Puheenvuoro DCA-kuulemistilaisuudessa Helsingissä 7.3.2024
Eläimet, kasvit ja jopa bakteerit tarvitsevat reviirejä olemassaolon taistelussa. Ihmisen reviiri koostuu valtion sisäisistä järjestelyistä muun muassa perheen, ammatin, uskonnon ja politiikan piirissä. Valtioiden luonnollinen reviiri on niiden alue. Valtioiden alueen ulkopuolella niillä voi olla reviirejä talouden, kaupan, kulttuurin, politiikan ja aseellisen voiman kautta. Kansainvälinen yhteistyö vaatii toimiakseen vapaita reviirejä kaupan, kulttuurin ja politiikan saralla. Aseellisella voimalla hankittu reviiri vääristää kansainvälisen yhteistyön edellytyksiä. Samoin vapaan kilpailun estäminen kaupan, kulttuurin ja politiikan alueilla rikkoo kansainvälisen yhteistyön edellytyksiä ja johtaa erilaisten blokkien muodostumiseen, usein suurvaltain ympärille.
Edellä oleva antaa löysät raamit sille jännittyneelle kansainvälisten suhteiden tilalle, jonka piirissä tänään elämme.
Eräällä tavalla tilannetta voisi kuvata Yhdysvaltojen ja lännen työstämien, niille edullisten kansainvälisten normien haastamiseksi niiden taholta, jotka katsovat tulleensa kaltoin kohdelluksi kehityksestä, joka alkoi siirtomaiden omistuksesta ja jatkui kehittyvien maiden resurssien käyttämiseksi läntisen maailman hyvinvoinnin ja edistyksen hyväksi. Tätä kehityskulkua kuvasi varsin osuvasti, joskin epädiplomaattisesti, Euroopan unionin korkea edustaja Josep Borrell todetessaan, että länsi on puutarha, muu maailma on viidakkoa. Muu maailma haluaa nyt puutarhan piiriin.
Globaalien markkinoiden piti suosia nimenomaisesti Yhdysvaltoja, jolla on suuri ja tehokas kotimarkkina-alue. Kuitenkin tuotannon siirtyminen alhaisten palkkakulujen maihin, erityisesti Kiinaan, mutta myös useiden aasialaisten valtioiden piiriin, alkoi uhata Yhdysvaltojen ja myös muiden länsimaiden taloudellisia ja kaupallisia etuja. Samoin läntisten maiden sotilaalliset ja kaupallis-taloudelliset yhteistyöorganisaatiot laajenivat puolustamaan läntisiä intressejä muita suurvaltoja ja kehittyviä maita kohtaan. Maailmassa on menossa eräänlainen hegemoniataistelu maapallon rajoitettujen resurssien käytöstä.
Naton laajentumispyrkimykset Georgiaan ja Ukrainaan ovat tuottaneet kitkaa Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken. Yhdysvaltojen tarkoituksena oli tuoda Georgia ja Ukraina Naton piiriin ja siten Venäjän vaikutusvalta Mustallamerellä olisi neutralisoitu varsin tehokkaasti. Myös Sevastopolin sotasatama olisi menettänyt merkitystään. Georgian ja Ukrainan sotia voidaan kutsua Neuvostoliiton hajoamissodiksi tai sitten, niin kuin amerikkalaisissa tutkijapiireissä niitä on alettu kutsua, Naton laajentumissodiksi.
Georgian sodasta 2008 päästiin eroon, kun Bush nuoremman administraation epäilyistä huolimatta Georgian silloinen presidentti Mikheil Saakashvili aloitti hyökkäyksensä Etelä-Ossetiaan 7.8.2008 ja hävisi taistelun muutamassa päivässä. Silloin Yhdysvaltojen aloitteesta Venäjä ja Yhdysvallat tekivät sopimuksen tulitauosta, jonka mukaan Venäjä vetäytyi varsinaiselta Georgian alueelta, mutta jäi edelleen pitämään joukkojaan Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Kahden suuren sopimuksen johdosta Georgian sodasta tultiin ulos vain vähäisin vaurioin.
Toisin on ollut Ukrainan suhteen. Ukrainan läntiset osat ovat suuntautuneet kohti Eurooppaa ja itäiset osat ovat olleet vahvoja venäjänkielisten alueita. Pitkään nämä kaksi fraktiota kamppailivat poliittisesti melkein tasaväkisesti Ukrainan sisäpolitiikassa. Maidanin tilanne 2014 ratkaisi sitten sen, että suurvallat ja erityisesti niiden tiedusteluorganisaatiot sekaantuivat tilanteeseen ja sodan edellytykset luotiin. Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan vedoten Naton voimakkaaseen läsnäoloon Ukrainassa.
Nyt myös Lähi-idän tilanne on ryöstäytynyt sodaksi, jossa eskaloitumisen vaara on ilmeinen. Yhdysvaltojen paluu Lähi-idän voimapolitiikkaan on tosiasia.
Maailman jakautuminen blokkeihin on muuttanut varsin oleellisesti Suomen tilannetta. Lainaan erästä äskeistä lausuntoa Suomen asemasta. Sen mukaan Suomi on strategisesti tärkeä rajamaa. Mielestäni tämän määritelmän mukaan Suomi vertautuu Georgiaan, Ukrainaan, Moldovaan ja Baltian maihin.
Suomi on liittynyt Natoon ja solminut Yhdysvaltojen kanssa DCA-sopimuksen, joka antaa Yhdysvalloille varsin laajat oikeudet pitää tukikohtia Suomen alueella. Näen tämän DCA-sopimuksen vaikutuksen Suomen geopoliittiseen tilanteeseen kolmella eri tavalla.
Bilateraalinen Suomen DCA-sopimus voidaan katsoa puolustukselliseksi. Amerikkalaisten ja Naton läsnäolo lähes koko Suomen alueella ja ilmatilassa on luonnollisesti asia, jota Venäjä ei katso suopeasti, ja vastavoimaa Suomen itärajan taakse tullaan jatkossa luomaan. Itärajasta saattaa tulla Suomelle jatkuvan päänsäryn aihe ja siitä päättää Venäjä. Sen sijaan en usko, että Venäjällä on mitään intressiä neutralisoida Suomea, ellei Suomen alueelta kohdistu sitä vastaan akuutti uhka.
Suomen alue on ollut esimerkiksi kylmän sodan aikana ongelma silloiselle Neuvostoliitolle ilman, että Neuvostoliitto kykeni siihen mitenkään reagoimaan. Tuolloin esimerkiksi amerikkalaisten voimakkailla ydinpommeilla varustettujen lentokoneiden reitit kulkivat Suomen yli itään Leningradin ja Kuolan alueiden kohteisiin. 1960-luvun alusta lähtien Neuvostoliitolla oli jo tehokkaita ilmatorjuntaohjuksia, jotka vaaransivat tiedustelukoneiden ja pommittajien lennot.
Toinen esimerkki on tilanteesta, jossa Yhdysvallat pyrki estämään Suomea hankkimasta ilmatorjuntaohjuksia Neuvostoliitosta vuonna 1962. Presidentti Kekkonen perui jo Moskovassa tehdyt ohjuskaupat välttääkseen kriisin syntymisen Suomen suhteissa Yhdysvaltoihin. Tuo Suomen kannalta erittäin vaarallinen vaihe päättyi 1960-luvun puolivälin jälkeen, kun suurvaltojen ydinaseita ei tarvinnut enää kuljettaa lentokoneilla, vaan niiden pääosa sijoitettiin mannertenvälisiin ohjuksiin, joita kukaan ei voinut torjua.
Toinen asiaan vaikuttava tekijä on Pohjoismaiset DCA-sopimukset. Niiden kautta Yhdysvalloilla on Pohjoismaissa 47 tukikohtaa. Niillä voidaan katsoa yhdessä Yhdysvaltojen intressien kanssa olevan tarkoituksena neutralisoida Venäjän vaikutusvalta Itämerellä ja arktisella alueella. Samoin niiden voidaan katsoa pyrkivän vaikuttamaan siihen, että Kiinan vaikutus arktisilla alueilla rajataan mahdollisimman pieneksi. Nämä päämäärät voidaan saavuttaa vain muilla kuin puolustuksellisilla toimenpiteillä, joten niiden vaikutus eskalaatiovaaraan on ilmeinen.
Kolmas dimensio on sitten Yhdysvaltojen tekemät DCA-sopimukset Euroopan laajuudessa. Niiden tavoitteena on Yhdysvaltojen intressien mukaisesti laajentaa liberaalin demokratian vaikutusalueita, ja tässä työssä eurooppalaiset valtiot tukevat Yhdysvaltojen toimenpiteitä. Suomen osalta voidaan olettaa, että osallistuminen Afganistanin sotaan oli vain harjoitus sillä tiellä, jolla suomalaiset sotilaat tulevat osallistumaan useisiin aseellisiin kriiseihin ympäri maailman.
Maailmassa on käynnissä valtava asevarustelu. Sen pohjalla on ihmisen pelko ja viha toista ihmistä kohtaan. Olemme väärällä tiellä. Hegemoniapyrkimykset luovat sytykettä uudelle maailmanpalolle. Tuli sitä tai ei, niin etumaasto on jo tulessa. Vastapuolen syvä halveksunta ja kaiken kattava militarismi takaavat maailmanlaajuisen kriisin jatkuvan eskaloitumisen.
