Olin tyhjentämässä äitini yksiötä hänen kuolemansa jälkeen maaliskuussa 1993, kun sormeni sipaisivat epämääräisiä papereita lipaston perukalla. Vaikka hyllyt oli koluttu kertaalleen, totesin, että yhdelle oli jäänyt sota-aikaista postia. Ryhdyin tutkimaan tarkemmin.

Nipussa oli 27 korttia ja 12 kirjettä. Kortteja vanhempani näyttivät raapustaneen suunnilleen saman verran kumpikin. Isän korteista pääosa oli lähetetty vuoden 1942 jälkipuolella, kun taas äidin kortit osuivat sodan kiihkeimpään aikaan, kesään 1944.

Kirjeet eivät menneet yhtä tasan kuin kortit. Isän kirjoittamia kirjeitä löytyi vain kolme, äidin lähettämiä oli enemmän, ja kaikkiin niistä oli isketty pahaenteinen leima: ”Palautettava lähettäjälle”. Kolmen viimeisen kirjeen lähettäjäksi paljastui isäni eno, sotilaspastori ja hänen pitkäaikainen rintamatoverinsa.

Olin viskaamassa kirjeenvaihdon suojaksi käärittyä ruutupaperia menemään, kun vaimoni huomasi, että siihen oli kirjoitettu jotain. Luin tekstin ja totesin, että äiti oli riipustanut viimeisen viestinsä minulle: ”Isäsi perunkirjoitusta ei koskaan tehty. Sinä olet ainoa, mitä häneltä jäi.”

Kirjeenvaihdon löytyminen herätti monia kysymyksiä. Miksi kirjeitä ei ollut enempää? Miksi suuri osa postista käsitteli vain arkisia asioita? Oliko eläminen muka niin tapahtumaköyhää, ettei siitä saanut revittyä irti tuon enempää? Vai johtuiko korttien niukkasanaisuus sensuurin pelosta?

Aikaa myöten osa ongelmista selvisi. Kuten se, että postista oli selvästi kadonnut kirjeitä – ehkä muuton yhteydessä, ehkä muutoin. Monia kysymyksiä jäi ja jää vaille vastausta. En esimerkiksi käsitä vieläkään, miksei äiti kertonut kirjeenvaihdosta ennen kuolemaansa.

Sota-ajan kirjeet tapasivat alkaa kliseellä ”Täältä jostakin”, olipa kirjeen lähettäjä sotimassa Lapissa, Syvärillä tai Kannaksella. Helpottaakseni kirjeenvaihdossa esiintyvien aikojen ja paikkojen hahmottamista selvennettäköön, että isäni Kauko Vuorio syntyi vuonna 1913 Sysmässä, mistä hän muutti Helsinkiin ja sai työpaikan enojensa omistamasta asfalttifirmasta. Helmikuussa 1939, puolisen vuotta ennen talvisotaan joutumista, isäni meni naimisiin Parikkalasta kotoisin olevan ja sittemmin helsinkiläistyneen Saimi Poutasen kanssa.

Talvisodan jälkeinen rauhankausi päättyi uuteen sotaan kesällä 1941, ja isäni komennettiin jälleen rintamalle. Keväällä 1944 – aikana, jolta isäni kirjeet ovat – hän oli pohjoisessa, Sallassa. Sieltä hänet komennettiin kesäkuussa 1944 Karjalankannakselle torjumaaan Neuvostoliiton aloittamaa suurhyökkäystä. Kannaksen taisteluissa isä ehti olla vain lyhyen aikaa. Virallisten tietojen mukaan hän katosi 25.6.1944 kranaattikeskityksessä Koitalan kylässä Viipurin maalaiskunnassa.

Keväällä 1944 äiti ja minä olimme pommituksia paossa Somerolla ja sen jälkeen isoisäni luona Sysmässä. Alkukesästä 1944 äitini, minä ja orvoksi jäänyt serkkutyttöni Rauni matkustimme mummoni luo Syväorolle, Lamminkylään. (Kylän Suomen puolelle jääneet rippeet sijaitsevat 6-tien varrella olevan ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuiston tuntumassa Parikkalassa.) Heinäkuun jälkipuoliskolla 1944 annetun vetäytymiskäskyn jälkeen muutimme takaisin Helsinkiin.

Joku voi kysyä, eikö tätä kirjeenvaihtoa olisi voinut julkaista aikaisemmin kuin vasta nyt, 80 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Tietysti olisi voinut. Mutta myös nykyisellä julkaisuajankohdalla on perusteensa. Niitä suomalaisia, joita sodat ovat tavalla tai toisella koskettaneet, on yhä vähemmän, ja vastaavasti niiden suomalaisten määrä, joilla ei enää ole minkäänlaista kosketusta sotavuosiin, on kasvanut voimakkaasti. Eikö julkaisuajankohta olekin tässä mielessä mitä otollisin? Ja toisekseen: eikö kirjeenvaihtoa voisi ja tulisi ajatella ajankohtaisena muistutuksena siitä kasvavasta ihmisjoukosta, joka tälläkin hetkellä odottaa viestiä sotimaan joutuneilta rakkailtaan?

Isän kortteja ja kirjeitä

Kohotin hieman kulmiani, kun aloin selata isän kirjoittamaa postia. Kortit olivat lyhyitä ja huonosti puhuttelevia, kuten tämä 3.7.1942 lähetetty: ”Terveisiä isiltä sinne Somerolle. Hannulle, mammalle ja anopille että Paulille. Pappa.” Tai tämä 5.10.1942 kirjoitettu: ”Terveiseni tässä mammalle ja Hannulle, ja kiitos kirjeestä. Minä kyllä voin hyvin. Sain anopin paketin, laitoin kortin hänelle. Hyvät voinnit taas. Pappa. Läh. Stm Vuorio 1Kpk 1252.”

Tajusin kuitenkin pian, ettei kyse ollut niinkään isäni jäyhyydestä ja lyhytsanaisuudesta kuin siitä, ettei kortteihin yksinkertaisesti sopinut pitkiä jorinoita, vain muutama rivinpätkä. Niin lyhyistäkin korteista alkoi löytyä asiaa. Toive numero yksi näytti olevan loma, se toistui monessa kortissa. Tiedä sitten, miten loma-anomukset menivät läpi, mutta pari sota-aikaista perhepotrettia on säilynyt, joten ainakin muutaman kerran rintamalta on tullut lomilla pistäydyttyä.

Seuraavassa isän kirjeitä.

29.5.1944

Terveiseni tässä mammalle että sille Hannu-pojalle. Täällä menee entiseen tapaan. Kylmää ilmaa on vain jatkuvasti, ei näytä lämmintä tulevan. Lumet on kyllä pois, paitsi noilla tuntureilla näyttää sitä olevan aika paljon. Meillä on ollut tätä touhua, ettei ole saanut pyhiä pitää. Touhuttu tämän prikaatin herrojen asunnon kanssa. Kyllähän minulla olis vähän itselläkin töitä, nimittäin viraapelia tuolla kylällä. Olin jo parina iltana vähän yrittämässä tiilintekoa, mutta tuntui niin raskaalta, että ei sekään oikein huvita näillä sapuskoilla.

Minä saan pienen keikan, tarkoitus on laudoittaa yhden navetan sokkeli. Saan siitä tuhatkunta markkaa. Kyllähän sitä iltaisin töitä tekisi, mutta kun tämä ruoka on käynyt kesän tultua niin kehnoksi, ettei niillä jaksa. Muutoin kyllä olis iltaisin aikaa. On niin valoisaa, ettei saa nukkua ennen puolta yötä ollenkaan. Tosin on niin valoisaa, että läpi yön näkee sisälläkin lukea tai kirjoittaa. Hiukan hämärtyy keskiyön aikaan. Kunhan menet sinne Karjalaan, niin sieltä voisit laittaa jotain ruoanpuolta. Yrittäisin vaikka tehdä niitä tiiliä, saisinhan siitä satasen illassa. Jos vain saatais olla tässä kylässä kauemmin.

Sinä olet siis käynyt siellä Lapualla. Kyllähän se hyvä olisi, jos sieltä apua tulisi. Kun nyt menet sinne maalle, niin älä kovin paljon steppaa siellä. Paistata päivää ja yritä koettaa, jos niistä lääkkeistä olis apua jalalle.

Täällä on meidän miehet pitkin kyliä maanviljelystöissä ja samalla paikkakuntalaisten turvana, kun täällä on sellaista, että ryssän partiot saattaa yllättää milloin tahansa. Ei täällä ole yhtenäistä linjaa kuin mitä juuri tällä kohtaa, sivustat on kummallakin puolen auki.

Olishan meille viraapeliä täällä aika paljon. Lehmosella on se navettaurakka, jos vain keritään se rakentaa, ja olis paljon muutakin rakentamista täällä. Paikkakuntalaiset teettäisivät mökkejään, mutta kun ei niillä ole työvoimaa.

Kyllä kait sinä pian menet sinne maalle. Koitahan vain rientää, että ennätät olla siellä jonkun aikaa, edes tämän pari kuukautta. Jos se ryssä ei käy pommittamassa, niin meneehän se syyskesä siellä kaupungissa, kun tulee pimeät yöt ja huonommat säät.

Ja luulishan tämän rupeavan jo kuluvan kesän nimissä selvenemään, eihän nyt luulis, että enää seuraava talvi menee täällä sotatouhussa. Vaikkapa mistäpäs sitäkään tietää, kuinka kauan menee ennen kuin tämä selvenee.

Niin, hyvää vointia nyt taas. Paljon terveisiä sinne Karjalaan, kunhan menette. Hyvää ja hauskaa kesää mammalle että Hannulle. Voikaahan hyvin, muutama suukko Hannulle ja mammalle.

Monet terveiseni, kuulemiin
Isä-pappa
Hannu-pojalle isältä paljon terveisiä. Olehan kiltti poika siellä.

4.6.1944

Terveisiä sinne teille! Kiitos kirjeestä jonka sain illalla. Täällä menee entiseen tapaan. Kesä alkaa täälläkin tulla vähitellen. Tänään on jo aika lämmintä, mutta kyllä se on ollutkin kylmää tähän asti.

Kyllä voi olla kaunista tämä Pohjolan yö. Olin viime yön kello yhteen työssä. Ei yhtään huomaa, että onko päivä vai yö, kun aurinko nousi jo vähän ennen puolta yhtä. Että yhden tunnin korkeintaan se oli näkymättömissä.

Laitoimme Lehmoselle sellaista kioskia. Sen vaimon pitäis tulla tänne ja laittaa sellanen virvokejuomien kioski. Kyllähän sillä hankkii, jos vain saisi sitä olutta riittämään. Juojia täällä kyllä on ja varmaan kauppa käy hyvin, kun tulee lämpimät ilmat.

Saattaa olla, että saadaan olla aika kauan täällä Sallassa, jos vain näin rauhallisena pysyy. En minä ole päässyt vielä mitään tienaamaan. Parina iltana olin, mutta en päässyt tekemään paljon mitään. Tiiliä löin jonkin kappaleen päälle viisisataa ja navetan sokkelia aloin laudoittaa. Tiilinteko ei käy, kun ei ole sementtiä. Lisäksi homma on niin raskasta, että en siitä niin välitäkään.

Sehän oli asia, että se Lapuan käynti meni hyvin, toivotaan että ne lääkkeet nyt tepsisi. Se rahahan oli siinä nyt pikku juttu, kunhan vain lääkkeet vaikuttavat. Minulla olisi ollut Hannu-pojalle yksi levy suklaata, saa nähdä jos se säilyy niin kauan kun tulen lomalle. Kahviakin on jo vähän säästössä, että pari kolme pannua voisi keittää. Ruokapuoli muuttui vähän heikommaksi, kun tuli kesämuonat – taisi viimeisetkin loppua.

Kun sattuisit saamaan ne housut jonkunlaiset, tai kangasta. Einarilla oli sellainen tiekonaalipuku. Oliskohan se mahtanut hävittää ne housut? Saisihan niistä kun laittais ratsupaikat vaikka nahkasta. Sellaisethan ne pitäis olla, että ne sopis sotilaspukuun. Ei se kannata ruveta paljon maksamaan, jos muutamalla satasella sattuisi saamaan. Eipähän tässä sitten tämän kummempaa. Hyvää vointia ja monet terveiset mamma että Hannu, muutama suukko Hannulle ja mammalle.

Kuulemiin Isä-pappa

15.6.1944

Monet terveiseni mamma että Hannu-poika.

Olen matkalla Kannakselle. Sain sinun paketin juuri lähtiessä. En tiedä uutta osoitetta vielä, mutta kirjoitan pian. Meillä on tämä posti nyt niin jumissa. Kirjoitahan sinne Hesaan ja kerro terveiseni sinnepäin. Minä muuten voin hyvin. Saa nähdä mitä sitten seuraa perästä.

Pitäkää huoli ettette jää sitten jalkoihin, jos se ryssä kovin alkaa ryntäämään. Tiedät kai mitä on sattunut? Ryssä on päässyt lävitse siellä Kannaksella.

Mutta voikaa nyt hyvin, ei hätää mitään vielä. Monta suukkoa mammalle ja Hannu-pojalle.

Kuulemiin Isä-pappa
Monet terveiset anopille ja Paulille että muillekin.
Luultavasti kirjeet tulee entisellä osoitteella 1257. Kpk. 2

Äidin postia 1944

Se, mitä kaikkea äitini ehti kirjoittaa isälle sotavuosien ja -kuukausien aikana, jää arvailujen varaan. Ehkäpä isäni säilytti postin repussa (niin kuin elokuvissa) ja selasi viestejä tilaisuuden tullen korsuissa tai sirpalesuojissa. Joka tapauksessa kesäkuun 25. päivä 1944 teki selvää niin isästä kuin äidin kirjoittamista kirjeistä. Alkoi uusi vaihe: äiti jatkoi kirjoittamista, isä ei vastannut, posti palautettiin lähettäjälle.

Lamminkylä 18.6.1944

Isi rakas! Lämmin tervehdyksemme täältä ja kiitokset kirjeestäsi, jonka sain 16. päivänä. Lähetin samana päivänä sinulle kortin. Ihmettelit kai että mistä tiesin jo silloin, että olette tulleet alas. Kysyin Parikkalassa käydessäni junassa olleilta miehiltä, josko he tietävät jotain, ja joku sanoi että olette lähteneet jo alaspäin. Luulin että olisitte jo saapuneet mutta olittekin vielä silloin matkalla. Ette kai tulleet tästä ohi? En olisi suonut sinulle rakas tätä siirtoa, mutta minkäs meikäläinen sille voi. Ei muuta kuin toivoa parhainta. Kuulemme tänne sodan jyskettä ja pommituksia on täällä lähempänäkin. Evakoita kulkee kylän ohi sieltä Kannakselta tullessaan. Saa nähdä, joudummeko me lähtemään täältä. Ei me vielä lähdetä, mennään sitten kun toisetkin. Lähetin Peltoselle kortin 16. päivänä ja kerroin heille jo siinä, että olet täällä alhaalla. Viime yönä lähti tämä Sirkan veli Veikko myös lomalta Syvärille. Hänellä on morsian vielä täällä.

Nyt tuli taas niin kylmäksi tuo ilmakin. Viime yön satoi vettä. Vaikka samathan ne on meillä nyt ilmat, kun olemme näin lähellä toisiamme. Jos olemme täällä vielä elokuussa ja saat lomaa, tuletkin sitten tänne meidän luo. En tiedä mistä se johtuu, mutta en ole tällä kertaa kovin levoton tähtesi, vaikka käsitän sinun asemasi. Että ei ole sota nyt leikin asia, jos se nyt on ollut leikkiä koskaan.

Olisinpa tiennyt, että tästä olisitte ohitse kulkeneet, niin olisin yrittänyt olla edes asemalla katsomassa kun menit ohi. Koneet jurraa tästä yli yhtenään, omat ja joskus kai vieraatkin. Muuten menisi aika hyvin täällä, kun vain saisi rauhassa olla. Sain Sysmästä kirjeen, vaan ei siinä ollut juuri mitään, puoli arkkia vain oli kirjoitettu. Mummi oli saanut lähettämäni paketin. Sinne on tuotu kovin evakoita, melkein joka taloon, kertoi hän.

Lähetän sinulle pienen paketin alkuviikosta, pienen taas, jos vaikka toinen pieni sitten heti perään. Kotiin kaupunkiinhan emme voi nyt mennä, kun on taas kehotettu sieltä poispäin lähtemään. Kaupungista en ole saanut tänne vielä postia. Koeta nyt pistää usein joku rivi meille, sillä sitä me vain odottelemme.

Voi parhaiten isi-kulta. Toivon korkeimman varjelusta sinulle. Monet rakkaimmat terveisemme, Mamma ja Hannu”

”Isi Rakas! Terveisiä sinulle oikein paljon. Minä olen voinut hyvin. Raunin kanssa on leikitty ja vähän tapeltu. Olen syönyt kovasti. Onks isi kovasti ampunut? Kyllä Hannu muistaa isiä aina iltaisin.

Hyvin paljon terveisiä ja viisi suukkoa ja vielä kolme omalta suurelta Hannu-pojaltasi.
Myöskin äidin suukkoja!! (Jälkikirjoitus, kuin Hannu olisi raapustanut sen.)

Lamminkylä 26.6.1944

Parhain tervehdykseni sinulle isukki. Olen pistellyt vain kortteja, kun en ole saanut sinulta postia yli viikkoon. Se Pieksämäestä lähettämäsi on viimeinen tähän asti tullut. Olen kovin huolissani tähtesi, senhän arvaat. Täällä olemme niin lähellä rintamaa, että kuulemme sieltä omin korvinkin, ja puheita kuulee tietysti vielä enemmän. Tänään on tasan 10 päivää kun sain kirjeesi. Sehän ei tosin ole pitkä aika muuten, mutta tänä aikana se on sitä kylläkin. Puhuvat kirjoituskiellosta, ja ymmärränhän minä että jos sinun on pakko vaieta, niin se ei ole silloin välinpitämättömyyttä sinulta. Tiedän, että kirjoitat niin pian kun vain saat tilaisuuden siihen.

Olisin lähettänyt sinulle paketin, mutta nyt ei saa lähettää – vasta 1.7. alkaen. Sain ostaa lampaanpaistia, vaikka kotona elikkä täällä se tietysti paistettiin. Jos lähtö täältä tulee, niin kyllä täältä saisi lihaa ostaa, varsinkin lammasta ja raavasta. Paisti on ollut pakattuna jo viikon, mutta ei ole tullut sitä lähtömääräystä. Jokainen tietysti toivoo, ettei sellaista tulisikaan, mutta moni on toisaalta saanut jo lähteä.

En ole käynyt valtatiellä yli viikkoon enkä ole joutunut näkemään sitä tien täyteistä pakolaistulvaa, mikä siellä kuuluu olevan – karjaa, kuormia, ihmisiä. Olisin mielelläni lähtenyt jo pois täältä, mutta kun äiti oli kipeänä, niin en voinut mihinkään lähteä. Nyt hän olisi jo paremmassa kunnossa, mutta ajattelimme lähteä yhtä aikaa. Tai jos ei huolisikaan lähteä, niin olisimme vielä täällä. Terveinä olemme kyllä, Hannu ja minä. Aurinkoa olisi vain saanut olla enemmän ja lämmintä, että Hannu ruskettuisi enemmän. Se on niin suurta poikaa olevinaan.

Olisi hauskaa, jos saisimme olla täällä rauhassa ja saisit loman ajoissa, silloin tulisit meidän luo tänne. Voisimme mennä sitten kotiin yhdessä, ja näkisit sinäkin synnyinkyläni. En ole saanut mitään postia Paulilta, en tiedä yhtään, mitä hänelle kuuluu ja kuinka hän voi. En ole saanut mitään postia myöskään kaupungista. Pari kolme korttia olen postittanut, mutta kukaan ei ole lähettänyt tänne mitään. Voihan tuossa postinkulussakin olla viivytyksiä nykyisin. Hannu leikkii Raunin kanssa mielellään, kovin mielellään.

Näin illansuussa aurinko paistaa niin kirkkaasti. Kuinka hauskaa olisikaan saada sinut luokseni ja loppuisi tuo kirottu sota. Ikävöin sinua isukki rakas. Kun suljen silmäni, niin voin kuvitella sinut vierelleni ja aivan kuin tuntisin lähelläolosi. En voi muuta kuin toivoa sinulle parhainta rakas.

Lämpimät terveisemme. Toivottavasti ei tarvitse enää kauan hermoilla, kirjettä varttuen. Monta suukkoa sinulle isukki omalta Hannu-pojaltasi ja omalta mammaltasi.

Lamminkylä 30.6.1944

Terve vaan isukki. Pistän tässä taasen muutaman rivin sinulle näin aamutuimaan. Vaikka eihän nyt niin aikainen ole. Täällä me vielä vain ollaan, eikä viitsisi lähteä, jos saisikin olla täällä. Hannulla on kovin hauskaa täällä ja eihän minullakaan ole valittamisen syytä. On paljon rattoisampaa kuin Sysmässä. Olisi tää kesä hyvin mennyt, jos vain olisi saanut olla rauhassa. Ja kun tietäisi, ettei sinulla isukki ole hätää siellä. Kunpa tämä elämä selvenisi jollain tavalla, ettei enää tarvitsisi sotia. Kaikki miehethän te siellä menette, jos ei tämä lopu.

Kuules isukki, kun siinä prikaatissa on täältä yksi tuttu mies – Tauno Poutanen – niin satutko tuntemaan? On ollut Kannakselta saakka samassa porukassa. En tullut isältään kysyneeksi, missä poppoossa hän on.

Kiitokset siitä kauniista joulukortista. Olin iloinen saadessani sen.* Lähetän huomenna paketin. Kun ei vain kestäisi kauan matkalla, että paisti olisi hyvää kun saat sen. Täältä sais lihaa nykyisin ilman korttiakin.

Veeralta sain kirjeen, hän kuuluu olevan kovassa Ruotsin-kuumeessa. Niin ne hienot rouvat, lähtevät Ruotsiin karkuun. Mutta sanoo olevan vaikeaa päästä sinne.

Nyt on niin kauniita ilmojakin. Vien lapset tänään rantaan, olemme olleet siellä vain yhtenä iltapäivänä. Tänään leivotaan leipää ja pullaa, niin saa edes vähän korppuja sinne pakettiin.

Saa nyt nähdä, kauanko täällä voidaan olla. Tavarat on yhä pakattuna, mutta ei ole tullut lähtökäskyä – ei kai tulekaan niin kauan, ennen kuin linja tulee lähemmäksi. Täytyisi lähteä pian viemään tätä postia, mieli saada se lähtemään tänään. Peltoselta en ole saanut mitään postia.

Monet rakkaat terveisemme ja parhainta vointia sinulle isi-kulta.

Varron postia taas sinulta.
Kuulemiin tai mieluummin näkemiin.
Mamma ja Hannu-poikasi

Lamminkylä 2.7.1944

Isi rakas, lämmin tervehdykseni taasen sinulle. Olen pistänyt melko usein sinulle postia, vaikka en ikävä kyllä ole saanut kuin yhden kirjeen ja yhden kortin koko tämän neljän viikon aikana, minkä ajan olen ollut täällä. Enhän sinua siitä moiti, vaikka kovin minä sitä postia joka päivä odotan. Nyt taas on jo melkein viikko aikaa, kun sain korttisi. Sitä tuntuu päivä päivältä yhä synkemmältä, jos postia ei tule. Mutta viis postista, pääasiahan on että säilyt terveenä siellä sodan pauhuissa. Kuulemme täältä usein jyrinää. Aina silloin tällöin läpi vuorokauden, välillä vain jonkin aikaa yhtämittaisesti.

Olemme melkein seuraavia vuorossa, jos lisää evakuoidaan. Elämme tavarat pakattuina ja osa on täytynyt ottaa jo käyttöön. Äitikin on taasen hyvässä kunnossa, että voisin sen puolesta vaikka jo lähteä, mutta Hannun olisi täällä kovin hauska olla. Ja jos ei tarvitsisi lähteä pois, niin olisin syksyyn, kuten oli aikomuskin. Hannu ja Rauni ovat olleet nyt monet päivät ilman vaatteita ja ovat jo eri ruskeita. Minäkin olen ottanut eilen ja tänään aurinkoa koko kropalle. Kaikki olisi niin hyvin, jos ei olisi tätä helvetinmoista sotaa.

Kunhan sinä isukki rakas vain elävänä sieltä selvenisit, niin muu elämä saisi olla kummoista tahansa. Uskon, että jos nämä sotavuodet eivät ole olleet hauskoja ja helppoja, niin pahin on nyt esillä. Kyllä te miesparat olette aika liemessä. Lähetin eilen sinulle paketin. Saa nähdä, onko se paisti hyvää vielä, kun saat sen. Paistoin sen näet jo aikaisemmin, kun pakettien lähettämiskielto oli kuluvan kuukauden 26. päivään asti. Kun kieltoa jatkettiin sitten tämän kuun 1. päivään, joutui paisti varttumaan kovin kauan. Paistoin sitä kyllä vähän uudestaan, ja oikein hyvää se oli kun laitoin sen pakettiin. Panin vielä suolaa kaiken varalta siihen paperiin.

Hannu on jo nukkumassa ja minäkin menen heti viereen. Olisitpa sinäkin papsi meidän vieressä niin olisi kaikki hyvin. Toivottavasti saan pian postia sinulta. Parhainta vointia ja rakkaat terveisemme isille. Monta suukkoa myös mammalta ja Hannu-pojaltasi.

Hyvää yötä rakas papsi.

Lamminkylä 6.7.1944 (osoitettu stm. Lehmoselle, palautettu lähettäjälle)

Pyydän ensin anteeksi, kun vaivaan teitä huolineni, mutta se tuntuu olevan helpointa. Olen nyt saanut takaisin kirjeen ja kortin, jotka olen lähettänyt Kaukolle viimekuun 18. ja 20. päivinä. Sieltä Kannakselta en ole saanut häneltä kuin yhden 20. päivänä lähetetyn kortin. Soitin jo kaupunkiin, että koettaisivat ottaa hänestä tietoa sieltäpäin. Olen kovin levoton hänen tähtensä. Ehkä olette ystävällinen ja kirjoitatte minulle, onko jotain ikävämpää sattunut. Olemme pojan kanssa vielä maalla Karjalassa.

Toivon teille hyvää onnea siellä, jään odottamaan vastaustanne.

Monin terveisin Saimi ja Hannu Vuorio
Osoite: Syväoro, Lamminkylä

Rintamalla 12.7.1944

Rouva Saimi Vuorio

Helsinki, Hämeentie 48 B 18

Olen saanut tehtäväkseni tiedottaa, että miehenne stm. Kauko Kalervo Vuorio katosi joukostamme 25.6. Kostelan kylässä Viipurin maalaiskunnassa eikä hänestä sen jälkeen ole kuultu mitään. Mainittuna päivänä antoi vihollinen lohkollemme ankaran kranaattikeskityksen, jolloin miehenne jäi kadoksiin. Mitään muuta tietoa ei meillä valitettavasti ole.

Rouva Vuorio! Pyydän teitä tervehtiä ja rohkaista Jumalan omalla sanalla lapsestaan: ”Minä annan käskyn enkeleilleni siunata ja varjella sinua kaikilla sinun teilläsi.” Sodan ankariin lakeihin kuuluu ero rakkaista. Teidän taakaksenne jää toistaiseksi kantaa epätietoisuus miehenne kohtalosta. On hyvä ja turvallinen tietää, että sama Vapahtaja, joka on teidän luonanne, on myös miehenne turvana, missä hän lieneekin, ja että te saatte puhua rakkaastanne Hänelle, joka voi aina auttaa ja kuolemastakin pelastaa. Jääkää turvallisin mielin armollisen Jumalamme turviin.

Sydämellisesti teitä tervehtien
Sot.past. Hannu Pietilä

Helsingissä heinäkuun 20. päivänä 1944

Saimi & Hannu

Parhaat terveisemme teille sinne Karjalan maille ja kiitokset siitä kirjeestä, jonka Anni sai joitakin aikoja sitten. Olen koettanut saada selvää siitä Kaukon asiasta, mutta tällaiset asiat ovat hiukan hitaanlaisia ja monivaiheisia, joten sen selvän saaminen on viivästynyt. Nyt kuitenkin olen täältä Valistustoimistosta saanut juuri tänä päivänä sellaiset tiedot, jotka eivät ole teille eikä myöskään meille täällä mitenkään lohdulliset. En tosin voi sanoa että Kauko olisi kaatunut tai haavoittunut enkä varmuudella tiedä sitäkään onko hän joutunut vangiksi, mutta joka tapauksessa täällä on hänen kantakorttiinsa merkitty että hän on kadonnut 25. päivä kesäkuuta Kostela-nimisellä paikkakunnalla. Asia on tällä kertaa täysin murheellinen, mutta toivoa ainakin vielä voidaan, kunnes tuonnempana saadaan asiaan lisäselvyyttä. Kirjoittamalla Kaukon kenttäpostiosoitteella sen osaston Pastorille tai Komentajalle niin häneltä voidaan saada ehkä tarkempia tietoja asiaan, täällä nämä täkäläiset eivät muuta asiaan voi sanoa kuin mitä olen edellä kirjoittanut. Siellä on nykyään kadonnut paljon, tosin toiset ovat jääneet kentälle venäläisten puolelle kaatuneina, mutta on myös paljon jäänyt sinne vangiksi ja silloin on mahdollisuuksia tuonnempana vielä tavata.

Me voimme täällä muuten kohtalaiseen tapaan, olemme aikomuksenamme huomenna matkustaa sinne Sysmään muutamaksi päiväksi, ehkä viikoksi. Mammakin meinaa lähteä mukaan vielä kerran katsomaan entisiä kotipaikkoja. Monet lohdulliset terveisemme ja toivokaamme yhteisesti ettei niin huonosti sentään ole asiat kuin nyt näyttää, vaan asiat tuonnempana selviävät toivomallamme tavalla. Kuten jo sanoin on edellä oleva tieto saatu tänäpäivänä ja sen paikkansapitävyydestä vastaa edellä mainittu Valistustoimisto.

Monet parhaat terveisemme teille molemmille
Einar Peltonen

Perjantaina 28.7.1944

Parahin Rouva ja Hannu Vuorio

Lämpimät terveiseni teille täältä jostain. Sydämelliset kiitokseni kirjeestänne jonka sain tänä aamuna vastaanottaa.

Mitä tulee Kaukoon että Lehmoseen, minä kirjoitin vaimolleni että hän kävisi luonanne kertomassa heidän viime vaiheistaan, mutta todennäköisesti hän ei ole tavoittanut rouvaa kotoa. Olette kait silloin ollut kesälomalla.

Niin, mitä tulee Kaukon viime vaiheisiin, aloin heti kun palasin takaisin riveihimme tiedustella Kaukon vointia. Vastaus jäi melko suppeaksi, kukaan ei voinut mitään tarkempaa hänestä selittää.

Ainoat, jotka saattoivat kertoa hänestä, olivat hänet viimeksi nähneet. Että hän on ehkä joutunut vangiksi tai pahimmassa tapauksessa hän on ehkä jättänyt meidät. Olemme syvästi murheellisia hänen vuokseen hän kun oli kaikkien pitämä mies, avulias ja väsymätön luonne.

Kertovat että hän ja hänen toverinsa olisivat jääneet molemmat tuolle puolen rajan. Meille kun tuli niin kiivas lähtö pois asemista. Ryssä oli kuulemma niin kauhean keskityksen niille antanut.

Minäkin olen ollut sairaalassa jonkun viikon, jouduin Kuolemanjärveltä heti alkuun.

Menen tänään 5:n vuorokauden lomalle. Jos voisin jotain selittää, niin voisitte soittaa ja tiedustella Hki puh. 75119.

Lehmonen on jättänyt meidät, hän sai täysosuman suojakuoppaan.

Sydämelliset terveiseni Hannulle sekä Rouvalle.
Vierukari
2Kpk 1957

* * *

Mitä pitäisi sanoa vielä. Ehkä on syytä todeta, että minulle ei jäänyt pienintäkään muistikuvaa isästäni. Syykin on selvä: olin 3-vuotias hänen kadotessaan ja hän joutui olemaan koko ajan rintamalla.

Äidistäni voin sanoa, että sotien jälkeiset vuodet olivat ymmärrettävästi vaikeat. Toivoa ylläpitivät aluksi Neuvostoliitosta aika ajoin vapautetut vankierät. Jospa isäni olisi sittenkin elossa ja löytyisi vankien joukosta. Haave jäi kuitenkin turhaksi. Vankien tulo alkoi tyrehtyä ja leskeksi jääneiden naisten elämä muodostui pääsääntöisesti varsin tukalaksi. Muutaman vuoden äitini yritti tulla toimeen hoitamalla tuttavien ja työläisperheiden lapsia, mutta lastenhoito osoittautui tulonlähteenä riittämättömäksi.

Oli tehtävä lopullinen ratkaisu.

Isäni julistettiin kuolleeksi ja äitini pääsi töihin Suvilahden sähkölaitokselle, missä hän työskenteli siivoojana eläkkeelle siirtymiseensä asti.