Miksi Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään on laiton

Miksi Krimin miehitys ja liittäminen Venäjään on laiton

Rauhanpuolustajienkin jäsenistössä on esiintynyt mielipiteitä siitä, että Krimiä ei olisi laittomasti miehitetty ja liitetty Venäjään. Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen
Kertomuksia rohkeudesta 17: Aseitta natseja vastaan

Kertomuksia rohkeudesta 17: Aseitta natseja vastaan

Oslossa joulukuussa 2009 pitämässään Nobel-palkintoluennossa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ylisti väkivallattomuutta runsain sanakääntein. Karismaattiseen tapaansa ja ilman paperia pitämässään puheessa
Murroskauden päätoimittaja

Murroskauden päätoimittaja

Iikka Vehkalahti tunnetaan kokeneena dokumenttiohjaajana ja -tuottajana. Ennen pitkää ja ansiokasta uraa dokumenttien parissa Vehkalahti oli vuosia aktiivi Rauhanpuolustajissa. Hän
Rauhankasvatus­neuvola 16: Symppis vai emppis?

Rauhankasvatus­neuvola 16: Symppis vai emppis?

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä
Pintaa syvemmällä Jordanin laaksossa

Pintaa syvemmällä Jordanin laaksossa

Aurinko porottaa, maisemat ovat kauniit mutta raa’at: kuivuutta ja kuumuutta kaikkialla. Etelässä on Kuollutmeri, matalin paikka maanpinnalla. Kuka tässä paahtavassa
Kolumni: Sidonnaisuuksia

Kolumni: Sidonnaisuuksia

On ylläpidettävä toimivat suhteet hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Kaikki toivo ei ole vielä menetetty, hallinnossa on myös järkeviä toimijoita. Hän
Vesi käy vähiin Intiassa

Vesi käy vähiin Intiassa

”En ole vesivarojen ministeri, vaan vesikonfliktien ministeri.”
 Näin sanoi Intian vesivarojen ministeri Maailmanpankin Intian vesisektoritilaa koskevassa raportissa 2005. Avautuuko tulevaisuus
KOLUMNI: Jälkisanat vuoteen 1918

KOLUMNI: Jälkisanat vuoteen 1918

Sisällissotavuoden 1918 julkinen muistaminen on ollut hillittyä ja valtaosin tapahtumien onnettomuuden luonnetta korostavaa. Edelleen jatkuva kiistely sisällissota- ja vapaussota-termien ympärillä

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan