Chilen vallankaappaus viisikymmentä vuotta sitten synnytti Suomeen ennennäkemättömän solidaarisuusliikkeen. Ensi syksynä muistellaan puolen vuosisadan takaisia tapahtumia ja niiden synnyttämää solidaarisuustoimintaa.

Suomessa oli seurattu kiinteästi Chilen matkaa kohti sosialismia vaaleilla valitun presidentin Salvador Allenden johdolla. Tieto uuden, tasa-arvoisemman Chilen puolesta tehdyn työn murskaamisesta aseiden ja sotilaiden voimalla 11. syyskuuta 1973 tuli kaikille valtavana järkytyksenä. Näin kirjoittaa suomalainen laulaja ja Agit Prop -lauluryhmän jäsen Monna Kamu tuosta päivästä, jonka hän vietti Pariisissa. Sinne hänet oli vienyt tieto chileläisen yhtyeen Quilapayúnin esiintymisestä:

”Palatessani tiistaina 11.9. elokuvista Rue Pigallella sijaitsevaan hotelliin oli vuoteeni päällä lappu Quilapayúnin pojilta: ’Soita heti kun tulet hotelliin’. Siten yöllä sain puhelimitse tietää Chilen vallankaappauksesta. Se selitti myös illalla nähdyt lehtikioskien Chile-aiheiset otsikot, joiden vakavuutta emme vajavaisen kielitaidon takia ymmärtäneet. Olin järkyttynyt.
 Keskiviikkoaamuna 12.9. lähdin Quilojen pyynnöstä saamaani osoitteeseen bd de Picbus, jossa osa heistä asui. Tunnelma oli hermostunut, kauhistunut ja järkyttynyt. Sain tilannekatsauksen, joka oli yhtä sekava kuin tunnelma asunnossa. Onko presidentti Allende kuollut, ovatko omaiset turvassa, pääsevätkö he ikinä kotiin? Koko maailma oli tyrmistynyt. Pariisilaiset tekivät 13.9. nopeasti ratkaisun. Unescon päämajassa, salissa 1, piti oleman Solidarity for Africa -tilaisuus. Se olikin, mutta jälkipuolisko, jonka piti olla tavanomainen Quilapayúnin konsertti, muuttui kiihkeäksi solidaarisuuskonsertiksi Chilen kansan puolesta. 
Tilaisuus sai yleisön vihan vyöryämään vallankaappajia vastaan ja empatialla yritettiin auttaa kaukana kotimaastaan olevia muusikoita, nuoria miehiä, kantamaan tuskaansa.
 Perjantaina 14.9. sain taas postia, sähkeen Suomesta: ”Heti Helsinkiin! Kulttuuritalolla suuri solidaarisuuskonsertti sunnuntaina! Sinne.”

Syyskuun 11. päivä jätti jälkensä myös Suomeen. Syntyi solidaarisuusliike, jollaista ei ollut nähty sitä ennen eikä sen jälkeen. Oli mielenosoituksia, tukikonsertteja ja keskustelutilaisuuksia. Varoja kerättiin Chilen kansan tukemiseksi.

Suomen hallitus päätti lokakuussa 1973 ottaa maahamme toista sataa chileläistä pakolaista, jotka etsivät pakopaikkaa sotilasdiktatuurin vainolta. Kaikkiaan sadat tuhannet chileläiset lähtivät maanpakoon eri puolille maailmaa.

Vallankaappausta paenneista chileläisistä tuli ensimmäinen kiintiöpakolaisryhmä Suomessa, ja he vaikuttivat syvästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi alkoi avautua ja kansainvälistyä ja Suomen pakolaispolitiikka muodostua.

Nyt, kun noista ajoista on kulunut puoli vuosisataa, Suomen chileläinen yhteisö muistelee vuotta 1973 laajalla tapahtumasarjalla. Syksyn aikana järjestetään konsertteja, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia ja elokuvaesityksiä ja julkaistaan aiheeseen liittyviä kirjoja.

Pääkaupunkiseutu täyttyy Chile-tapahtumista

Tapahtumasarja alkaa 7.9. edesmenneiden chileläisten taiteilijoiden näyttelyllä Kanneltalossa Helsingissä. Seuraavana päivänä 8.9. julkaistaan Jaana Kannisen kaunokirjallinen teos Kaunis kuolema, joka kertoo Kannisen chileläisen puolison elämästä poliittisen väkivallan varjossa ja kulttuurirajat ylittävästä rakkaudesta.

Tapahtumasarjan viralliset avajaiset pidetään historiallisena päivänä 11.9. Helsingin kaupungintalolla.

Lokakuu on täynnä Chile-aiheisia tilaisuuksia Kulttuurikeskus Caisassa. Tapahtumat avataan 3.10. tilaisuudella, jossa kuullaan muun muassa Suomen Chilen-suurlähetystössä tuolloin työskennelleen diplomaatin Tapani Brotheruksen näkemyksiä tapahtumista. Caisassa esitellään myös 1970-luvun julisteita, jotka heijastavat suurta sympatiaa Chilen kansaa kohtaan.

Tapahtumasarjan pääkonsertti pidetään yhdessä Kulttuurivihkojen ja Pand – Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön kanssa Kulttuuritalolla 22.10.2023. Siellä esiintyy suuri joukko suomalaisia muusikoita, jotka tekivät yhteistyötä chileläismuusikoiden kanssa, esimerkiksi Monna Kamu, Eero Ojanen, Pelle Miljoona ja monet muut.

Historioitsijat ilman rajoja -järjestö tuo oman panoksensa tapahtumiin järjestämällä lokakuussa seminaarin, jossa pohditaan Suomen pakolaispolitiikan kehittymistä. Kaksi- ja puolikielisyyttä pureskellaan Annantalossa syyskuussa lastenkulttuuriyhdistys Ninhon järjestämässä seminaarissa. Yhteistyössä Ninhon kanssa on myös syntynyt Sanna Pelliccionin lapsille tekemä kuvakirja Kerro minulle, Antonio, joka käsittelee vaikeita aiheita kuten maanpakolaisuutta. Lisäksi chileläisten alkuaikoja Suomessa ruotii artikkelikirjassaan itsekin ensimmäisessä aallossa Suomeen saapunut toimittaja Adrián Soto.

Tässä oli vain joitakin otantoja ohjelmasta, joka löytyy yksityiskohtaisemmin Chile50-ryhmän kotisivulta www.chile50.fi.

Teksti: Jaana Kanninen
Pääkuva: THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek osallistui tyttösenä Chilen solidaarisuusliikkeeseen keräämällä rahaa. Kuva: Hanna Nohynekin kotialbumi