Etelä-Kurdistanissa eli Irakin autonomisella kurdialueella Pohjois-Irakissa järjestettiin 25. syyskuuta kansanäänestys itsenäisyydestä. Kurdien osallistuminen oli hajanaista alueen itsevaltiaiden alaisuudessa. Kansanäänestyksestä päätti Irakin kurdialueen johtaja Masud Barzani monien puolueiden edustajien kanssa muutama kuukausi sitten.
Kansanäänestyspäätöstä Masud Barzani pyrkii käyttämään oppositiota ja niitä puolueita vastaan, jotka eivät ole tunnustaneet hänen asemaansa (esimerksiksi Muutospuolue). Barzani on vuodesta 2005 ollut Irakin kurdialueen johtaja, ja vuodesta 2013 lähtien hän on monin perustein estänyt kenenkään muun pääsyn alueen johtajaksi. Barzani ja hänen piiriinsä kuuluvat henkilöt ovat neljän viime vuoden aikana tehneet kaikkensa pysyäkseen vallassa. Hänen veljenpoikansa on toiminut vuodesta 1996 varapääministerinä ja pääministerinä ja hänen poikansa on turvallisuusneuvonantaja.
Lokakuussa 2015 Barzani keskeytti sisäisten kriisien takia alueen parlamentin toiminnan. Se aktivoitiin uudelleen muutama päivä ennen kansanäänestystä.
KURDEILLA IRAKISSA ERIKOISSTATUS
Kurdeilla kuten muillakin kansoilla on itsemääräämisoikeutensa. Ensimmäisen maailmansodan loputtua he eivät saavuttaneet itsenäisyyttä sisäisistä, alueellisista ja ulkoisista syistä johtuen. Heidät jaettiin kohtalokkaasti Iranin, Turkin, Syyrian ja Irakin valtioiden kesken. Kurdien vapausliikkeet ja vastarinnat ovat jatkuneet viime vuosisadan aikana vaihtelevasti Kurdistanin eri osissa. Heidän poliittiset puolueensa ovat pyrkineet erilaisin ideologioin edistämään omaa toimintaansa. Kurdien poliittiset johtajat ovat harvoin olleet sopusoinnussa toistensa kanssa, pikemminkin he ovat nähneet politiikan omien etujensa ajamisen välineenä. Suurimpien puolueiden ja puoluejohtajien mielestä politiikka ei ole tarkoittanut kurdien yhteisasioiden hoitamista. Riippumatta puolueiden ja niiden johtajien toiminnasta ja epäasiallisesta johtamisesta kymmenet tuhannet ihmiset ovat joutuneet antamaan henkensä ja uhrautuneet kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta.
Kurdit ovat eläneet Kurdistanin kaikissa osissa vaikeita aikoja ja joutuneet valtiollisen väkivallan kohteiksi. Heidän asuinalueensa, kielensä, identiteettinsä ja kulttuurinsa ovat olleet kurdien hallitsijamaiden painostuksen alla viime vuosisadan aikana. Heitä on yritetty vaientaa kemiallisilla aseilla, pakkosiirroilla, joukkomurhilla ja vangitsemisilla. Sisäisistä ristiriidoistaan, vaikeasta geopoliittisesta asemastaan ja hallitsijavaltioiden väkivaltaisesta koneistosta johtuen kurdit eivät ole saaneet mahdollisuutta ilmaista yhteen ääneen omaa tahtoaan. Heidän kapinansa, vapausliikkeensä ja aseellinen toimintansa ovat yleensä epäonnistuneet, eivätkä he ole voineet kohentaa omaa tilannettaan.
Irakin pohjoisosassa eli Etelä-Kurdistanissa kurdeilla on ollut erikoisstatus vuodesta 1991 lähtien. Kurdipuolueiden poliitikot ja asejoukot eivät käyttäneet tätä kultaista aikakautta harkitusti ja kävivät vuosina 1994–98 sisällissodan. Barzanin (Kurdistanin demokraattien puolue) ja Jalal Talabanin (Kurdistanin isänmaal- linen puolue) puolueet ja heidän aseistetut joukkonsa ovat tehneet yhteistyötä Irakin, Turkin ja Iranin kanssa voittaakseen sodan likaista politiikkaa vastaan.
Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen Talabani ja Barzani eivät välittäneet kurdien itsemääräämisoikeudesta. He osallistuivat Irakin valtion perustamiseen kansalta kysymättä ja rahan ja vallan saamiseksi. Uusi tilanne oli heille edullinen, ja ennen kaikkea Talabani ja Barzani pääsivät yhteisymmärrykseen vallan jakamisesta, toinen Bagdadissa ja toinen Kurdistanissa. Heidän sopimuksensa ei perustunut kurdien kansallisetuihin, strategiaan eikä kurdikysymykseen tulevaisuudessa. Kaksi kurdipuolueen johtajaa ja heidän lähipiirinsä mukaan lukien perheet ja sukulaiset valitsivat väärän suunnan. Rahaa tuli tulvimalla ja korruptio paisui kaikkialla Irakissa ja Kurdistanissa.
Talabani suuntautui Bagdadiin, ja lopulta hänet valittiin Irakin presidentiksi ja Barzani tuli valituksi kurdialueen presidentiksi vuonna 2005. Talabani ja Barzani kilpailivat keskenään puolueineen vallasta, rahasta, alueen hallinnasta ja kannattajista. Kumpikaan ei ollut valmis hyväksymään toista Etelä-Kurdistanin johtajaksi. He ja heidän puolueensa hallitsivat kurdialueita, joita kutsuttiin vihreäksi ja keltaiseksi alueeksi. Parlamentti- ja presidentinvaalit vuonna 2009 toivat politiikan kentälle uusia ilmiöitä. Oppositiopuolue nimeltä Muutos (Goran) sai uutena ryhmittymänä valtavasti ihmisiä liikkeelle ja oli yksi vaalien voittajista. Talabani jatkoi yhteistyötä Barzanin kanssa, ja vuonna 2009 hän kierteli monia kaupunkeja ja pyrki keräämään ääniä Barzanille, koska oli itse halukas jatkamaan Bagdadissa presidenttinä.
KANSANÄÄNESTYS OLI BARZANIN VALINTA
Irakin keskushallinnon ja kurdialueen aluehallinnon välillä oli jonkin verran kytköksiä, joiden varjossa liikemiehet, poliitikot ja kansan huijarit käyttivät niitä helposti hyväkseen. Vallassa olevien lähipiiri ja sukulaiset rikastuivat korruption seurauksena, ja yhteiskunnan tasapaino horjui politiikan ja poliitikkojen vääristä linjoista ja päätöksistä. Talabanin puolue toimi heikosti, minkä seurauksena päätöksenteko vaikeutui ja asioiden hoitaminen Kurdistanissa alkoi kangerrella. Öljymarkkinat, öljykaivojen omistaminen ja niiden salaa myyminen lisäsivät yhteiskunnallisia ja poliittisia jakolinjoja entisestään. Nuoret ja tyytymättömät kurdit alkoivat kapinoida kurdijohtajia ja heidän politiikkaansa vastaan. Kuitenkin heidän rivinsä hajotettiin väkivaltaisesti asein.
Kurdipuolueilla ja alueellisella hallinnolla oli Irakissa mahdollisuuksia punnita tilannetta ja käsitellä kurdien tulevaisuutta harkiten, loogisesti ja johdonmukaisesti. Vallassa olevat ihmiset eivät välittäneet muiden kritiikistä ja luottivat siihen, että asiat hoituvat itsestään. Alueen pääministerinä Barzanin veljenpoika teki joidenkin firmojen ja valtioiden kanssa öljysopimuksia, jotka eivät palvelleet tavallisia kansalaisia. Parlamentilla ja kansalla ei ole tietoa öljyn viennistä ja öljyvaroista, ja aluehallinto joutui omien virheidensä vuoksi maksamaan suuria määriä muutamille öljyfirmoille. Klaanipolitiikalla ei kyetty hoitamaan alueen asioita.
Kansanäänestys ei ollut kansalaisten päätös vaan Barzanin reaktio, ja hän käytti äänestystä omalla tavalla hyväkseen. Kurdeilta ei ole kysytty kansanäänestys-asiasta eikä parlamentti ole sitä käsitellyt. On selvää, että kurdit haluavat itsenäisyytensä, mutta kansanäänestyksen järjestämisajankohdasta ei oltu yksimielisiä. Joissakin lääneissä (esimerkiksi Suleimaniassa ja Halabcessa) äänestysprosentti oli 52, eli kansa on tyytymätön vallassa oleviin. Kansanäänestyksen kannattajilla ei ole ollut mitään sanottavaa tulevista suunnitelmista. Tämä kertoo siitä, että kansanäänestys on tarkoituksellisesti järjestetty vain sisäpoliittisin perustein ja sillä voidaan sivuuttaa ne tahot, jotka eivät hyväksy Barzanin johtajuutta, jota on pidennetty laittomasti vuodesta 2013.
Kansan tahdosta itsenäisyyden suhteen ei ole epäilystä, mutta politiikkojen, puolueiden ja erityisesti niiden johtajien rehellisyyttä voi epäillä. Masud Barzanin isä Mustefa antautui vuonna 1975 helposti, vaikka kurdeilla oli kurdilähteiden mukaan yli 100 000 peshmergataistelijaa. Kansa, joka on jaettu neljän maan kesken ja Etelä-Kurdistanissakin se on jakautunut puolueiden kesken, ei ole valmis kestämään vaikeita haasteita. Sen lisäksi alueelliset ja kansainväliset tekijät eivät tue tätä kansanäänestystä. Olisi voinut olla parempi hyväksyä suurvaltojen ehdotus ja lykätä kansanäänestystä. Asia olisi voitu viedä YK:n turvallisuusneuvostoon, jossa olisi voitu paremmin keskittyä kurdikysymyksen ratkaisuun Irakissa.
Tulkinnat ja spekuloinnit alueen tulevaisuudesta ja Irakin keskushallinnon ja kurdialueen hallinnosta ovat erilaisia. Mielestäni tämä kansaäänestys ei johda mihinkään, ja kurdit ovat samassa tilanteessa kuin ennen äänestystä. He äänestivät ensimmäisen kerran itsenäisyydestä vuonna 2005 ja yli 98 prosenttia äänesti kyllä-vastauksen puolesta, mutta asia jäi unholaan. Irakin keskushallitus on saanut tukea suurvalloilta ja erityisesti YK:n turvallisuusneuvostolta ja alueellisilta tahoilta. Sen lisäksi se on yrittänyt käsitellä asiaa hallituksessa ja parlamentissa ja painostaa kurdeja luopumaan tästä aikomuksesta. Ennemmin tai myöhemmin kurdikysymys tulee ratkaista, eikä sitä saa enää sivuuttaa väkivaltaa ja aseita käyttäen. Kuitenkin kurdipoliitikkojen ja puolueiden tulisi olla rehellisiä omia kansalaisiaan kohtaan ja luopua omien intressiensä ajamisesta, koska juuri nämä tekijät ovat johtaneet kurdien epäonnistumiseen viime vuosisadan aikana.
Valtion perustaminen ja sen ylläpitäminen vaatii omia keinoja, eikä klaanipolitiikka ole tässä asiassa käyttökelpoinen. Ehkä itsemääräämisoikeuden puolestapuhujat ja kannattajat eivät ole johdonmukaisesti punninneet suunnitelmaa ja päätöstä, jonka mukaan syyskuun kansanäänestys järjestettiin. Masud Barzania on syytetty viime vuosikymmenien aikana monista rikoksista kuten sisällissodista 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla Kurdistanin kaikissa osissa. Hänen taustansa ei ole puhdas, eikä kansa luota häneen eikä hänen puheisiinsa, koska historialliset tapahtumat eivät tue hänen väitteitään. Suomalaisen sananlaskun mukaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kansanäänestys oli huonosti suunniteltu ja toteutettu, eikä sillä siksi ollut merkittävää painoarvoa.
Teksti Aziz Sheikhani
