Kolumni: Markkinat hoitavat hyväntekeväisyyden huonosti

Kolumni: Markkinat hoitavat hyväntekeväisyyden huonosti

Joulu on antamisen aikaa. Enkä tarkoita vain lahjoja läheisille. Moni avaa kukkaronsa (tai mobiilimaksusovelluksen) vähempiosaisille. Lahjoituksista tulee hyvä mieli ja maailmakin paranee siinä samalla, joten mikä tässä nyt on ongelma?

Hyvinvointivaltion tehtäviä ei kannata ulkoistaa markkinavoimille. Lastensairaalalle on helppo kerätä varoja, mutta vähemmän mediaseksikkäille tarkoituksille ei. Kuka haluaisi tukea seksuaalirikollisia tai pedofiileja? Entä huumeiden käyttäjiä? Vaikka edellä mainituissa on kyse ennaltaehkäisevästä ja haittoja vähentävästä toiminnasta, on niille vaikea löytää rahoitusta muualta kuin julkisista varoista.

Hyväntekeväisyysmarkkinoilla pätee eräänlainen viidakon laki: ne, jotka keräävät eniten empatiaa (tai joilla on isoimmat markkinakoneistot), pärjäävät parhaiten. Ilman tasapainottavaa julkista rahoittajaa tämä johtaa tehottomaan rahankäyttöön. Markkinat myös ohjaavat järjestöjä hyödyntämään tunteita herättävää kärsimyskuvastoa. Marraskuussa järjestettävä Nenäpäivä kerää vuosittain kritiikkiä tavasta, jolla se esittää kehittyvien maiden avunsaajat: hämmentyneinä myötätunnosta itkevän suomalaisvaikuttajan vieressä. Mutta miksi muuttaa toimivaa taktiikkaa? Ja tekeväthän järjestöt oikeasti paljon hyvää. Oletus vain on, etteivät pidemmän aikavälin investoinnit kiinnosta. Lahjoitussummat on helpompi esittää laskennallisina hätäavun hyödykkeinä: hyttysverkkoina, rokotteina tai vaikka vuohena. Tämä ylläpitää yksipuolista vanhentunutta kuvaa globaalista etelästä.

Avuttomina esitettyjen ihmisten ainoa mahdollisuus selviytymiseen on länsimaista tuleva jatkuva rahavirta. Suuret lahjoituslupaukset ovat hyvää PR:ää, vaikkei niitä koskaan toteutettaisi. Toteutuessaan ne taas tuovat lahjoittajalle suurta valtaa. Bill ja Melinda Gatesin säätiöllä oli näppinsä pelissä, kun Oxfordin yliopisto luopui alkuperäisestä lupauksestaan patenttivapaiden koronarokotteiden valmistuksesta ja solmi yksinoikeusopimuksen Astra Zenecan kanssa.

Ei toki julkisellakaan puolella kaikki toimi täydellisesti. Suomessa selkein epäkohta on rahoituksen lähde. Iso osa tulee Veikkauksen tuotoista. Koronakriisi on näyttänyt, ettei tämä ole taloudellisesti kestävällä pohjalla, puhumattakaan siitä, että rahoittajat ovat pääasiassa köyhiä ja peliongelmaisia. Eli samaa joukkoa, jota toivoisi rahoilla autettavan. Tähän on toivottavasti tulossa muutos.

Jos ihmisillä on ylimääräistä rahaa, mikseivät he voi lahjoittaa johonkin itselleen mieluisaan tarkoitukseen? Hyvinvointivaltiossa tämä on perinteisesti ratkaistu progressiivisella verotuksella. Tällöin ei tarvitse luottaa rikkaiden vapaaehtoiseen hyväntahtoisuuteen, vaan se tapahtuu pyytämättäkin. Ongelma syntyy, jos lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Silloin varakkaat voivat ikään kuin valita, miten heidän veronsa käytetään. Suomessa tämä tosin koskee vain korkeakouluille suunnattuja lahjoituksia. Maailmassa on vielä parannettavaa, joten jos tekee mieli lahjoittaa joulukeräykseen, voi sen hyvin mielin tehdä. Niin teen minäkin.

Teksti: Miro Johansson
Miro Johansson on Tottelemattomuusakatemian opiskelija.

Kuva: Gustaf Hafström