helvetinkonetta, joka tapahtumien vyöryessä kiskaisee valtion toisensa jälkeen mukaan tuhoisaan sotaan, joka olisi ollut muuten vältettävissä.

Eri maiden vallankäyttäjät ovat aina osanneet hyödyntää kapeita ja kyynisiä näkökulmia. Tälläkin hetkellä vapaita vaaleja, kansalaisoikeuksia tai kasvihuoneilmiön pysäyttämistä vaativia mielenilmauksia syytetään ”vakauden horjuttamisesta”. Samalla leimakirveellä on hutkittu niin rauhanliikettä kuin feministejäkin.

Raimo Pesonen