Yksi sodan säännöllisistä seurauksista on koulunkäynnin kärsiminen, jopa estyminen. Samoin lasten ja muiden siviilien menehtyminen.
Syyskuun 1. päivänä 2004 Šamil Basajevin alaisuudessa toimineet 30–40 tšetšeeniterroristia ottivat Pohjois-Ossetian Beslanin koulussa N:o 1 panttivangeikseen koululaisia, vanhempia ja opettajia, kaikkiaan yli tuhat henkeä. Kaksi päivää myöhemmin Venäjän sisäministeriön joukot rynnäköivät vapauttamaan panttivankeja, jolloin menehtyi 334 ihmistä, näistä lapsia 186. Tapahtumat liittyivät naapuritasavallan Tšetšenian sotaan separatistien ja Venäjän hallinnon kesken. Pääosa uhreista menehtyi rynnäkössä: siinä käytettiin panssarivaunuja, kranaatinheittimiä ja liekinheittimiä, jotka eivät erottele kohteitaan.
Menehtyneiden omaiset ja vammautuneet, noin 400 ihmistä, ovat hakeneet oikeutta, ja syyskuussa 2017 astui voimaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio. Oikeus totesi Venäjän hallinnon tienneen terrori-iskusta, mutta se ei ehkäissyt sitä, rikkoi panttivankien oikeutta elämään käyttämällä summittaisesti surmaavia aseita eikä tutkinut tapahtumia kunnolla. Venäjän valtio tuomittiin kahden miljoonan euron korvauksiin.
Kouluun eivät nyt mene myöskään noin 240 Itä-Ukrainan konfliktin aikana Donbassissa menehtynyttä lasta. Enemmistö sodan uhreista on täälläkin siviilejä, arviolta 3350 henkeä, mutta tarkkoja tietoja ei ole millään tarkkailuorganisaatiolla.
Elokuun puolivälissä 2020 muutamat ukrainalaispoliitikot ehdottivat erityisen Siviiliuhrien muistopäivän viettämistä vuosittain. He julkaisivat Ukrainan presidentin kotisivulla tätä koskevan vetoomuksen. Sen on nyt allekirjoittanut alle 400 ihmistä, kun asian eteneminen käsittelyyn edellyttää 25 000:ta allekirjoittajaa.
Määrä on kovin pieni, mutta itse aloitteen syntyminen on tärkeää. Ukrainan valtion saaminen vastuuseen sotarikoksista on vaikeaa, joten avoin ehdotus konfliktin kaikkien uhrien muistamisesta osoittaa kansalaisrohkeutta.
Usein kysytään, paljonko ihmisiä on menehtynyt Kiovan hallitsemalla alueella ja paljonko ns. tasavalloissa.
Muistopäivää ehdottavalla Tšernye dni Ukrainy (Ukrainan mustat päivät) -sivustolla on tietoja kuudestatoista siviileihin kohdistuneesta sotarikoksesta, joista kymmenen on tapahtunut Donetskin ja Luhanskin ”tasavalloissa”. Ukrainan ilmavoimien iskut Donetskin lentokentälle ja Luhanskin hallintokeskukseen touko-kesäkuun vaihteessa 2014 olivat täysimittaisen sodan alkulaukaus.
Sivulle ei ole kirjattu Slavjanskin uhreja, vaikka sota käynnistyi siellä ja surmasi muun muassa 6-vuotiaan Polina Solodkan, 16-vuotiaan Liza Serbienkon ja 5-vuotiaan Arseni Hakimovin. Siellä surmattiin toukokuussa 2014 myös italialainen valokuvajournalisti Andrea Rocchelli ja häntä avustanut venäläinen ihmisoikeusaktiivi Andrei Mironov.
Vain muutama päivä ennen heidän kuolemaansa julkaistiin Novaja Gazetassa heidän reportaasinsa Emme ole petoja. Ei meitä saa aidata piikkilangan taakse. Siinä perheenäiti Ljudmila sanoo: ”Haluamme, että meidät nähdään ihmisinä. Ihmisinä, jotka toivovat rauhaa. Emme ole petoja.” Vuonna 2019 Ljudmila muutti perheineen Slavjanskista Donetskiin paeten uhkailuja ja vainoa. Viime talvena äiti valitti, että nuorin poika käy hermoille hätäillessään koko ajan, ettei talon kellari kestä tykistötulta. Seitsenvuotias lapsi, joka juuri aloitti koulun.
Syyskuun lopussa Italiassa alkaa ylemmän asteen oikeuskäsittely koskien Vitali Markivia, joka tuomittiin 24 vuodeksi vankilaan osallisuudesta Mironovin ja Rocchellin murhaan. Tämä Ukrainan ja Italian kansalainen oli Kansalliskaartin sotilas ja toimi tulenjohtajana. Ukrainan katsottiin värvänneen hänet ja olevan siis vastuussa tapahtumista, ja maa määrättiin maksamaan korvauksia. Hyväksyttiinpä Markivin valitus tai ei, myös hänen komentajansa, entinen Ukrainan kansanedustaja Bogdan Matkivskyi joutuu syytteeseen journalistien murhan takia.
Teksti: Oksana Tšelyševa
Suomennos: Kirsti Era
