Valtioiden väliset sopimukset ovat päteviä vain niin kauan kuin sopijaosapuolet katsovat niistä hyötyvänsä. Vastaavasti hallitusohjelman merkitys riippuu siihen tehtyjen kirjausten tulkinnoista. Tätä asetelmaa hyväksikäyttäen Suomesta on tehty de facto sotilaallisesti liittoutunut maa. Äänestäjien hiljainen tieto sodan ja rauhan kysymyksistä on onnistuttu sivuuttamaan lakimuutoksilla ja sopimuksilla, jotka eivät muka muuta mitään. Väite linjan muuttumattomuudesta on pitänyt turvallisuuspolitiikan poissa vaalien asialistoilta.
Tämän hiljaisuuden vallitessa joidenkin poliitikkojen, virkamiesten ja upseerien samaan suuntaan vetävät tulkinnat ovat muuttaneet kokonaisuuden tyystin toiseksi. Suomesta on muodostunut USA-vetoisen sotilaskompleksin eteentyönnetty tukikohta Venäjää vastaan. Mahdollisessa konfliktilanteessa tämä asetelma sinetöi Suomen kohtalon kriisin hyvisten ja pahisten roolijakoon katsomatta. Aseiden voimaan uskovat ihmiset väittävät liittoutumisen pienentävän konfliktin syttymisen todennäköisyyttä – niin kuin on väitetty menneinä vuosisatoinakin. Kasakkavitsien toistelulla taas kyseenalaistetaan Venäjän uskottavuus valtiollisena toimijana. Naapurin verenhimoisen barbaarilauman puheita ei tarvitse ottaa vakavasti, eiväthän ne ymmärrä kuin voimaa.
Vaikka virkamiestyönä hoidettu turvallisuuspoliittisen linjan irrottaminen demokraattisen järjestelmän ohjauksesta muistuttaa 30-luvun tapahtumia, lopputuloksen ei välttämättä tarvitse sitä tehdä. Nyt rajan takana ei ole Stalinin Neuvostoliitto eikä upseereiden orientoitumissuunta ole Saksa. Putinin Venäjässä ja Trumpin USA:ssakin riittää näissä suhteissa toki päänvaivaa.
Nykyinen hallitusohjelma ei muuta turvallisuuspolitiikassa välttämättä mitään. Tällä hetkellä Suomen alueella järjestetään ulkomaisten sotajoukkojen vahvistamia sotaharjoituksia kolmisenkymmentä vuodessa, eli enemmän kuin joka toinen viikko. Määrä on niin suuri, että harjoituksille kehitellään todentamistapahtuman kaltaisia kiertoilmaisuja. Hallitusohjelman kirjaus ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan” voidaan jättää pelkäksi hurskasteluksi – tai sen perusteella voidaan ryhtyä supistamaan harjoitusten määrää ja harkitsemaan hieman niiden laatuakin. Kirjausten tulkinnat ratkaisevat.
Raimo Pesonen
