Maailma vaikuttaa hälyn täyttämältä. Oudot ja häiritsevät äänet kaikuvat tietoverkosta reaalitodellisuuteen ja hetkittäin – esimerkiksi tammikuisen Capitol-kukkulan valtauksen yhteydessä – melu kasvaa korvia raastavaksi.

Ihmiselämä on pitkälti kaaoksen poissulkemista. Mieli suodattaa havaintojen vyörystä mielekkään kokonaisuuden. Se tapahtuu luomalla kertomuksia, joihin valitut yksityiskohdat sopivat. Tarina on ihmisen käyttöliittymä. Se saa meidät myös kysymään elämän tarkoitusta; kai tälläkin sattumien sarjalla on jokin suunta ja päämäärä.

Jaetun tarinan voima on suunnaton. Yhteiset intersubjektiiviset uskomukset ovat ihmislajin poikkeuksellisen yhteistyökyvyn ja samalla menestyksen tärkein selittäjä. Kertomusten voimalla on rakennettu pyramidit ja luotu rahajärjestelmät.

Kulttuurien järjestymistä voi tarkastella niin sanottujen suurien kertomusten eli metanarratiivien kautta. Keskiajan Euroopassa kristinuskon valta ulottui ihmisen syntymästä tähtitieteeseen. Suuren kertomuksen korvautuminen uudella synnyttää hämmennyksen aikakauden. Näin tapahtui valistuksen syrjäyttäessä kristinuskon.

Suuren kertomuksen kuolemasta puhuttiin paljon 1980-luvulla postmodernismin yhteydessä. Se on liioittelua. Yleisö vain sokeutui narratiivin vaihtuessa. Valistuksesta siinnyttä tieteellistä maailmankuvaa ei haudattu 70- ja 80-lukujen taitteessa uusliberalismin kertomuksen noustessa määrittelevään asemaan. Käsitys taloudesta luonnonlainomaisena korkeampana voimana alkoi vain sanella sen, mikä tieteessä, yhteiskunnassa tai ylipäätään elämässä on olennaista ja mikä taas taustakohinaa.

Nyt talouden suuri kertomus murtuu. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkihoito ja koronapandemian vaatimukset ovat palauttaneet taivaankappaleiden kiertojärjestyksen paikoilleen: talous on inhimillisen toiminnan yksi osa-alue, ei enempää eikä vähempää.

Uusliberalismin kultakaudella sen omaksuneilta talouskuripuolueilta vaikutti onnistuvan mikä tahansa, mutta nyt niille on hankalaa kaikki. Tyhjiötä ovat nousseet täyttämään Trumpin republikaanien ja Halla-ahon perussuomalaisten kaltaiset liikkeet, joissa pelkkä johtajan persoona sitoo yhteen ristiriitaiset ja ontot tavoitteet.

Hälinää tulee riittämään, mutta se kertoo ehkä enemmän menneestä kuin tulevasta.

Raimo Pesonen