Vaarantavatko rakkausavioliitot Narendra Modin ja kumppanien megatalkoot rakentaa Intiasta yhden koon hindulainen teokratia? Nehän ovat äärihindujen mielikuvastossa kaikkein salakavalin jihadin muoto. Pitäisikö poika- ja tyttöystävät kriminalisoida?
Kun saavuin 1970-luvulla Intiaan, minulle kuiskailtiin naapurista, jonka tiedettiin olevan rakkausavioliitossa. Vielä vuosituhannen vaihteessa harvat nuoret pohtivat sitä, miten he uskaltaisivat vastustaa vanhempiensa tahtoa. Järjestetty avioliitto oli normaali. Nyt asiat ovat toisin, ainakin Keralan osavaltiossa.
Koska olen verbaaliterroristi, viimeisen Intian-reissuni yhteydessä jututin satoja keralalaisia (englantia puhuvia!) nuoria miehiä ja ennen kaikkea naisia. Tarkennan, keskimäärin 10–15 selfien päivävauhdilla. Naisia siksi, koska heillä on hirmuinen tarve puhua.
En tavannut yhtään nuorta naista, joka olisi liputtanut järjestettyjen avioliittojen puolesta. Useimmat jututtamistani nuorista haaveilevat opiskeluista ja/tai töistä ulkomailla. Monille nuorille naisille ”ulkomaat” on paras keino paeta vanhempiensa ja sukulaistensa harjoittamaa aviopainostusta.
Ai Suomesta? Maailman onnellisin maa kuulostaa turvalliselta pakopaikalta. Niin ja solo travelling. Naisten oikeus siihen pitäisi kirjata perustuslakiin, julistetaan Keralan vapaamielisimmän kaupungin Kochin kahviloissa seniorisarjan turistille, jonka totta kai kuuluisi olla naimisissa.
Varmuuden vuoksi: Kaksi kolmasosaa intialaisista asuu maaseudulla. Eittämättä oikeus soolona matkustamiseen ei ole vielä pitkään alakasteihin kuuluvien tai kastittomien naisten arjessa tärkeyslistan kärkipäässä.
Ihmisiin tutustuminen on mutkatonta
Intiassa ihmisiin tutustuminen on välillä jopa piinallisen helppoa, koska meillä valkonaamoilla on yhä huikea keräilyarvo. Näin on Keralassakin. Pyöräillessäni autoilijat ja skootteririksojen kuljettajat jättäytyvät rinnalle selvittelemään perhetaustaani. Liikenneturvallisuuden maksimoimiseksi kerron useimmiten olevani naimisissa. Ravintolan vessassa möreä ääni viereisestä kopista utelee kuukausipalkkaani ja isäni ammattia. En onnistunut näkemään äänen kasvoja. Kiivaimman hääsesongin aikaan (lokakuusta maaliskuuhun) kymmenen tunnin junareissulla voi saada seitsemänkin hääkutsua.
Tapasin kuvataiteilija Loumyn Majeedin (35) viime talvena taidenäyttelyssä Kochissa. Parin päivän kuluttua hän esitteli näyttelijäpuolisonsa Anwerin ja kaksi lastaan. Meistä oli tullut perhetutut. Kevään mittaan yhteydenpitomme yltyi päivittäiseksi. Loumy on tottunut siihen, että ympärillä pörrää sukulaisia. Hänen äidillään oli 9 ja isällään 11 sisarusta. Vanhemmat olivat saaneet tyttärestään noin 150 naimatarjousta, ennen kuin Luomynkin mielestä tärppäsi just eikä melkein.
Itselläni on kaksi sukulaista, joihin pidän yhteyttä.
Joulukuussa palatessani Intiaan Loumy esitteli minut tutuilleen parhaana ystävänään. Näin tapahtui myös hänen kuratoimassaan taidenäyttelyssä, jonka sain kunnian avata. Vuodenvaihteessa kolusimme hänen perheensä kanssa viisi päivää pariskunnan synnyinseutuja. Eli nyt me lienemme jo lähisukulaisia. Anwerin mukaan heidän lapsensa ovat saaneet isoisän.
Tohtori Ässä ja Intian myytit
Toukokuussa Loumy ilmoitti, että hänen ayurvedaan eli luontaislääketieteeseen erikoistunut ystävänsä tohtori Ässä (suojelen häntä käyttämällä salanimeä) haluaisi ehdottomasti tutustua minuun. Ässää (67) oli pyydetty käynnistämään ayurvedaosasto kylkiäisiksi puolalaiseen ja italialaiseen yksityissairaalaan, joten samalla hän voisi piipahtaa katsastamassa minut.
Loumy oli kertonut Lakshadweepien saaristomaakunnasta kotoisin olevasta tohtorista riittävästi, jotta tuntui luontevalta halata häntä Helsinki-Vantaan kentällä. Kotiini Tallinnan Kopliin päästyämme avasin viinipullon. Julkisesti islaminuskoinen tohtori ei kehdannut Tallinnan paatilla ottaa lasillista, ei vaikka mieli teki.
Matkaoppaiden mukaan hindut eivät syö pyhiä lehmiään ja muslimit pysyvät loitolla viinaksista. Vielä mitä. Yli puolet Keralan 36 miljoonan asukkaan väestöstä on hinduja, ja valtaosalle heistä kalaan verrattuna edullinen nauta on perusravintoa. Paikallisen valtiollisen Alkon tuotteet maistuvat muslimeille siinä missä muillekin. Hyvinvointipalveluistaan tunnetun Keralan julkinen talous romahtaisi, mikäli alkoholin ja arpojen myynnistä saatavat tulot ehtyisivät. Sen tietävät kaikkien puolueiden poliitikot.
Ennen ensimmäistä kulausta Ässä halusi sanoa minulle vesiselvänä jotain tuiki tähdellistä:
”Vaikea uskoa, että olet niinkin mukava ihminen ottaen huomioon että elämäsi on täydellinen floppi (a total flop).”
Ongelmieni perisyy piilee naimattomuudessani. Ratkaisuksi tohtori suositteli matkaa Indonesiaan. Maassa on kuulemma valtavasti varttuneita leskiä ja sinkkuja. Erotessamme parin päivän päästä halaamme jo kuin pitkäaikaiset ystävät.
Mieleeni muistuu kehitysyhteistyökumppanini herra Martine Tamil Nadusta. Hänen isännöimänsä kyläprojekti tuli itselleni hyvinkin tutuksi. Toimin Martinen Suomen-vierailujen aikaan usein hänen ”oppaanaan”. Sain kuulla, kuinka kumppanuutemme helpottuisi Intian päässä, mikäli avioituisin. Ei tarttisi selitellä kyläläisille.
Kerran kansalaisjärjestöjen vieraaksi saapunut Martine hikeentyi miehiin, joilla oli partnerit tai tyttöystävät. Vihoviimeinen pisara oli pizzerian omistaja, joka kertoi vaimonsa asuvan synnyinmaassaan ja tyttöystävänsä Helsingin Kalliossa. Pizzan jälkeen suuntasimme Työväen Akatemiaan Kauniaisiin. Martine aloitti luentonsa opiskelijoilleni seuraavasti: ”Nimeni on Martine, olen naimisissa eikä minulla ole tyttöystävää.”
Intiaan palattuani otin Ässän kanssa puheeksi hänen minulle antamansa tuomion. Myönsin sen jääneen kutittamaan mieltäni. Olihan Ässä paljon maailmaa nähnyt mies. Ässä kertoi analyysinsa pohjautuneen isoilta osin välittämääni Suomi-kuvaan. Olin kertonut hänelle, että 40 prosenttia Helsingin talouksista on yhden hengen talouksia. Lisäksi olin muuttanut kypsässä iässä pois maailman onnellisimmasta maasta.
Ässä tunnusti itsekin epäonnistuneensa. Hänen vanhempansa olivat naittaneet hänet nuorena miehenä kotisaarelta olevan naisen kanssa. Liitto ei oikein ottanut sujuakseen, ja jo muutaman vuoden kuluttua Ässä oli rakastunut mantereelta kotoisin olevaan naiseen. Kovin pahana Ässä ei katsonut lipsumistaan periaatteistaan, sillä hän totesi avioituneensa rakkautensa kanssa vuosien kuluttua vasta siinä vaiheessa, kun oli onnistunut järjestämään ensimmäiselle vaimolleen uuden siipan.
Kun vanhat kaunat oli selvitetty, halasimme ja päätimme lähteä yhdessä reissuun.
Maailman nopeimmin kasvava kaupunki
Halusin näet käydä Koillis-Keralassa sijaitsevassa maailmanennätyskohteessa. Olin lukenut, että Malappuramin maakunnan samannimisessä keskustaajamassa väestönkasvu on maailman nopeinta. Alueen väkiluku kasvoi 1980-luvun alusta aina vuoteen 2019 tasaisesti liki kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Parin viime vuoden aikana kasvu on pudonnut viiteen prosenttiin.
Suur-Malappuramin asukkaista noin 75 prosenttia on muslimeja. Hinduteokratiasta haaveileville MODIfioiduille äärihinduille on itsestään selvää, että nopea kasvu selittyy muslimien väestöjihadilla. Eipä selity. Kaupungin hedelmällisyysluku on noin 1,8, eli vain hivenen Keralan keskitasoa korkeampi ja alle parissa prosentissa pyörivän Intian keskitason.
Jos raju väestönkasvu pitäisi selittää yhdellä sanalla, niin taikasana on Gulf. Miltään muulta Intian alueelta ei ole lähtenyt Persianlahden öljymaihin yhtä runsaasti väkeä. En ole onnistunut kalastamaan tarkkoja lukuja siitä, montako prosenttia Malappuramin väestöstä ahertaa nykyään Gulfilla. Mutta paljon heitä on, tilastojen mukaan vuonna 2008 Persianlahden maissa työskentelli noin 335 000 malappuramilaista. Vastaavasti vuonna 2010 maakunnan asukasluku oli 1,6 miljoonaa. Tänään se on liki 4,2 miljoonaa.
Tohtori Ässä oli järjestänyt minulle tukun tapaamisia. Joka ikinen jututettavani – tai vähintään hänen lähisukulaisensa – oli työskennellyt Persianlahden maissa. Kaikki tuntuivat olevan menossa tai tulossa. Tosin katugalluppini kertoi myös, että nuorten suunnitelmissa ja haaveissa ”vapaamielinen länsi” oli alkanut kilpailla öljymaiden kanssa. Postilaatikkotaloudeksi kutsuttu ilmiö on vaurastuttanut maakunnan, joka ennen vanhaan tunnettiin Keralan köyhimpinä alueena. Persianlahdelta kotiutuneet kylien ja pikkukaupunkien ihmiset ovat muuttaneet sankoin joukoin Suur-Malappuramin alueelle. Vauraus näkyy ja hämmentää. Katujen varret ovat täynnä toinen toistaan prameampia kauppakeskuksia, joiden nimet kalskahtavat öljyltä.
Modin BJP-puolueella ei ole asiaa Malappuramiin. Paikallisten äänistä taistelevat Keralan valtablokit, tällä hetkellä hallitsemisvuorossa oleva kommunistien LDF ja oppositiossa istuva Kongressipuolueen johtama UDF. Muslimien äänistä kilvoittelee myös Kongressipuolueen kanssa liittoutunut Muslimiliiga. Keralan konservatiivisimpana maakuntana pidetty Malappuram on liigan vahvaa aluetta.
Esimerkki Malappuramin konservatiivisuudesta. Kochissa nuoret selfien-pyytäjänaiset lähestyivät minua parin kolmen hengen ryhmissä tukka hulmuten. Malappuramissa lähestyminen tapahtui poikkeuksetta vähintään viiden hijabiin sonnustautuneen naisen ryhmissä.
Kävin haastattelemassa Muslimiliigaa edustavaa osavaltioparlamentaarikkoa U. A. Lateefia. Yritin onkia hänen kantaansa siihen, kumpi on suurempi uhka Keralan muslimeille, Modi vaiko kommunistit. Sain ylivarovaiselta poliitikolta harmillisen ympäripyöreitä vastauksia, mutta selväksi kävi, että kommunistien kanssa hän ei tule juttuun. Ei, koska historiahan on opettanut, ettei heihin voi luottaa. Sain esimerkin kommunistien epäluotettavuudesta. Suomessakin vieraillut poliitikko kysyi minulta näet erotessamme, oliko Lenin oikeasti naimisissa ja jos olikin, niin eikös hänellä ollut peliä jonkun toisen donnan kanssa.
Kerroin Malappuramin reissusta ystävälleni Tissy Mariamille. Kuunteliko hän mitä kerroin? Epäilen, sillä seuraavana päivänä Trivandrumin valtionyliopiston psykologian laitoksessa työskentelevä ystäväni lähetti minulle viestin. Kyseli milloin pääsen rupattelemaan hänen opiskelijoilleen intiimeistä suhteista Suomessa ja Intiassa. Olin kuulemma luvannut. Tohtori Ässä ei valitettavasti päässyt paikalle.
Tätä anekdoottia vuodelta 1992 en tohtinut kertoa opiskelijoille. Istuin puistossa lukemassa Keralan pääkaupungissa Thiruvananthapuramissa. Pitkään minua tiiraillut Douglas (25) asteli puheilleni. Hän kertoi taakastaan. Isä oli kuollut ja perheen ainoana poikana hänen tehtävänään oli yhdessä äidin kanssa naittaa neljä sisartaan.
Oli hänellä kysyttävääkin. ”Onko totta, että eurooppalaiset tykkäävät vain suutelemisesta, mutta eivät naimisesta?”
Utelin, mistä hän oli saanut moista päähänsä. No koska hän oli nähnyt usein länsinuorten suukottelevan, jota siis pidettiin yhtä intiiminä asiana, läheisellä Kovalamin aurinkorannalla. Se oli sitä aikaa, jolloin suuteleminen oli vielä kiellettyä intialaisilla valkokankailla.
