Tasan 74 vuotta sitten komentaja Paul Tibbetsin äidin mukaan Enola Gayksi nimetty Yhdysvaltojen pommikone kaarsi Hiroshiman ylle elokuun 6. päivän aamuna vuonna 1945. Koneesta pudotettiin irvokkaasti Pikku pojaksi, Little Boy, nimetty atomipommi.
Pommi räjähti Shiman sairaalan yllä. Alun perin kohteeksi oli valittu läheinen Aioin silta, mutta tietenkään pommin tuhovaikutuksen takia räjähdyspaikalla ei sinällään ollut mitään väliä. Toisaalta sodankäynnin säännöt ovat yhä edelleen monissa konflikteissa yhtä vähän kunnioitettuja kuin toisen maailmansodan aikaankin. Esimerkiksi Israelin iskuissa Gazaan ja Jemenin pommituksissa kohteina on ollut enemmän tai vähemmän tietoisesti myös sairaaloita ja muita siviilikohteita.
Meille kaikille on varmaankin kuva räjähdyksen aiheuttamasta sienipilvestä kaupungin yllä on tuttu. Joskus ukkospilvien muoto saattaa hätkähdyttää samankaltaisuudellaan. Pommi tappoi välittömästi 75 000 ihmistä. Yhden kilometrin säteellä kuoli 95 % väestöstä. Joulukuuhun mennessä pommi oli tappanut jälkivaikutuksillaan 130 000–150 000 ihmistä ja vuoteen 1950 mennessä 200 000. Pommin aiheuttamiin säteily- ja muihin vammoihin arvioidaan ajan myötä kuolleen jopa 350 000 ihmistä.
Yhdysvalloille ei riittänyt Hiroshimassa nähty tuho. Muutamaa päivää myöhemmin 9. elokuuta Nagasakiin pudotettiin lempinimen Fat Man (Lihava mies) saanut pommi. Pommi tappoi heti noin 35 000–70 000 ihmistä ja vammautti 41 000. Uusimpien tutkimusten mukaan Nagasakissa kuoli 87 000. Kuolleiden määrä olisi varmaankin ollut huomattavasti suurempi, mikäli pommi olisi onnistuttu laukaisemaan alun perin suunnitellusti kaupungin keskustan yllä – pilvisyydestä johtuen se pudotettiin teollisuusalueelle kolmen kilometrin päähän keskustasta.
Hiroshiman pommista käynnistyi ydinasevarustelukierre, joka on johtanut siihen, että vaikka ydinaseita on tänä päivänä vähemmän kuin kylmän sodan aikana, niiden tuhovoima riittää yhä moninkertaisesti maapallon tuhoamiseen. Tuolloin vuonna 1986 niitä oli enimmillään yli 70 000. Ruotsin rauhantutkimuslaitoksen Siprin mukaan maailmassa oli ydinaseita viime vuonna lähes 15 000 – niistä vajaa 4 000 koko ajan operationaalisesti käyttövalmiina.
Kylmän sodan jälkeen ydinaseriisunta otti siis merkittäviä edistysaskeleita. Atomitutkijoiden lehti Bulletin of Atomic Scientists on 1940-luvulta lähtien ilmaissut huolensa ydintuhon mahdollisuudesta niin sanotun maailmanlopun kellon muodossa. Kellolla on jo vuosien ajan havainnollistettu sitä, kuinka lähellä keskiyötä eli ydinkatastrofia maapallo on. Ydinturvallisuuden näkökulmasta tutkija arvioivat, että tuhon uhka oli kaukaisimmillaan kylmän sodan päätyttyä vuonna 1991. Tuolloin kello siirrettiin osoittamaan 17 minuuttia vaille keskiyötä. Sen jälkeen kelloa on siirretty tasaisesti kohti keskiyötä – ainoastaan vuonna 2010 tutkijat arvioivat, että kelloa pystyttiin siirtämään minuutin verran taaksepäin, kun Yhdysvallat ja Venäjä ratifioivat Start-sopimuksen. Siinä sovittiin kummankin maan vähentävän strategisten ydinaseiden määrää 30 prosentilla. Mutta se jäi poikkeukseksi: tutkijoiden mukaan ydintuho on nyt yhtä lähellä kuin se oli kylmän sodan ja ydinvarustelukilvan käynnistyessä 1950-luvulla, ja maailmanlopun kello näyttää vain kahta minuuttia vaille keskiyötä.
Viimeisin vakava isku ydinaseriisunnalle tuli tänä vuonna, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump irtisanoutui maalle sijoitettujen lyhyen ja keskipitkän matkan ohjusten rajoitusta koskeneesta INF-sopimuksesta, joka oli solmittu vuonna 1987. Venäjä seurasi tietysti perässä. Sopimuksen tuloksena vuoteen 1991 mennessä tuhottiin noin 2 700 ohjusta.
INF-sopimuksen lakkautumisen pelätään uhkaavan myös strategisia ohjuksia rajoittavan Start-sopimuksen jatkoa. Tämän vuosikymmen alussa voimaan astunut sopimus hillitsee Yhdysvaltojen ja Venäjän asevarustelua muun muassa rajoittamalla strategisten ydinkärkien määrää. Sen voimassaolo päättyy kahden vuoden kulutta, mutta sitä voidaan jatkaa viidellä vuodella, mikäli molemmat osapuolet suostuvat tähän.
Vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus (NPT) on pyrkinyt estämään ydinaseiden leviämisen. Usein tulkitaan väärin, ettei sopimus vaadi vanhojen ydinasevaltoja eli Venäjää, Yhdysvaltoja, Kiinaa, Isoa-Britanniaa ja Ranskaa ydinaseriisuntaan. Kuitenkin sopimus velvoittaa ydinaseettomia maita olemaan hankkimatta ydinaseita, ja vastineeksi ydinasevaltiot sitoutuvat avustamaan niitä rauhanomaisen ydinteknologian kehittämisessä ja tavoittelemaan ydinaseriisuntaa lopullisena tavoitteena ydinasearsenaalien täydellinen tuhoaminen. Valitettavasti NPT-sopimuksen heikkous on ollut siinä, etteivät ydinasevaltiot ole pitkään aikaan osoittaneet mitään merkkejä ydinaseriisunnasta vaan päinvastoin uusi varustautumiskierre näyttäisi olevan jo käynnissä, mikä tietysti rapauttaa ydinaseettomien maiden uskoa sopimukseen. Oma ongelmansa ovat sopimuksen ulkopuolella olevat vanhoja ydinasevaltioita myöhemmin ydinaseen kehittäneet Israel, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea, joka irtisanoutui vuonna 2003. Toisaalta ydinaseistaan ovat luopuneet Etelä-Afrikka sekä Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan, joihin niitä jäi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Usein sekä poliitikot että kansalaisetkin kommentoivat ydinaseriisuntakysymyksiä, kuten valitettavan usein ilmastonmuutostakin koskevia, sanomalla että eiväthän ne koske mitenkään Suomea: eihän meillä ole ydinaseita emmekä ole niitä hankkimassakaan. Ilmastonmuutoksen yhteydessä argumentaatio kuuluu, että Suomi on niin pieni etteivät meidän tekomme mitään vaikuta – vaaditaan toimia vain kiinalaisilta.
Ydinaseriisuntakysymykset koskevat kuitenkin meitä kaikkia. Kylmän sodan aikaan Suomi oli huomattavasti aktiivisempi ydinaseriisunnassa ja muissa liennytystä edistäneissä aloitteissa. Esimerkkeinä presidentti Urho Kekkosen vuonna 1963 tekemä aloite ydinaseettomasta Pohjolasta ja vuonna 1975 Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etyk. Lisäksi on mainittava vuonna 2013 YK:n yleiskokouksen suurella äänten enemmistöllä hyväksymä ATT-asekauppasopimus, joka oli syntynyt Suomen aloitteesta. Sopimuksen saavutukset asekaupan hillitsemisessä tosin ovat olleet hyvin vähäiset, mutta se on kuitenkin ollut merkittävä askel kohti kontrolloidumpaa asekauppaa ja muun muassa aseiden varastointiin ja kirjanpitoon liittyvää valvontaa.
Valitettavasti ydinaseriisuntakysymyksissä Suomen käyttäytyminen on ollut lähes identtistä ydinasevaltioiden ja ydinasedoktriiniin nojaavan Naton jäsenmaiden kanssa. Viimeisenä naulana aktiivisen ydinaseriisunnan edistämispolitiikan arkkuun on ollut Suomen kieltäytyminen allekirjoittamasta ydinaseet kieltävää sopimusta. Ruotsi oli alun perin mukana sopimusneuvotteluissa ja aikoi allekirjoittaa sopimuksen, mutta sielläkin on Yhdysvaltojen voimakkaan painostuksen takia päätetty jäädä sopimuksen ulkopuolelle. Yhdysvallat (ja Nato) ovat varmasti painostaneet myös Suomea, mutta sitä meille ei tietenkään kerrota.
Suomi boikotoi jo sopimusneuvotteluita. Tuollon ulkoministeriön asevalvontayksikön edustajat perustelivat tätä sillä, että Suomi oli valittu vuonna 2011 fasilitaattoriksi valmistelemaan Lähi-idän joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista koskevia neuvotteluita. Ydinasekieltoa koskeviin neuvotteluihin osallistumisen väitettiin hankaloittavan tätä tehtävää. No, tehtävä osoittautui kyllä ihan muistakin syistä mahdottomaksi, ja vyöhykealoite on toistaiseksi haudattu. Sittemmin on taas keksitty uusia, oudosti USA:n ja Nato-maiden kantoja myötäileviä perusteluita sopimuksen ulkopuolelle jättäytymisestä. Perusteluina on esitetty muun muassa, ettei sen avulla edistetä parhaalla tavalla ydinaseiden riisuntaa ja että ydinsulkusopimus kattaa aseidenriisunnan ja niiden päätymisen uusille valtioille.
Sitä toivoisi, että Suomi yrittäisi edistää ydinaseriisuntaa edes jollain tavalla – ja jos vaikka sitten itse keksisi parhaan tavan siihen. Heinäkuussa vuonna 2017 selkeä enemmistö maailman maista eli 120 YK:n jäsenvaltiota piti sopimusta ei ehkä parhaana mahdollisena mutta kannatettavana aloitteena ydinaseriisunnan edistämiseksi. Suomi ei ollut tuossa joukossa. Eikä valitettavasti ainakaan vielä näytä siltä, että uusi hallitus olisi ottamassa merkittäviä askeleita ydinaseriisunnan edistämiseksi. Mutta toivotaan ja kannustetaan Suomea tällä saralla.
Teemu Matinpuro
