Aihearkisto: Lehti

Iranin ydinohjelma ja tuleva kriisi

Iranin ydinohjelma ja tuleva kriisi

Viime kuukausien aikana länsimaat, USA:n johdolla, ovat esittäneet vakavaa huolta Iranin ydinenergiaohjelman mahdollisesta käytöstä ydinaseiden kehittelyyn. Sekä USA että Israel
EUROOPAN UNIONIN DEMOKRATIAVAJE

EUROOPAN UNIONIN DEMOKRATIAVAJE

Euroopan unioni on ainutkertainen, uudenlainen yhteisö. Se ei ole valtio, ei liittovaltio eikä edes valtioiden liitto. Siinä on piirteitä näistä
Älä tuomitse ennen kuin tutustut

Älä tuomitse ennen kuin tutustut

”Tämä on minulle unelmatyö, jossa saan tehdä työtä yhdessä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Tämä on myös sellainen aihealue, josta ei koskaan
Köyhdytetystä uraanista terveysriskejä?

Köyhdytetystä uraanista terveysriskejä?

Äskettäin Geneveen kokoontuneet tutkijat ja kansalaisjärjestöjen edustajat esittivät ankaraa kritiikkiä YK:n terveysjärjestö WHO:ta kohtaan, koska se on kannanotoissaan vähätellyt köyhdytetyn
Rauha on enemmän kuin yksilön hurskautta

Rauha on enemmän kuin yksilön hurskautta

Tampereen seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pappi Ilkka Hjerppe toimii aktiivisesti rauhan puolesta. Kiinnostus rauhanasioihin alkoi jo lapsena. Lukiossa avarakatseinen uskonnonopettaja kylvi
Naton myyräntyöt  Kosovossa

Naton myyräntyöt Kosovossa

Kun Nato ja Jugoslavian liittotasavalta tekivät rauhansopimuksen kesäkuussa 1999, sekä Jugoslavia että Nato voivat sanoa saavuttaneensa sodan kautta tavoitteensa: Nato
Pääkirjoitus: Möhkäleiden mahti

Pääkirjoitus: Möhkäleiden mahti

Kun pohdimme tämän numeron sisältöä vitsailimme toimikunnassa, että tehdään lehti jonka ohje kirjoittajille on: USA:sta ei saa kirjoittaa eikä sitä
Luokkaretkellä Naton päämajassa

Luokkaretkellä Naton päämajassa

Eipä ole kovinkaan monta kertaa tullut mieleeni, että jonain päivänä löytäisin itseni syömästä lounasta ja skoolaamasta Nato-upseereiden kanssa Naton päämajasta.