Vuoden loppusaldoa laskiessa on usein hyvä hakea ilonaiheita ja toivoa lähipiirin pienistä asioista. Ajatus palasi mieleen Helsingin Sanomien Laura Saarikosken kolumnista Kovina aikoina on kiusaus kovettua vuoden 2023 kääntyessä loppusuoralle. Saarikoski käy läpi Suomen henkisen ilmapiirin viime vuosikymmeninä tapahtunutta muutosta inhimillisempään suuntaan ja tuon muutoksen vaarantumista Ukrainan sodan kiristämien tunnelmien ja uudelleen ihailun kohteeksi nousseen kovuuden seurauksena.

Uudet sukupolvet osaavat työstää tunteita aivan toisella tavalla kuin viime vuosisadan puolella aikuistuneet, se on totta.

Siitä on syytä olla iloinen.

Ei perinteinen äijäily toksisine muotoineen ole kuitenkaan kadonnut. Armottomuutta ylpeydenaiheenaan pitävä talouspuhe on tarjonnut vapaan pelikentän aikuisen kirjoissa kulkeville koulukiusaajille. Hesari pääkirjoitussivustoineen on ollut tässä aktiivisesti mukana. Menestystä on tullut nykyisen pelon, halveksunnan ja vihan hallituksen valtaannousua myöten.

Talous-voodoolla perustellun sosiaalisen piittaamattomuuden ja loputtoman sotapuheen ohella tunnetaitoinen uusi sukupolvi törmää kiviseinään kysellessään maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisen perään.

Toivoa ja iloa on tosiaan syytä hakea läheltä ja pienestä.

Nykyään alkutalven perusaiheisiin kuuluu miesflunssalle nauraminen. Vähäinen nuhakuume kaataa raavaan perheenisän ensimmäisenä sänkyyn ja hänen hoivan tarpeensa sivuuttaa kuumeilevat lapset.

Itsekin joskus miesflunssaa poteneena olen päätynyt siihen, että se on avain miestunteisiin – suhteettomalla voimalla ja oudoissa yhteyksissä esiin purskahtaviin maskuliinisen tunne-elämän ilmiöihin.

Lapsuus on erilaisten räkätautien kulta-aikaa. Flunssainen lapsi saa sukupuoleen katsomatta olla tarvitseva ja vaatia huomiota. Kokemus iskostuu syvälle, ja se on ristiriidassa pojille edelleen tyrkytettävien maskuliinisten pärjäämisen mallien kanssa. Miesflunssassa hoivaa kaipaavan lapsen kaivautuminen esiin wannabe-alfauroksesta vaikuttaa tietysti koomiselta.

Ehkä miesflunssatapauksia voisi lähestyä rohkaisemalla potilasta ilmaisemaan haavoittuvuuttaan muutenkin, niin ettei se purkaudu vain koko perheen sairastaessa.

Armollisuus ja nauramisen kyky ovat yhdessä terve keskisormi ajan hengelle.

Teksti Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.