Päiväys ja aika
26/03/2026
17:00 - 19:00
Tapahtumapaikka
Jyväskylän kaupunginkirjasto
Vapaudenkatu 39-41
Jyväskylä
Mikä on Länsi-Sahara, miten moderni kolonialismi näkyy suomalaisessa ruokakaupassa ja mitä me voimme tehdä sorrettujen kansojen vapauden puolesta? Tule ottamaan selvää torstaina 26.3. kello 17 Jyväskylän pääkirjastoon!
Länsi-Saharan alkuperäiskansa sahrawit ovat kamppailleet ”Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi” kutsutun kotimaansa itsenäisyyden puolesta yli 50 vuotta. Espanjan siirtomaavallan päätyttyä Marokko on miehittänyt aluetta vuodesta 1976 kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Yli 150 000 sahrawia elää kotimaansa ulkopuolella pakolaisleireillä, ja pakolaisuuden kokemus ylittää sukupolvet. Länsi-Saharan tilanne koskettaa myös suomalaisia, sillä Marokko tuottaa miehitetyillä alueilla paljon elintarvikkeita EU:n markkinoilla. Esimerkiksi alueelta tuotuja tomaatteja myydään Suomessa yleisesti kaupoissa.
Tilaisuuden alustaa Three Generations -lyhytelokuva, joka kertoo sahrawipakolaisten tarinan ja avaa samalla Länsi-Saharan tilanteen taustoja laajemmin. Dokumentaristi ja valokuvataiteilija Kerttu Matinpuro johdattaa syvemmälle teemaan. Matinpuro on dokumentoinut pakolaisleireillä elävien sahrawien elämää Algeriassa ja perehtynyt laajasti Länsi-Saharan tilanteeseen.
Järj. Kansainvälinen solidaarisuustyö






