Ensi kevään eduskunta- ja EU-vaaleissa turvallisuuspolitiikka nousee väistämättä esiin, mutta näkökulmien pohtimisen voi hyvin aloittaa jo nyt. Esimerkiksi Venäjän sotilaallisesta voimasta tai Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteesta huolestuneille vaalit ovat loistava mahdollisuus: vaatimalla fossiilisista polttoaineista luopumista ja uusiutuvan energian käytön ripeää lisäämistä annetaan öljytuloistaan riippuvaisille autoritaarisille valtioille konkreettinen isku. Samalla toki vastataan myös maailman suurimmaksi turvallisuusuhaksi muodostuneen ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Mahdollisuuksia tarjoutuu myös niille, joiden ensisijainen murhe on pakolaisten määrän kasvu tai Afrikan väestöräjähdys. Ilmastonmuutoksen vastaisella työllä voidaan vaikuttaa näihinkin ilmiöihin, mutta muutakin on tehtävissä. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen sekä naisten koulutus ja tasa-arvon lisääminen ovat tutkitusti tehokkaita keinoja vähentää hankittavien lasten määrää. Kehitysavun lisäämistä on siis helppo perustella.

Suomi voi tehdä osansa pakolaisten määrän rajoittamisessa myös lopettamalla asekaupan sotaa käyviin ja ihmisoikeuksia polkeviin maihin. Vähintään yhtä olennaista on hankkiutua eroon liittosuhteista, joiden yhden ulottuvuuden muodostaa valmistautuminen kaukomailla tehtäviin ilmaiskuihin. Humanitarismin ja kriisinhallinnan nimissä tehdyt pommitukset ovat säännönmukaisesti osoittautuneet osaksi raaka-aineiden hallinnasta käytyä sotaa, eikä ohjuksia ja liitopommeja kantavien suomalaiskoneiden ilmatankkausvalmiuden harjoittelemisella ole tekemistä Suomen alueen puolustamisen kanssa. Kaikkia maailman kriisejä emme varmasti voi ratkaista, mutta voimme omalta osaltamme olla pahentamatta niitä.

Näiden ilmeisimpien näkökulmien ohella esille nousee varmasti muitakin politiikan hahmottamisen tapoja. Viholliskuviin nojaava retoriikka on vanha mutta edelleen ahkerasti käytetty keino yhteenkuuluvuuden tunteen luomiseksi yhteiskunnissa, jotka natisevat liitoksissaan eriarvoisuuden kasvun seurauksena. Suomessa tämä on tarkoittanut puhetta muun muassa varastelevista kasakoista, vääräuskoisista maahanmuuttajista sekä työhaluttomasta ja moraaliltaan turmeltuneesta köyhälistöstä. 2020-luvun häämöttäessä meidän voi toivoa ja edellyttää pystyvän parempaankin.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on musisoiva kirjailija.