Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto on hyvä henkilö vastaamaan kysymykseen, voisivatko suomalaisen yhteiskunnan monet näkyvät ja puhuttavat ongelmat kuten sosiaali- ja terveydenhoidon kriisi, kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden tyhjeneminen ja koettu eriarvoisuus johtaa samaan Suomessa.

”Kyllähän se mahdollista on. Toinen asia on sitten, kuinka todennäköistä se on. Sellainen tilanne yleensä syntyy siitä, että laaja joukko ihmisiä kokee isoja menetyksiä omassa asemassaan. Me voimme olla lähellä tuota tilannetta, jos nykyinen hyvinvointivaltion murentaminen jatkuu.”

Esimerkiksi teollisuuden rakennemuutokset, palveluverkon supistuminen ja muuttoliike ovat edistäneet populismin nousua myös Suomessa. Perussuomalaiset on iso puolue maaseudulla ja keskustojen reuna-alueilla. Populismin tutkija Yannick Lahti on todennut haastattelussaan (Rauhanpuolustaja 3/24), että näköalattomuus tulevasta on osaltaan tuottanut ilmiön, missä epävarmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat henkilöt etsivät syntipukkeja itseään huonommassa asemassa olevista henkilöistä kuten maahanmuuttajista.

Juhani Lehto jatkaa: ”Tulevaisuuden näkymien heikentyminen on luonut Suomeen joillekin paikkakunnille rasistisen ilmapiirin, ja yllättävää kyllä, myös semmoisiin paikkoihin, jotka ovat aika varakkaita ja joissa ei maahanmuuttajia ole lainkaan tai vain yksittäisiä henkilöitä. Siellä kypsyy jonkinlainen vastaanottavaisuus rasistiselle ajattelulle. Sitä syötetään ja lietsotaan aika lailla tietoisesti ajatuksella, että meidän huono-osaisimmat olisivat vastakkain huono-osaisten maahanmuuttajien kanssa.”

Lehto lisää, että populismille on tyypillistä eliitin vastaisuus, mutta kun eliitille ei voida mitään, niin maahanmuuttajiin voidaan kohdistaa kaikenlaisia syytöksiä. Tätä ruokkii kehitys, jossa Suomessa neljä kaupunkia kasvaa ja maakunnat tyhjenevät eikä työpaikkoja ja tulevaisuutta ole kaikille vanhassa kotipaikassa tarjolla.

Neuvotteluilla ratkaisuja

Juhani Lehto osallistuu Ilmastoisovanhempien eli isovanhempien ilmastoliikkeen toimintaan. Yhdistys vaatii lapsenlapsille mahdollisuutta elää maapallolla, ja se osoittaa mieltään Eduskuntatalon portailla perjantaisin.

Lehdon mukaan ilmastonmuutos uhkaa laajasti hyvinvointiamme. ”On tärkeää puhua luontokadosta ja myös ydinsodan vaarasta. Näyttää siltä, että keskeisenä yhteiskunnallisena vaikuttimena leviää militaristinen asenne ja puhe. Se väittää, että maailmassa voi vaikuttaa vain vastakkainasettelulla.  Sanotaan, että ongelmia ei ratkaista yhteisillä neuvotteluilla ja yhteisiä etuja tunnistamalla, vaan varustautumisella. Mikä tahansa asia voidaan perustella kansallisella turvallisuudella. Siitä on seurannut lopputulos, että kansallinen turvallisuus ja hyvinvointi ovat vastakkain myös taloudellisesti.”

Politiikassa Suomessa ja Euroopassa mielipiteet ovat pelkistyneet konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konservatiiviset arvot ovat monessa maassa nousussa.

”Näkyvissä on ensisijaisesti oikeistolaista konservatismia, mutta joissakin maissa myös vasemmistokonservatismia. Liberaalien joukossa taas on uusliberaaleja talousoikeistolaisia, mutta myös sosiaaliliberaaleja. Ongelma on se, että vastakkainasettelulla vaikeutetaan eikä ratkaista tämän hetken suurinta ongelmaa, ilmastonmuutosta. Se ei ratkea asevarustelulla eikä sillä, että USA:n ja Kiinan kyky hakea yhteisiä ratkaisuja heikkenee sotilaallisen vastakkainolon kärjistyessä.”

Vaikuttaako jako liberaaleihin ja konservatiiveihin hyvinvointivaltion kehittämiseen? Lehto sanoo, että asennetasolla se voi olla näin, mutta yhteiskunnallisesti on ymmärrettävä myös yhteiskuntaluokkien vastakkainolo. Pääoman omistajien ja työntekijöiden edut ovat edelleen ristiriidassa arjen sosiaalipolitiikassa.

Suomalaisissa asuu solidaarisuus

Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteita, hallintoa ja toimintaa on ulkopuolisen usein vaikea ymmärtää. Onko Suomessa yhteisiä intressejä kehittää koko kansan hyvinvointia, vai tähdätäänkö palvelujen eriyttämiseen eri väestöryhmille?

”Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa erityisesti terveydenhuollon mutta myös vanhustenhuollon osalta solidaarisuus huonompiosaisia kohtaan on erittäin suuri. Ajatus siitä, että osa hyvinvoivasta kansasta olisi hylännyt solidaarisuuden, ei näy missään mielipidetiedusteluissa. Kyse on siis siitä, että tämä solidaarisuus ei ole mennyt läpi meidän poliittisessa järjestelmässämme.”

Sitä ohjaa siis muut ajatukset ja ideat. ”Se on ristiriitainen juttu”, Lehto sanoo.

Entä onko vaikutusta sillä, että päättävällä eliitillä ei ole omakohtaista kokemusta julkisesta terveydenhuollosta, ja se vaikuttaisi heidän nihkeyteensä tukea sitä? Lehdon mukaan omakohtainen näkemys on heikko niillä, jotka saavat palvelunsa työterveyshuollosta tai yksityisellä vakuutuksella. ”Mutta se, että mielipidetutkimuksissa näkyvä solidaarisuus ei ole muuttunut, johtuu suurelta osin siitä, että me emme tee valintoja pelkästään omien kokemustemme pohjalta. Teemme niitä myös läheisten ihmisten kokemusten perusteella.”

Lehto sanoo, että suurella osalla suomalaista keskiluokkaa on kuitenkin julkisen terveydenhoidon kokemuksia lähipiirissä: ”On julkisen tuen varassa olevia vanhuksia tai kaverit ovat työttömäksi joutuessaan tai sairastuessaan joutuneet tilanteeseen, jota he eivät hyväksy.”

Rutger Bregmanin kirjan Hyvän historia (Ateena 2021) tarina on, että ihmiset ovat halunneet tehdä hyvää kaikkina aikoina.

Eliitille eivät faktat kelpaa

Juhani Lehto ei väitä vallassa olevien haluavan, että isolla osalla väestöstä menee huonosti, mutta asiasta ei haluta puhuttavan. ”Tämä on minun mielestäni poliittisen kulttuurin suuri ongelma. Sen sijaan puhutaan joistain yksittäisistä asioista tai pintailmiöistä tyylin, onko syypää Marinin hallitus vai nykyinen hallitus. Faktat, joilla keskustelua käydään, ovat äärimmäisen heikot.”

Esimerkkinä faktojen ohittamisesta hän kertoo satojen miljoonien eurojen laittamisesta yksityisten lääkäripalvelujen Kela-korvauksiin. Muun muassa THL:n tutkimuksissa on todettu, että se ei ole lisännyt yksityisten palvelujen käyttöä, eikä tuonut pienituloisia lisää käyttäjäkuntaan. Näin se ei myöskään lyhennä julkisen sektorin jonoja.

Miksi sitten sosiaali- ja terveydenhuoltoon ei saada radikaalia korjausta, vaikka maailmalla on useita hyvin toimivia malleja? Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset ovat nousseet. Varsinkin terveydenhuolto ja sosiaalihuollon hoivapalvelut vievät yhä enemmän rahaa, kun väestö vanhenee. Toiminnan lisärahoitusta ei tahdo löytyä mistään.

Työterveyshuolto on käenpoika

Terveydenhuollon kriisillä on Lehdon mukaan pitkät juuret. ”Suuri virheratkaisu tehtiin suunnilleen viisikymmentä vuotta sitten. Silloin säädettiin kansanterveyslaki, jonka piti tuoda meille julkinen lähipalvelujärjestelmä terveyskeskuksiin. Sitä ennen oli jo rakennettu yksityinen terveydenhuoltomme ja sairausvakuutusjärjestelmä korvaamaan sen maksuja. Silloin ajateltiin, että kun saadaan julkinen puoli kuntoon, niin sitten voidaan purkaa pois sairausvakuutusjärjestelmä, mutta sitä ei purettukaan. Kävi vielä niin, että terveyskeskuksia alettiin rakentaa ensin Pohjois-Suomeen ja viimeiseksi vasta 1980-luvulla esimerkiksi Helsinkiin. Tästä seurasi, että etelän ammattiyhdistysliike ja väestö ei saanut terveyskeskuksia riittävän nopeasti, ja sen kompensoimiseksi rakennettiin sairaanhoito ehkäisevän työterveyshuollon kupeeseen.”

”Tästä seurasi sellainen rakenneongelma, että suurin kansalaisjärjestöjen kokonaisuus eli ammattiyhdistysliike ei ole ollut riittävän kiinnostunut julkisista terveyspalveluista, vaan lähinnä työterveyshuollosta. Aina kun on yritetty tehdä tähän järjestelmään muutoksia, on ammattiyhdistysliike hiljaa, jos työterveydenhuolto saa oman osansa.”

”Tämäkin järjestelmä tuottaa kohtuulliset palvelut valtaosalle väestöä, mutta ei kaikkialla. Kun tulee esimerkiksi talouden laskukausi tai kriisi, niin kaikkein huono-osaisimmat tuppaavat tipahtamaan palveluista. Niiden tahojen, jotka oikeudenmukaisuutta ajavat, pitäisi olla samalla puolella. Työterveyshuollon takia sellaisen poliittisen yhteisrintaman rakentaminen on ollut heikkoa.”

”Tämä on ihan kokonaan poliittinen ongelma. Teknisesti tiedetään, minkälainen lainsäädäntö pitäisi rakentaa. Asia ei ole niin, että nykyistä terveydenhoitoa heikennettäisiin, vaan pidettäisiin semmoinen taso kuin työntekijöiden sairaanhoidossa tällä hetkellä on. Ei se mikään kovin kallis ratkaisu olisi. Järjestelmän muutos ei vähentäisi yksityisten palveluntuottajien roolia, niillä voisi olla jopa kasvava rooli. Sen sijaan rahoittava ja ohjaava järjestelmä olisi yhtenäinen ja pitäisi yksityiset palvelut ruodussa.” Siitä asiakas hyötyisi.

Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjän näkökulmasta kahden järjestelmän ylläpito tuntuu haaskaukselta. Yksityiseltä puolelta on myös nopea kaista erikoissairaanhoitoon, minne julkiselta puolelta on vaikea päästä. Kun tutkimusten mukaan solidaarisuus asuu ihmisissä voimakkaana, se näyttää puuttuvan liian monelta vallankäyttäjältä ja suurelta osalta päättäjistä. Tämä luo mahdollisuuden räyhäpopulismiin, jota osa päättäjistä tukee tai jopa edustaa. Pienestä kasvava suureneva liike on usein vaikea pysäyttää.