Suomi on ollut Naton jäsen jo kohta kaksi vuotta. Silti suurin osa suomalaisista ei tiedä Natosta juuri mitään. Kaikki ovat kuulleet mainoslauseita, joiden mukaan sotilasliitto ylläpitää rauhaa pelottavilla aseillaan. Kirjakaupoista on saatavissa kaikenlaisia Natoa normalisoivia pamfletteja. Mutta järkevä ostaja ei luota siihen, että tuntee tuotteen pelkkien mainoslauseiden perusteella. Kirjastojen kätköistä löytyy kyllä kriittisiä arvioita Natosta, mutta ne ovat monissa suhteissa vanhentuneita tai ainakin näyttävät siltä.
Kesällä ilmestyi kirja NATO: What You Need to Know, joka paikkaa kriittisen tiedon puutetta varsinkin, jos se saadaan suomennettua. Kirjoittajat Medea Benjamin ja David Swanson ovat Yhdysvaltain tunnetuimpia rauhanaktivisteja. Pieneen kirjaan on saatu mahtumaan runsaasti tietoa Naton historiasta, taloudesta, ydinasepolitiikasta, sisäisistä kiistoista, tulevaisuuden suunnitelmista, vaihtoehdoista ja suhteesta YK:hon.
Kirjassa puretaan monta Natoon liittyvää myyttiä. Yksi niistä on käsitys, että Nato perustettiin turvaamaan demokratiaa, vapautta ja muita länsimaisiksi kutsuttuja arvoja. Benjamin ja Swanson tuovat esiin tämän käsityksen kanssa ristiriidassa olevia tosiasioita. Esimerkiksi Turkki ja Kreikka eivät olleet missään mielessä demokraattisia liittyessään Natoon. Heti perustamisensa jälkeen Nato alkoi puuttua voimakkaasti jäsenmaidensa sisäisiin demokraattisiin prosesseihin. Se tukahdutti monin keinoin sodan jälkeen suosittuja vasemmistopuolueita ja esti niiden pääsyn valtaan. Vapauden ja demokratian edistämiseltä ei vaikuta myöskään Naton tuki Euroopan siirtomaavalloille, kun ne niiden yrittivät estää alusmaidensa vapautumisen kolonialismin ikeestä.
Toinen yleinen myytti on ajatus, että Nato lisää jäsenmaidensa turvallisuutta. Kirjoittajat purkavat tämän myytin viittaamalla niin sanottuun turvallisuusdilemmaan: Naton aseiden kalistelu ja jatkuva laajeneminen ovat väistämättä vähentäneet sotilasliiton ulkopuolisten maiden kokemaa turvallisuutta. Se on saanut ne lisäämään aseellista voimaansa, mikä taas on heikentänyt Nato-maiden turvallisuutta. Tällainen kierre voi lisätä sodan todennäköisyyttä.
Kolmas myytti liittyy läheisesti edelliseen: kuvitelma, että Nato on puolustusliitto. Todellisuudessa Nato on useita kertoja hyökännyt muiden maiden kimppuun, vaikka nämä eivät ole uhanneet sotilasliittoa. Selvin esimerkki on Jugoslavia, jonka hajoamissodasta ja Naton osuudesta siihen kirjassa on hyvä kuvaus. Esimerkikisi lavastamalla verilöylyn ja muilla juonilla Nato loi tekosyitä 78 päivää kestäneille tuhansia siviiliuhreja vaatineille Serbian pommituksille.
Myyteistä riisuttuna Nato paljastaa todelliset kasvonsa: kirjoittajien mukaan sotilasliiton todellinen tarkoitus on varmistaa Yhdysvaltojen johtoasema Euroopassa ja huolehtia siitä, että mantereen kansat toteuttavat niille suunnitellut roolit USA:n sotasuunnitelmissa. Tämä rooli voi olla toimia alueena, jonka maa ja ihmiset uhrataan imperiumin etuja edistävässä sodassa. Tästä kohtalosta kirjoittajat varoittavat Suomea.
Nato on virallisesti Pohjois-Atlantin liitto, mutta se on ottanut kumppaneikseen kymmeniä maita ympäri maailmaa. Esimerkiksi Australia ja Uusi-Seelanti ovat Naton kumppaneita, vaikka haluttaessa niitä kauemmaksi Pohjois-Atlanttista on mentävä avaruuteen. Kirjan mukaan Naton globalisoitumisen tarkoitus on lisätä USA:n sotilaallisten operaatioiden hyväksyttävyyttä. Yhdysvallat ei olekaan yksin vastuussa aggressiivisista toimistaan ympäri maailmaa, vaan niitä tukee Naton muodostama ”kansainvälinen yhteisö”.
Jos tämä kirja olisi jaettu kaikille kansanedustajille ennen Natoon liittymistä, olisivatko he äänestäneet toisin? Oliko Nato-päätös demokraattinen, jos se perustui yksipuoliseen tietoon? Vai onko kirjan edustamat näkemykset sivuutettava propagandana ja uskottava Naton myyntimiesten ja byrokraattien edustavan totuutta?
Medea Benjamin ja David Swanson: NATO: What You Need to Know. New York ja Lontoo: OR Books 2024. 181 s.