Rauha Lähi-idässä vaikuttaa niin utopistiselta tavoitteelta, että siitä ei juuri puhuta. Tulitauon välttämättömyyden Gazassa kiistävät kuitenkin vain fanaatikot. Ukrainan kohdalla toive tulitauostakin tuntuu olevan suomalaisessa keskusteluilmapiirissä tabu.

Rauha on ajankohtainen radikaali, eli juuriin menevä, perinpohjaista muutosta vaativa sana. Takavuosina se leimattiin usein tylsäksi liturgiaksi. Muutos ei ole tapahtunut sanan merkityksessä, vaan todellisuudessa sen ympärillä. Yhteiskunnissa kuohuu, eivätkä rauhan idea tai rauhanliike ole yksinäisiä lastuja muutosten koskessa.

Moderni rauhanliike syntyi angloamerikkalaisessa maailmassa 1800-luvun alkupuolella samoihin aikoihin kun ammattiyhdistys- ja naisasialiikkeen kaltaiset kansalaisyhteiskunnan versot. Virallisen aseman puuttuminen ei tee niiden työtä vähemmän olennaiseksi parlamentaarisessakaan järjestelmässä. Silloin kun tasa-arvoa ja rauhaa ajavien kansalaisjärjestöjen toimintaedellytykset puuttuvat, demokraattinen järjestelmä on kulissi tai muuttumassa sellaiseksi.

Pohjimmiltaan on kyse hierarkioita korostavan ja tasa-arvoisen yhteiskuntakäsityksen kamppailusta. Viime vuosisatoina epätasa-arvoisuutta on oikeutettu vuoroin jumalan asettamalla säätyjaolla, talouden luonnonlainomaisuudella, rasismilla ja sotaan varautumisella. Yhden perustelun menettäessä uskottavuutensa jokin vanhoista pulpahtaa uudelleen pintaan.

Venäjän kehitys 1990-luvun alusta lähtien on nopeutettu esitys tästä hierarkkisen ajattelun kiertokulusta. Siellä lakot tai rauhanliike eivät kiusaa vallanpitäjiä, ja normeja kyseenalaistava taide pelotellaan hiljaiseksi.

Kansalaisyhteiskunnan versot pyrkivät kuitenkin valoa kohti.

Suomessa kavennetaan muun muassa ay-liikkeen, taiteilijoiden ja rauhanliikkeen toimintaedellytyksiä. Se tehdään sisäsiististi. Vaiennettavien ryhmien yhteistyö toisi kamppailuun voimaa.

Jos ihmisoikeussopimukset lentävät roskiin rajaturvallisuuden nimissä, seuraavaksi niiden sivuuttamista perustellaan sisäisellä turvallisuudella. Tämäkin asia on yhteinen.

Rauha on radikaali sana, koska se kyseenalaistaa hierarkioita pönkittävän kriisipuheen. Se edellyttää ja tuottaa tasa-arvoa. Israelin apartheid-hallinto ja Gazan katastrofi muistuttavat tästä.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.