Puheenvuoro DCA-kuulemistilaisuudessa Helsingissä 7.3.2024 (puheenvuoro esitettiin vähän lyhennettynä tilaisuudessa).
Koetan esittää näkökulman, että Suomen ja Yhdysvaltojen allekirjoittamassa kahdenvälisessä puolustusyhteistyösopimuksessa Defense Cooperation Agreementissa eli DCA:ssa ei ole kysymys Suomen puolustuksen turvaamisesta vaan Yhdysvaltojen intressistä liittää Suomi ja muut Pohjoismaat, Itämeri ja läntinen arktinen alue omaan sotilaalliseen toimintakenttäänsä, maailmanlaajuiseen tukikohtien imperiumiinsa. Samalla Yhdysvallat jatkaa pyrkimystään ympäröidä vastustajina pitämiään maita tukikohdillaan. Nämä seikat vaarantavat Pohjoismaiden turvallisuutta.
Tukikohta (base, post, station, site, camp, fort) on maa-ala ja/tai laitteita, jotka on varattu sotilaallisiin tai tiedustelutarkoituksiin. Se voi olla kuten Japanin Okinawassa tai Saksan Ramsteinissa tuhansien sotilaiden ja perheiden aidattu kaupunkimainen Little America asuntoineen, kouluineen, kauppoineen ja huvituksineen.
Tukikohtaan voi kuulua tai se voi koostua pelkästä tutka-asemasta, lentokentästä, satamasta, sairaalasta, rakettien koeasemasta, ydinkoeasemasta, laboratoriosta, drone-asemasta, harjoittelukentästä, vakoilukeskuksesta, asevarastosta, varaosavarastosta, joihin isäntämaalla ei ole pääsyä.
Tukikohta voi myös olla isäntämaan kanssa vain aika ajoin yhdessä käytettävä alue, lentokenttä, satama tai laitteisto. Se voi olla isäntämaan kanssa yhdessä käytetty ainoastaan vieraalle vallalle varattu tila, johon isäntämaan edustajilla ei ole asiaa.
Yhdysvallat itsenäistyi vuonna 1776. Ensimmäinen sen oman alueen ulkopuolinen sotilastukikohta Fort Harmar rakennettiin vuonna 1785. Sen jälkeen Pohjois-Amerikan mantereelle rakennettiin satakunta linnoitusta liittovaltion rajojen ulkopuolelle. Tähdennän, että nämä lännenelokuvista tutut linnakkeet ratsuväkineen eivät sijainneet Yhdysvaltojen alueella, vaan ulkomailla: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen mailla. Tukikohtien verkosto rakennettiin nimenomaan suojelemaan Euroopasta tulleita siirtolaisia näiden tunkeutuessa vieraiden kansojen maille. Tukikohdilla oli ratkaiseva osa ns. intiaanisodissa ja alkuperäisväestön karkotuksissa aina ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti.
Tukikohdat ovat Yhdysvaltojen synnystä alkaen erottamattomasti liittyneet liittovaltion laajenemiseen, joka tapahtui hyökkäyssodin, karkotuksin ja maaostoin, aseilla ja rahalla valloittaen. Laajentuminen varmennettiin vuorostaan taas sotilastukikohdin.
Vuonna 1940, vuotta ennen USA:n liittymistä toiseen maailmansotaan, se sai vaihtokaupassa brittien kanssa kymmenisen tukikohtaa Karibian alueelta ja Newfoundlandista viittäkymmentä sotalaivaa vastaan.
Toisen maailmansodan jälkeen USA piti suuria tukikohtia muun muassa Saksassa, Japanissa ja Italiassa. Korean sodan jälkeen tukikohtien verkosto laajeni edelleen. Kuten jo aikaisempina vuosisatoina oli tavaksi tullut, Yhdysvallat perusti tukikohtia maihin, jotka olivat sodassa voittaneet ja/tai alueille, joista alkuperäisväestö karkotettiin. Näin kävi muun muassa Okinawalla, josta väestöä siirrettiin Boliviaan asti, ja Diego Garcian saarella keskellä Intian valtamerta, josta koko väestö siirrettiin muun muassa Mauretaniaan. Väestöä siirrettiin Grönlannissa, Puerto Ricossa, Guamissa ja lukuisissa muissa paikoissa tukikohtien tieltä pois.
Asevoimien laajeneminen kuului osaltaan siihen politiikkaan, josta kenraali ja presidentti Eisenhower oli varoittanut: sotilasteollisen kompleksin valtaan, joka kasvoi sotilasteolliskongressikompleksiksi, joka edisti sekä vahvaa armeijaa että talouskasvua ja työllisyyttä ja kannattajiensa uudelleenvalintaa. Maille, joissa oli tukikohtia, saatiin myös sujuvasti myydyksi yhdysvaltalaisia aseita.
Alettiin pitää selviönä, että maan turvallisuus vaati joukkojen sijoittamista maailman joka kolkkaan, eikä konsensus tästä asiasta ole väistynyt. Tukikohtien lukumäärä on jatkuvasti kasvanut.
Yhdysvaltojen tukikohdat maailmalla osallistuvat satunnaisiin aseellisiin yhteenottoihin ja drone-murhiin, ja maan hyökkäyssodissa ne ovat avainasemassa. Autoritaarisissa maissa tukikohdat saattavat lisätä vakautta, joissakin maissa ne osallistuvat hallituksen vaihdoksiin. Ulkoisen tai sisäisen rauhan takeeksi niistä ei ole.
Tukikohdat ovat aiheuttaneet onnettomuuksia, joissa on kuollut paljon siviilejä. Ne ovat aiheuttaneet mittavia ympäristötuhoja maalla ja merellä. Rakennushankkeisiin on toistuvasti liittynyt mittavaa korruptiota ja veronkiertoa. Tukikohdilla on Italiassa ollut mafiayhteyksiä ja muuallakin kosketusta järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Ihmiskauppaa, seksiorjuutta, hylättyjä aviottomia lapsia, laitonta vangitsemista ja kidutusta on esiintynyt tukikohtien rankaisemattomuuden ilmapiirissä kaikilla mantereilla. Kaikenlaisia aseita joutuu tukikohdissa jatkuvasti varkaiden saaliiksi.
Nykyään alati sotivalla Yhdysvalloilla on oman alueensa ulkopuolella ainakin 800 tukikohtaa yli 130 maassa. Sillä on maailmalla enemmän tukikohtia kuin diplomaattisia edustuksia. Millään maalla ei ole tukikohtaa Yhdysvalloissa.
Ranskalla, Venäjällä ja Yhdistyneellä kuningaskunnalla on kullakin kymmenisen tukikohtaa oman maansa ulkopuolella, Kiinalla ja joillakin muilla valtioilla yksi. Kaikista maailman toisen maan alueella olevista tukikohdista yli 95 prosenttia kuuluu Yhdysvalloille, ja niihin on sijoitettu useita satoja tuhansia sotilaita, ilmeisesti yli puoli miljoonaa. Kyllä se imperiumista käy. Millään valtakunnalla ei koskaan ole ollut tällaista sotilasmahtia maailmalla.
Useat isäntämaat ovat vaatineet alueellaan olevia tukikohtia suljettaviksi. Japanissa vastustajat ovat saavuttaneet vähäisiä tuloksia. Irakin parlamentti on kahdesti äänestänyt USA:n joukkojen poistumisen puolesta, mutta joukot eivät ole lähteneet. Syyriaan amerikkalaisjoukot jäivät presidentti Trumpin ilmoituksen mukaan öljyn takia, ja anastavatkin osansa öljyvarannoista.
Nimeämättä niitä tässä yhteydessä totean, että maailmantilanteessa on useita merkkejä siitä, että USA:n ennennäkemätön maailmanmahti alkaa murentua. Länteen pyrkivä Suomi on siis mahdollisesti hyppäämässä auringonlaskun liittoon.
Suomi on allekirjoittanut Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen DCA:n. Samaan aikaan Ruotsi ja Tanska ovat allekirjoittaneet oman DCA:nsa, ja Norjan SDCA:han on lisätty kahdeksan uutta tukikohtaa. Nämä sopimukset ovat kutakuinkin identtiset, mistä voi päätellä, ettei niistä ole tosissaan neuvoteltu jokaisen maan kanssa, vaan kyseessä on Yhdysvaltojen intressejä kuvastava sanelupäätös. Ilmeisesti sekä Yhdysvaltojen että Pohjoismaiden neuvottelijat ovat pitäneet edullisena ratkaisuja, joissa ehdot ovat samanlaiset. Kaikki neljä maata osoittavat valmiutta luopua osasta itsemääräämisoikeuttaan ja sallivat vieraiden joukkojen liikkumisen vieraassa komennossa rajojensa yli ja niiden sisällä. On esitetty edullisena asiana, että byrokratiaa ei tarvita, vaan USA:n joukot pääsevät ”automaattisesti” (itseohjatusti) ylittämään valtakunnanrajat.
Näin sopimuksen on väitetty takaavan Suomen turvallisuuden, ilmeisesti paremmin kuin Naton 5. artiklan.
Sopimuksen johdanto-osassa todetaan sopimusosapuolten olevan tietoisia siitä, että USA:n joukkojen läsnäolo vahvistaa Suomen turvallisuutta. Mutta sopimuksessa ei todeta, että USA:n joukoilla olisi minkäänlaista velvoitetta olla läsnä. Näin ollen tätä läsnäoloon perustuvaksi ajateltua turvallisuutta ei sopimuksella taata. Sen sijaan todetaan jopa, että osapuolet jakavat vastuun niiden USA:n joukkojen tukemisesta, joita voi oleskella Suomen alueella. 6 artiklassa selvennetään, että Suomella on ensisijainen vastuu USA:n joukkojen ja niiden sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta.
DCA olisi täysin tasapainoton sopimus, jossa isäntämaa luovuttaisi sisäistä ja ulkoista itsemääräämisoikeuttaan ja laillisen väkivallan monopolinsa vieraalle vallalle saamatta mitään vastineeksi. Suomeen tulisi alueita, joissa mikään viranomainen ei voisi valvoa Suomen lakien noudattamista eikä Suomella olisi tuomiovaltaa.
Sopimus koostuu luettelosta USA:n joukkojen oikeuksista tulla ja mennä omassa komennuksessaan ja harjoittaa omia sotilaallisia toimiaan isäntämaan voimatta niiden tekemisiin mitenkään puuttua, edes tietää niistä. Isäntämaalla on sen sijaan velvollisuuksia: sen tulee vuokratta ja maksutta antaa tilaa ja lupia, avustaa ja turvata vieraan toimintaa ilman veto-oikeutta missään asiassa.
Vaikka sopimuksissa on siihen varauduttu, Suomeen ja tuskin koko Pohjolaankaan tulee isoa pysyvästi miehitettyä, hyvin suojattua, omalla lentokentällä varustettua Main operating basea tai Little America -tukikohtaa, jossa asuu tuhansia sotilaita perheineen.
Mahdollisesti Pohjolaan tulee suojattu lentotukikohta Forward operation base. Todennäköisesti Suomeen tulee cooperative security location tyypin lily pad eli lumpeenlehti-tukikohtia. Ne on usein sijoitettu isäntämaan sotilasalueille ja niissä on vähän tai ei ollenkaan pysyvää yhdysvaltalaisen henkilöstön läsnäoloa. Niihin voidaan varastoida aseita, tarvikkeita ja polttoainetta. Lily padeja perustamalla vieras valta saa nopeasti uusia tukikohtia näyttämättä omaa lippua, olematta jatkuvasti läsnä, mutta olemalla läsnä, kun sen mielestä tarvis on. Lily padeja on helppo vähentää ja lisätä. Erityisjoukot voivat harjoitella ja toimia näiltä asemilta käsin itsekseen tai yhteistyössä isäntämaan kanssa, hoitaa drone-iskuja tai kyberhyökkäyksiä tai kouluttaa isäntämaan tai kolmansien maiden sotilaita. USA:n joukot voivat olla de facto läsnä sopivin ajanjaksoin, mutta eivät välttämättä koskaan näkyvästi oman lipun alla. Lily padit sopivat pienimuotoisiin väliintuloihin, mutta niistä voidaan koota myös isoja joukkoja. Niiden iskut voidaan koordinoida isäntämaan joukkojen kanssa tai jättää taistelut isäntien käytäväksi. USA:n globaalin verkoston lily padit reagoivat nopeasti missä hyvänsä maapallolla ja mahdollistavat alueiden sotilaallisen kontrollin. Pohjoismaihin sirotellut pienet tukikohdat antaisivat kontrollia suurta huomiota herättämättä USA:n haltuun.
Suomalaiset poliitikot ovat esittäneet, että USA:n Suomeen ennakkovarastoidut aseet lisäisivät maan turvallisuutta. Aseiden ennakkovarastoinnista todetaan 4 artiklassa, että USA voi sijoittaa aseita ja laitteita ennalta sovittuihin ja muihinkin paikkoihin, joihin vain sen sotilailla on pääsy. Sillä on myös rajoittamaton oikeus milloin tahansa siirtää tämä materiaali pois Suomen alueelta.
Varastoilla ei liene paljonkaan tekemistä Suomen puolustamisen kanssa. Kun Yhdysvallat viime aikoina on lennättänyt aseita Israeliin Alankomaissa, Espanjassa, Saksassa ja Turkissa sijaitsevista tukikohdista, on selvää, että kyse on Yhdysvaltojen eri maihin sijoitetuista varmuusvarastoista, jotka USA ottaa käyttöön konfliktin sattuessa. Suomeen varastoidut aseet olisivat osa USA:n hallinnoimaa sotatarvikevarastojen globaalia verkostoa.
Aseiden siirtäminen ennakkovarastoista jollekin konfliktialueelle voi aiheuttaa Suomelle uhkaa, jos maa, jota vastaan aseet on tarkoitettu tai sen liittolainen kuljetuksen estämiseksi ryhtyy aseelliseen iskuun suomalaiseen satamaan tai lentokenttään.
Myös Pohjolan lentokenttiä liitetään jo tukikohtien maailmanlaajuiseen verkostoon. USA:n intressi Pohjoismaiden suojelemiseksi lienee tässäkin asiassa maltillinen. Kyse näyttäisi olevan varautumisesta tilanteeseen, jossa Saksan ja Puolan sotilaskenttiä tuhoutuisi suursodassa Venäjää vastaan. Yhdysvallat voisi välittömästi alkaa käyttää pohjoismaisia kenttiä, jotka jo on integroitu sen tukikohtien verkostoon. Lentokoneet hajautettaisiin, jotta ne säästyisivät tuholta. Pieniä kenttiä tai tienpätkiä otettaisiin kiitoradoiksi. Viime syyskuussa Suomessa jo harjoiteltiin ydinaseiden kuljetukseen sopivien F-35A-koneiden nousua, laskua ja tankkausta tienpätkiä käyttäen. Tässä kuussa US Bomber Task Force vastaavasti harjoitteli Ruotsissa.
Jos DCA-sopimukset solmitaan, Pohjoismaista tulee sisäiseltä ja ulkoiselta suvereniteetiltaan rajoitettu, Venäjää potentiaalisesti provosoiva Yhdysvaltojen sotavoimien suojaton toiminta-alue maailmanlaajuisen tukikohtien imperiumin hallinnassa.
