Historialliset rinnastukset on aina nautittava vähintään kahden suolahyppysellisen kera. Kokonaan analogioita ei voi kuitenkaan sivuuttaa, koska niitä käytetään niin aktiivisesti päivänpolitiikassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskusteltaessa palataan jatkuvasti talvisotaan. Esimerkiksi HX-taistelukonehankinnan kustannuksia ei saa kyseenalaistaa, koska Suomi joutui talvisotaan niin puutteellisesti varustautuneena, ettei kaikille sotilaille riittänyt edes asepukua, vaan rintamalle mennessä omiin vaatteisiin lisättiin valtion antama kokardi ja vyö. Tämä malli Cajanderina tunnettu asu symboloi edelleen varustautumismenojen riittämättömyyttä.
Paluu yhtenäisen kansakunnan syntyhetkeksi katsottuun talvisotaan tarjoaa helpompia voittoja poliittisen retoriikan saralla kuin sisällissodaksi kääntynyt itsenäistyminen. Jatkuva sotaan vetoaminen tuottaa kuitenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun autoritaarisia sävyjä, jotka ulottuvat muuallekin kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Eikä kyse ole vain keskustelun sävyistä, vaan raa’asta budjetoinnista: Verkkouutisten lainaaman valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan vuodesta 2021 alkaen hävittäjähankinnat nielaisevat miljardin vuodessa, mikä vuoksi tarvitaan ”edelleen nihilististä, tiukkaa politiikkaa”. Jos näin ei toimita, vastassa on jälleen malli Cajander, sota puutteellisesti varustautuneena. Sodan väistämättömyyttä taas ei voi kyseenalaistaa, koska Suomen idea vaikuttaa olevan valmistautuminen sotaan Venäjän kanssa.
Muun muassa taloushistorian professori Ilkka Nummela on osoittanut malli Cajanderin myytiksi. Nummelan mukaan Suomi käytti ”1930-luvulla muuhun Eurooppaan verrattuna runsaasti maanpuolustukseen”. On toinen asia, miten onnistuneesti rahat käytettiin. Silloin uskottiin muun muassa sukellusveneisiin, kuten nyt – historiallista analogiaa käyttäen – taistelukoneisiin.
Antropologi Claude Lévi-Straussin mukaan historiankirjoitus on jossain määrin modernin yhteiskunnan korvike alkuperäiskansojen myyteille. Myyteillä puolustetaan maailmanjärjestystä. Kun yhtenäisyyden tunnetta vahvistavaa myyttiä toistetaan rituaalisesti, estetään maailmaa sortumasta kaaokseen. Myytin tarve ja käyttökelpoisuus sanelevat sen eliniän. Tämä pätee myös malli Cajanderiin.
Raimo Pesonen
