Kolumni: Sodan todellisuudet

Kolumni: Sodan todellisuudet

Rauhasta puhuminen ei ole ollut kovin suosittua sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi runsas kaksi vuotta sitten Ukrainaan. On tainnut käydä niin, että kun ongelma nähdään naulana, se ratkaistaan vasaralla. Kun keskitymme puhumaan vain ammuksista, ryhdymme kuvittelemaan tulevaisuuden sellaisena, että se luodaan tykeillä. Ani harva poliitikko on uskaltautunut tässä ruudin sakeuttamassa ilmapiirissä hakemaan myös poliittista vaihtoehtoa sodan lopettamiseksi. Putin ei ole tehnyt tätä tietenkään helpoksi, mutta yllättävän nopeasti sota muuttui läntisessä puheessa Putinin sodasta venäläisten sodaksi. Siinä leimattiin sitten usein myös venäläinen oppositio syylliseksi.

Rautaa Ukraina tarvitsee puolustautuakseen, mutta näyttää siltä, ettei se yksin riitä sodan lopettamiseen. Ukrainan voiton – sille parhaan saavutettavissa olevan tavoitteen määrittäminen – on äärimmäisen vaikeaa, mutta nyt sitä ei ole edes yritetty tehdä. On julistettu, että Ukrainan täytyy voittaa, mutta miten se määritellään ja minkä hinnan ukrainalaiset joutuvat ja ovat valmiita siitä sodan pitkittyessä maksamaan, on avoin kysymys.

Kun Ukrainan epäonnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen kävi selväksi, että se tuskin kykenee omin voimin ajamaan Venäjää sen miehittämiltä alueilta eikä länsi ole valmis lähettämään joukkojaan sotaan, tilalle on alkanut hiipiä uudenlainen todellisuus. Vaikka tähän asti on sanottu, että vain Ukraina voi päättää milloin neuvottelut alkavat, se ei ole totta. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen merkitys aseavun antajina ja toivottavasti myös diplomatian saralla on tärkeä.

Moni seikka kertoo siitä, että Ukrainan edellytykset vaikuttaa omin voimin sodan lopputulokseen ovat rajalliset. Siitä kertoo rintamamiesten ja siviilien sotaväsymys, Venäjän viimeaikainen eteneminen rintamalla, lännen vaikeudet kasvattaa ase- ja muuta apua ja Ukrainan vaikeus saada riittävää määrää koulutettuja miehiä rintamalle. On syytä pelätä, että Ukraina tulee pakotetuksi tulitaukoon vielä huonommin ehdoin kuin mikä olisi ollut kaksi vuotta aiemmin käytyjen Istanbulin neuvottelujen silloinkin huonona pidetty tulos.

Voidaan myös arvailla, voisivatko Pariisin olympialaiset tarjota sopivan syyn tulitaukoneuvotteluille. Sveitsin johtamaa rauhanprosessiakin on hyvä seurata. Vaikka Venäjä ei ole kesän kokouksessa mukana, on Sveitsi todennut sen itsestäänselvyyden, ettei rauhasta voi neuvotella ilman Venäjää. Voi vain toivoa, että diplomatian kulisseissa olisi tapahtumassa jotain. Silmänkantamattomiin jatkuessaan sodan hintana ovat valtavat inhimilliset kärsimykset.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.