Euroopan unioni ja Marokko ovat nauttineet pitkään laajoista kauppasuhteista EU:n ja Marokon assosiaatiosopimuksen puitteissa, joka tarjoaa etuuskohtelun maatalous- ja kalastustuotteille. Kuitenkin jo yli vuosikymmenen ajan näitä sopimuksia on riitautettu oikeudellisesti, koska niitä on sovellettu Länsi-Saharaan ilman kansainvälisen oikeuden vaatimaa alueen asukkaiden suostumusta. Komission neuvottelema uusin kauppasopimus Marokon kanssa, joka koskee myös miehitetyltä alueelta peräisin olevia tuotteita, osoittaa jälleen kerran sen, että EU on valmis sivuuttamaan oman tuomioistuimensa aiemmin vahvistamat oikeusperiaatteet.

Länsi-Sahara, harvaan asuttu alue Afrikan luoteisrannikolla, on ollut kiistanalainen Espanjan vetäydyttyä sieltä vuonna 1975. Marokko miehittää noin kahdeksaakymmentä prosenttia alueesta ja kutsuu sitä ”eteläisiksi maakunnikseen”, kun taas Polisario-rintama on julistanut sen itsenäiseksi Sahrawien arabidemokraattiseksi tasavallaksi (SADR). Kansainvälisen tuomioistuimen vuonna 1975 antamassa neuvoa-antavassa lausunnossa todettiin, ettei Marokon ja Länsi-Saharan välillä ole suvereniteettisuhdetta. YK luokittelee Länsi-Saharan edelleen itsehallinnottomaksi alueeksi ja tukee prosessia, jossa kunnioitetaan sen asukkaiden oikeutta päättää tulevaisuudestaan. Kyse ei ole retoriikasta, vaan kansainvälisen oikeuden määrittämästä kansojen itsemääräämisoikeudesta siirtomaa-aseman päättyessä.

EU:n tuomioistuin todennut sopimukset laittomiksi

Lokakuussa 2024 antamassaan viimeisimmässä tuomiossa Euroopan unionin tuomioistuin (CJEU) päätti, että EU:n ja Marokon väliset kauppa- ja kalastussopimukset eivät voi laillisesti koskea Länsi-Saharaa. Tuomioistuin katsoi, että Länsi-Sahara on kansainvälisen oikeuden mukaan ”erillinen ja itsenäinen” alue, jonka kattavat sopimukset edellyttävät Polisario-rintaman edustamien sahrawien suostumusta, ja että alueen tuotteiden merkitseminen ”marokkolaisiksi” on kuluttajia harhaanjohtavaa ja rikkoo EU:n lainsäädäntöä. EU:n ja Marokon väliset sopimukset eivät koske Länsi-Saharaa, koska alueen kansa ei ole antanut suostumustaan niihin. Lisäksi tuomioistuin ilmaisi selvästi, että Länsi-Saharan ”väestö” ja Länsi-Saharan ”kansa” – eli ne, joilla on oikeus itsemääräämisoikeuteen – ovat kaksi eri asiaa.

Näistä tuomioista huolimatta Euroopan komissio ja Marokko solmivat lokakuussa 2025 uuden kauppasopimuksen – ”kirjeenvaihdon”, jolla muutettiin EU:n ja Marokon välistä assosiaatiosopimusta. Sopimuksen mukaan Laayoune-Sakia El Hamran ja Dakhla-Oued Eddahabin (molemmat Länsi-Saharassa) alueiden tuotteet saavat saman tullietuuskohtelun kuin marokkolaiset tavarat. Vientiasiakirjoissa on kuitenkin ilmoitettava alkuperäisen alueen tarkka sijainti, ilmeisesti läpinäkyvyyden varmistamiseksi. Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti, kunnes Euroopan parlamentti on sen ratifioinut.

Pragmatismi periaatteiden edelle

Brysselin instituutiot ovat hiljaa vaihtamassa periaatteita tarkoituksenmukaisuuteen, mikä lähettää vaarallisen signaalin sorretuille kansoille ympäri maailmaa. Euroopan komissiolle sopimus edustaa tasapainoilua oikeudellisten rajoitteiden ja geopoliittisten tarpeiden välillä. Jotkut jäsenvaltiot – erityisesti Espanja ja Ranska – tukevat sopimusta strategisista syistä vedoten Pohjois-Afrikan vakauteen ja taloudellisiin etuihin. EU:n dilemma onkin jälleen kerran se, kuinka pitää kiinni julistetuista oikeudellisista ja eettisistä periaatteita ja samanaikaisesti ylläpitää yhteistyötä tärkeiden alueellisten kumppaneiden kanssa. Marokko on EU:lle tärkeä kumppani esimerkiksi maahanmuuton hallinnassa, terrorismin torjunnassa ja uusiutuvan energian alalla. 

Komissio katsoo, että sopimus hyödyttää paikallista väestöä, mukaan lukien sahrawit, edistämällä kehitystä ja integraatiota. Kanta perustuu kuitenkin taloudellisiin arvoihin, jotka on tehty kuulematta Polisariota, YK:n laillisesti tunnustamaa sahrawikansan edustajaa. Konfliktin rauhanomainen ja oikeudenmukainen ratkaiseminen voi tapahtua vain kansainvälisen oikeuden kunnioittamisen kautta, jonka mukaan sahrawikansalla on luovuttamaton ja vanhentumaton oikeus itsemääräämiseen.

Polisario-rintama ja sahrawien kansalaisyhteiskunnan järjestöt ovat tuominnut uudet sopimukset räikeänä kansainvälisen oikeuden rikkomisena ja EU:n oman tuomioistuimen päätösten pilkkana. Kritiikkiä on esitetty kuulemisen puutteellisuudesta, Marokon hallinnan normalisoinnista alueella ja sahrawien luonnonvarojen hyödyntämisestä ilman oikeudenmukaista korvausta. Polisario aikoo haastaa sopimuksen jälleen kerran Euroopan unionin tuomioistuimessa. 

Sopimuksen voimaanastuminen vaatii vielä Euroopan unionin parlamentin hyväksynnän. Useat parlamentin jäsenet ovat kyseenalaistaneet komission neuvotteleman sopimuksen siitä, onko sahrawien suostumus todellinen. EU:n toiminta Länsi-Saharaa koskevien sopimusten osalta voi luoda ennakkotapauksen, joka koskisi muita alueellisia konflikteja, joissa kansainvälinen oikeus ja poliittinen pragmatismi ovat ristiriidassa.

Diplomaattinen voitto Marokolle

Sopimus uhkaa syventää sahrawien syrjäytymistä, jos taloudelliset hyödyt ohittavat heidät. Marokolle se merkitsee diplomaattista voittoa, joka vahvistaa Länsi-Saharan integrointia sen kansallisiin rakenteisiin. Euroopan unionille se merkitsee tasapainoilua kansainvälisen oikeuden ja tärkeän kumppanuuden välillä. Nyt neuvoteltu sopimus asettaa etusijalle lyhyen aikavälin geostrategiset liittoumat ja kaupalliset edut kansainvälisen oikeuden kustannuksella ja voi luoda ennakkotapauksen, joka koskisi muita alueellisia konflikteja, joissa kansainvälinen oikeus ja poliittinen pragmatismi ovat ristiriidassa.

Länsi-Saharan kysymys paljastaa EU:n jatkuvan kamppailun sen yrittäessä sovittaa arvopohjainen diplomatia yhteen strategisten etujen kanssa. Lopulta Eurooppa joutuu tekemään valinnan: pitääkö se kiinni oikeusvaltioperiaatteesta vai annetaanko poliittisen opportunismin rapauttaa ulkopolitiikan arvopohjaa. 

Kansainvälisen oikeuden ja sahrawien oikeuksien kunnioittaminen ei ole heikkoutta, vaan uskollisuutta arvoille, joita EU väittää edustavansa.

• Kirjoittanut Teemu Matinpuro