Perussuomalaisten kansanedustajat moittivat rahoitusta, jonka dosentti Oula Silvennoinen on saanut juutalaisten kansanmurhaa koskevaan tutkimukseen, koska sitä käytetään ”perussuomalaisten kiusaamiseen”. Äärioikeistoyhteytensä enemmän kuin kolme kertaa kieltäneen puolueen taholta tällainen suhtautuminen holokaustiin puhuttelee jokaista Monty Python -huumorin ystävää, mutta kovin pitkäksi aikaa ei kannata jäädä naureskelemaan. Tahattoman absurdilta komiikalta vaikuttavan lausunnon takaa löytyy vähemmän hymyilyttäviä ilmiöitä.
Perussuomalaisten siirtyminen kohti äärioikeistoa on prosessi, jolla ei ole näköpiirissä olevaa takarajaa. Rajan mahdollisesti löytyessä puolue hajoaa – kuten viime vaalikaudella jo kertaalleen kävi. Median toimintalogiikka vahvistaa ilmiötä. Tony Halmeen aikana n-sanan viljely riitti varmistamaan julkisella paheksunnalla laajan näkyvyyden. Nyt perussuomalaisnuoret julistavat Ylellä rotuoppejaan. Holokaustitutkimusta vastaan hyökkääminen on samaa jatkumoa. En käy epäilemään rotuoppien ja muukalaisvihan julistajien mielipiteiden aitoutta, mutta kokonaisuuden kannalta niissä on kyse huomion hakemisesta, markkinoinnista, jonka edesauttamisessa medialla on vastuunsa.
Tietysti myös tämä kolumni tarjoaa omalta pieneltä osaltaan näkyvyyttä huomiohakuiselle vihankylvölle, jonka omien toimintamallien kannalta argumenteilla ei ole merkitystä. Asiaperusteinen teksti voi kääntyä omaa tarkoitustaan vastaan. Fasismia onkin luonnehdittu opiksi, joka tarjoaa sopivissa olosuhteissa äärimmäisen tehokkaat keinot vallan tavoitteluun – ja joka on täysin hukassa vallan saavutettuaan. Vääryyttä ja salaliittoja vastaan käytävän taistelun on määrä johtaa tuhatvuotiseen valtakuntaan, jossa kuviteltu menneisyys tulee takaisin. Hitler nousi valtaan pörssiromahduksen jälkeisessä talouskaaoksessa konservatiivisten oikeistopuolueiden tuella. Taistelu vääryyttä vastaan jatkui päättöminä hyökkäyssotina ja juutalaisten kansanmurhana. Tuhatvuotisuutta edusti uuden pääkaupungin kolossaalisten rakennusten suunnittelu. Peter Englund kuvaa teoksessaan Kirjeitä nollapisteestä (WSOY 2003), kuinka paljon huomiota uhrattiin sen pohtimiseen, minkä näköisiä raunioita suunnitteilla olevista rakennuksista aikanaan syntyisi.
Raimo Pesonen
